Kunnat ovat uusineet verkkosivustojaan kolmen viime vuoden aikana ahkerasti. North Patrolin keräämän tiedon mukaan jopa yli kolmasosa Suomen kunnista on uusinut verkkosivustonsa julkaisualustan viimeisen kolmen vuoden aikana.
Kuntien verkkosivustojen yleisin alusta on ehdottomasti WordPress, sillä reilu kolmasosa eli 120 kuntaa julkaisee sivustonsa tällä hetkellä WordPressillä. WordPressin asema kuntasivustojen julkaisujärjestelmänä on vankistunut entisestään, sillä vuonna 2018 WordPress-sivustoja oli 67. Vuoden aikana WordPress-sivustoja on julkaissut esimerkiksi Kajaani, Seinäjoki ja Salo.
North Patrol on suunnitteluun erikoistunut konsulttitoimisto. Suunnittelemme, autamme teknologiavalinnoissa, kilpailutamme. Emme myy toteutusprojekteja, emmekä lisenssejä, olemme aidosti asiakkaan puolella.
Toiseksi eniten kunnat suosivat julkaisualustanaan Drupalia, sillä julkaisee sivustonsa 49 kuntaa. Myös Drupalin asema on hieman vankistunut, sillä vuonna 2018 Drupalilla julkaisevia kuntia oli 42. Uusia Drupal-sivustoja ovat julkaisseet esimerkiksi Raisio, Tammela ja Kannonkoski.
Kolmanneksi suosituin julkaisujärjestelmä on Liferay, jolla julkaisee sivustonsa 19 kuntaa – saman verran kuin vuonna 2018. Liferay-sivustoja löytyy esimerkiksi Juuasta, Joensuusta ja Paraisilta.
Julkaisujärjestelmien keskittyminen jatkuu
Kuntien käyttämien julkaisujärjestelmien määrä on kuitenkin edelleen suuri, sillä kaikkiaan erilaisia julkaisujärjestelmiä on käytössä 40. Vuoteen 2018 verrattuna julkaisujärjestelmien kirjo on vähentynyt kymmenellä. Viidellä suosituimmalla julkaisujärjestelmällä julkaistaan nyt 71 % kuntien sivustoista. Kuntakentässä julkaisujärjestelmien keskittyminen on lisääntynyt, sillä vuonna 2018 vastaava luku oli 54 %.
Avoimen lähdekoodin teknologiat jyräävät kuntien käyttämissä verkkosivustojen alustoissa, sillä 309 kunnasta noin 70 % julkaisee sivustonsa avoimen lähdekoodin teknologioilla ja näistä WordPressin osuus on 39 %.
Vaikka toimittajien omista tuotteista onkin siirrytty pois, on esimerkiksi Liana Technologiesin Liana-julkaisujärjestelmällä ja Synergia Foxy-julkaisujärjestelmällä on julkaistu uusia sivustoja myös viime vuonna.
Isoimmat kaupungit suosivat Drupalia
Julkaisujärjestelmien keskittyminen tulee jatkumaan myös tulevina vuosina: WordPress, Drupal ja Liferey tulevat olemaan tulevinakin vuosina kärkisijoilla. WordPressin suosiota varmistaa se, että usealla toimittajilla on osaamista kuntasivustojen tekemisestä WordPressillä: tällä hetkellä kuntille WordPress-sivustojen toteuttajia on jo yli 40. Drupalin ja Liferayn asemaa vankistaa se, että teknologioita on käytössä kuntien yhteisissä alustaprojekteissa.
Suomen 15 isoimman kaupungin julkaisualustat ovat tänä päivänä jakautuneet WordPressin (4), Drupalin (3), Liferayn (3) ja toimittajien omien tuotteiden kesken (5). Mutta jatkossa toimittajien omat tuotteet ovat vaihtumassa yleisesti käytettyihin julkaisujärjestelmiin, esimerkiksi Tampere, Helsinki, Vantaa ja Espoo ovat vaihtamassa pääsivustojen osalta Drupaliin.
Näin ollen näyttääkin siltä, että Drupal vankistaa asemiaan isojen kaupunkien julkaisualustana ja WordPress on keskisuurten ja pienten valinta. Tosin WordPressiä on käytössä myös isoilla kaupungeilla toisena julkaisujärjestelmänä erillissivustojen tarpeisiin. Kahden julkaisujärjestelmän ratkaisuun ovat päätyneet esimerkiksi Helsinki ja Tampere.
