Voiko kunnan verkkopalvelu ja matkailu elää samassa sivustossa?

Miltei jokaisesta Suomen kunnasta löytyy kaksi verkkosivustoa, joista toisella palvellaan asukkaita ja toisella matkailijoita. Kuntien pääsivustot kertovat palveluista asiatyylillä ja ymmärrettävästi, kun taas Visit-sivustot houkuttelevat ja innostavat käymään ja kokemaan.

Hämeenlinnan kaupungin verkkosivusto uudistuu tänä vuonna, ja Hämeenlinna päätti jatkaa nykyistä tietä: Hämeenlinna.fi-sivusto palvelee sekä asukkaita että matkailijoita, eikä erillistä Visit Hämeenlinna -sivustoa ole jatkossakaan.

Kun kaksi näin erilaista kohderyhmää palvellaan samalla sivustolla, täytyy ratkaista, miten yksi ja sama verkkopalvelu palvelee kumpaakin, niin että kummankaan kokemus ei kärsi.

North Patrol on suunnitteluun erikoistunut konsulttitoimisto. Suunnittelemme, autamme teknologiavalinnoissa, kilpailutamme. Emme myy toteutusprojekteja, emmekä lisenssejä, olemme aidosti asiakkaan puolella.

20.5.2026

Anna Availa

Nopeutetaanko vai hidastetaanko sisältöjen käyttöä?

Hämeenlinna.fi toteuttaa kolmea tehtävää: se toimii palvelukatalogina, tietopankkina ja markkinointiesitteenä. Verkkopalvelun näkökulmasta eri tehtävät ohjaavat käyttäytymistä eri suuntiin.

Palvelusisältöjen tavoitteena on, että käyttäjä löytää tarvitsemansa tiedon nopeasti ja siirtyy eteenpäin asiointiin; tietosisällöissä korostuvat selkeys ja ymmärrettävyys; matkailusisältöjen tavoitteena taas on, että käyttäjä viipyy, selaa ja inspiroituu.

Sama sivusto nopeuttaa käyntiä ja hidastaa poistumista.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että sama sivusto pyrkii samaan aikaan nopeuttamaan käyttäjän tiedonsaantia ja tarjoamaan määrätietoisia asiointipolkuja sekä houkuttelemaan inspiroivilla sisällöillä ja hidastamaan käyttäjän poistumista.

Sama ihminen, monta roolia

Hämeenlinna ei halua käsitellä eri kohderyhmiä irrallisina, vaan tunnistaa käyttäjien roolien päällekkäisyyden. Verkkopalvelua käyttävät hämeenlinnalaiset, pitäjissä asuvat, mökkeilijät, matkailijat ja vierailijat – eivätkä nämä roolit ole pysyviä.

Sama ihminen voi olla eri tilanteissa eri roolissa. Matkailija voi harkita muuttoa paikkakunnalle, kausiasukas käyttää Hämeenlinnan kaupungin palveluita ja hämeenlinnalainen etsii kesäkahviloita aivan kuten vierailijakin. Näin ollen erilliset verkkopalvelut eivät välttämättä vastaa käyttäjän todellista tarvetta ja käyttäytymistä.

Hämeenlinnalainenkin haluaa tietoa kesäkahviloista.

Yksi sivusto voi palvella kaikkien käyttäjien tarpeita. Uuden Hämeenlinna.fi-sivuston palvelukonseptia suunniteltaessa kiinnitettiin erityistä huomioita navigaatioratkaisuun, kohdekorttien esittämiseen ja erilaisten sisältöpolkujen luontiin.

Matkailuosiolle oma navigaatio

Hämeenlinna.fi on laaja tietopainotteinen sivusto, joten verkkopalvelun hahmottamisen ja siinä liikkumisen näkökulmasta päänavigaatiolla on tärkeä tehtävä.