Saavutettavuusvaatimukset ajoivat uudistukiin
Epäilemättä kuntasivustojen suuri uusimismäärä on sidoksissa saavutettavuusdirektiivin voimaantuloon. Kun vanha sivusto ei täyttänyt saavutettavuusdirektiivin vaatimuksia, uusittiin sivusto julkaisujärjestelmää myöden.
Sivustouudistuksen yhteydessä on luontevaa uusia myös muita kuntasivustoille leimallisia ratkaisuja. Valtavirrasta poikkeavia toteutuksia löytyy viime vuodelta esimerkiksi palvelutietovarannon varaan nojaavat Rovaniemi ja Sipoo; pelkistettyyn visuaaliseen linjaan päätynyt Lahti ja porttisivun erillissivustojen päälle rakentanut Hamina. Onpa kuntasivustoilla nyt nähty ensimmäinen headless-toteutus Järvenpään sivustouudistuksen myötä.
FM, KK Anna Availa on verkkoviestinnän sekä sisäisten ja ulkoisten verkkopalvelujen asiantuntija. Anna konsultoi asiakkaita verkkohankkeiden valmistelussa, vaatimusten määrittelyssä ja konseptisuunnittelussa.
Anna on työskennellyt verkkoviestinnän parissa useissa organisaatioissa julkisella ja yksityisellä sektorilla. Yritysten ja kaupunkiorganisaation viestintäpäällikkönä hän on kehittänyt voimakkaasti verkkoviestintää ja luonut organisaatioiden sähköisen viestinnän kokonaisuuksia, joista ovat löytyneet verkkopalvelujen ja introjen lisäksi muun muassa verkkolehdet, -vuosikertomukset ja -lehdet sekä sisäiset ja ulkoiset sosiaaliset mediat.
Annalla on parinkymmenen vuoden ajalta kokemusta lukuisista järjestelmistä, teknologioista ja toimittajista. Johtoryhmätyöskentely useissa organisaatioissa on antanut ymmärryksen siitä, miten liiketoimintaa tuetaan verkkoviestinnän keinoin.
Työssään Anna on vastannut viestintäjärjestelmistä ja toiminut useissa eri rooleissa kehittäessään ja ylläpitäessään niitä niin projektien vetäjänä kuin sisällöntuottajana.
Laajojen tietomassojen muovaaminen verkkosivustoksi vaatii tietorakenteiden, käyttöliittymien ja toimintojen muotoilua palveluksi, joka tähtää tietojen löydettävyyteen, miellyttävään käyttökokemukseen ja tiedolla vaikuttamiseen. Helppokäyttöisillä ylläpitotyökaluilla varmistetaan tietojen pysyminen ajantasaisina.
Meitä on kymmenen konsulttia, kaikki kokeneita suunnittelijoita tai teknologia-asiantuntijoita. Vuosittain meillä suunnitellaan ja valmistellaan yli 50 erilaista digipalvelu-uudistusta ja tietojärjestelmähanketta. Asiakkaamme ovat olleet erittäin tyytyväisiä työhömme (arvosana 9,5/10), ja monet heistä palaavat asiakkaiksi yhä uudestaan.
Olemme erikoistuneet digipalveluiden laadukkaaseen suunnittelutyöhön ja vaatimusmäärittelyyn. Missiomme on auttaa asiakkaita onnistumaan hankkeissaan luomalla mahdollisimman hyvät lähtökohdat toteutusvaiheelle – oli sitten kyse ketterästä toteutuksesta omalla tiimillä tai kumppanin kanssa tehtävästä hankkeesta tai julkisesti kilpailutettavasta urakasta.
Emme myy koodausta emmekä lisenssejä
Moni teknologiakonsultti suosittelee asiakkailleen teknisiä ratkaisuja, joita sama talo myös toteuttaa. Meillä tätä vinoumaa ei ole, koska meiltä ei voi ostaa koodausta tai lisenssejä eikä meillä ole riippuvuuksia teknologiatoimittajiin. Näkökulmamme ohjelmistomarkkinaan on laaja-alainen. Tavoitteena on aina löytää asiakkaalle parhaiten soveltuva ohjelmistoratkaisu, oli se sitten räätälöity ratkaisu, saas-palvelu, avoimen lähdekoodin alusta tai näiden yhdistelmä.
Realistisuus ja kaukonäköisyys
Suunnittelemme digipalveluiden palvelukonsepteja, toteutustapoja ja arkkitehtuureja, jotka kestävät aikaa ja jatkokehittämistä. Me painotamme ratkaisujen toteutuskelpoisuutta, hyvien kumppaniehdokkaiden löytymistä ja kustannusten ennustettavuutta.