Jotta spesifit matkailusisällöt ovat helposti käytettävissä nimenomaan matkailijoiden tarpeisiin, matkailuosiota varten toteutetaan oma navigaatio, jonka avulla voidaan korostaa elämyksellisiä sisältöjä ja tarjota käyttäjälle selkeä näkymä esimerkiksi nähtävyyksiin, tapahtumiin sekä matkailu- ja vapaa-aikapalveluihin. Samalla yhteys koko sivustoon säilyy, eikä käyttäjällä ole tunnetta, että hän siirtyisi erilliseen palveluun.

Kohdekorteilla niin matkailun kuin vapaa-ajan palvelut

Kohdekortit ovat yksi Hämeenlinnan verkkopalvelun keskeisistä sisältötyypeistä. Ne toimivat erityisen hyvin tilanteissa, joissa käyttäjä selaa, vertailee ja inspiroituu niin matkailukohteista kuin vapaa-ajan palveluista. Mutta koska osassa vapaa-ajanpalveluiden sisällöissä painottuu informatiivisuus, kohdekorteille suunnitellaan kaksi erilaista esittämistapaa kahden erilaiselle käyttötavan tarpeisiin.

Hämeenlinnassa osa kohdekorttien sisällöistä tuodaan rajapintojen avulla kahdesta lähteestä: matkailuosion matkailutuotteet luodaan ja niitä ylläpidetään Visit Finlandin tarjoamassa DataHub-palvelussa; liikuntapalveluiden tiedot luodaan ja niitä ylläpidetään valtakunnallisessa LIPAS-järjestelmässä.

Pikateitä ja maisemareittejä

Hämeenlinnan verkkopalvelukonseptissa korostuu se, että käyttäjä voi liikkua vapaasti koko verkkopalvelun sisältöjen välillä ja että samaan tietoon pääsee useita reittejä – nopeasti ja viipyillen.  

Palvelusisältöihin pitää hämeenlinnalaisen päästä nopeasti käsiksi ja polkujen tulee olla mahdollisimman lyhyitä aina asiointiin asti; matkailusisältöjen pitää innostaa hyppimään kiinnostavasta sisällöstä toiseen, joten käyttäjälle tarjotaan ohjauksia, suosituksia ja nostoja.

Laajan verkkosivuston mahdollisuudet kannattaa hyödyntää sisältöpoluilla.

Matkailuosio ei saa jäädä yksittäiseksi saarekkeeksi, vaan verkkosivustolla on hyödynnettävä koko laajan sivuston sisältömassan mahdollisuudet. Esimerkiksi matkailija tarvitsee tietoa myös parkkipaikoista ja leikkipuistoista ja häntä kiinnostaa myös kaupungin faktat ja historia, ja vastaavasti perusopetuksesta kiinnostuneet hyötyvät ohjauksista harrastuksien tai nuorisopalveluiden äärelle. Hyvällä sisältösuunnittelulle varmistetaan, että sisältöpolut eivät pyöri vain kuplien sisällä tai hajoa epäjohdonmukaiseksi ja vaikeasti hahmotettaviksi.

Kaupunki, jossa kaikki on mahdollista

Yhteen verkkopalveluun perustuva ratkaisu tarjoaa selkeitä etuja. Käyttäjä löytää paremmin sisällöt ja liikkuu sujuvasti eri sisältöjen välillä ilman, että hänen tarvitsee vaihtaa palvelua. Samalla kaupungin yhtenäinen brändi vahvistuu ja ylläpito tehostuu, kun erillisiä sivustoja ei tarvita.

Hämeenlinna ei halua erottaa informatiivisia ja elämyksellisiä tiedontarpeita toisistaan, vaan pyrkii yhdistämään ne samaan verkkokokemukseen. Tavoitteena on verkkopalvelu, joka rakentaa kokonaiskuvaa monipuolisesta kaupungista, jossa kaikki on mahdollista – niin nykyiselle asukkaalle kuin ehkä uudellekin.

PS. Sinua voisi kiinnostaa tulossa oleva ilmainen webinaarimme: Onko intranet kuolemassa? Intranet-selvityksen tulosjulkistus (3.6.2026 klo 10:00). Ilmoittaudu webinaariin!

Lue palveluistamme Pyydä tarjous

Anna Availa

FM, KK Anna Availa on verkkoviestinnän sekä sisäisten ja ulkoisten verkkopalvelujen asiantuntija. Anna konsultoi asiakkaita verkkohankkeiden valmistelussa, vaatimusten määrittelyssä ja konseptisuunnittelussa.

Anna on työskennellyt verkkoviestinnän parissa useissa organisaatioissa julkisella ja yksityisellä sektorilla. Yritysten ja kaupunkiorganisaation viestintäpäällikkönä hän on kehittänyt voimakkaasti verkkoviestintää ja luonut organisaatioiden sähköisen viestinnän kokonaisuuksia, joista ovat löytyneet verkkopalvelujen ja introjen lisäksi muun muassa verkkolehdet, -vuosikertomukset ja -lehdet sekä sisäiset ja ulkoiset sosiaaliset mediat.

Annalla on parinkymmenen vuoden ajalta kokemusta lukuisista järjestelmistä, teknologioista ja toimittajista. Johtoryhmätyöskentely useissa organisaatioissa on antanut ymmärryksen siitä, miten liiketoimintaa tuetaan verkkoviestinnän keinoin.

Työssään Anna on vastannut viestintäjärjestelmistä ja toiminut useissa eri rooleissa kehittäessään ja ylläpitäessään niitä niin projektien vetäjänä kuin sisällöntuottajana.

Tutustu Annaan

Kaupungit ja kunnat

Autamme kuntia ja hyvinvointialueita suunnittelemaan, määrittelemään ja kilpailuttamaan verkkosivuja, asiointiratkaisuja, intranettejä ja muita tietojärjestelmiä. Meillä on laaja kokemus ja näkemys kuntien verkkosivustoista, sillä olemme auttaneet yli 40 kuntaa onnistumaan verkkopalveluhankkeissa.

Lue palveluistamme

Pyydä tarjous

North Patrol auttaa onnistumaan

Meitä on yhdeksän konsulttia, kaikki kokeneita suunnittelijoita tai teknologia-asiantuntijoita. Joka vuosi viemme läpi yli 40 projektia, joissa autamme hankkeensa eri vaiheissa olevia asiakkaitamme luomaan uusia digipalveluja ja tietojärjestelmiä. Asiakkaamme ovat olleet erittäin tyytyväisiä työhömme (arvosana 9,5/10), ja monet heistä palaavat asiakkaiksi yhä uudestaan.

Olemme apunasi, kun kaipaat laadukasta vaatimusten määrittelyä, sopivimman konseptin ja ratkaisun muotoilua, tarjouskilpailun läpivientiä tai toteuttajan valvontaa ja apua testaukseen.

Ota selvää firmastamme

Miksi valita North Patrol?

  • Laadukasta dokumentaatiota lopputuloksena

    Olemme erikoistuneet digipalveluiden suunnittelutyöhön ja laadukkaaseen vaatimusmäärittelyyn. Tehtävämme on auttaa asiakkaita onnistumaan hankkeissaan luomalla mahdollisimman hyvät lähtökohdat toteutusvaiheelle – oli sitten kyse ketterästä toteutuksesta omalla tiimillä tai kumppanin kanssa tehtävästä hankkeesta tai julkisesti kilpailutettavasta urakasta.

  • Kokemuksen tuomaa tietoa päätöksentekoon

    Me emme myy koodausta emmekä lisenssejä. Moni teknologiakonsultti suosittelee asiakkailleen teknisiä ratkaisuja, joita sama talo myös toteuttaa. Meillä tätä vinoumaa ei ole. Tavoitteena on aina löytää asiakkaalle parhaiten soveltuva ohjelmistoratkaisu, oli se sitten räätälöity ratkaisu, saas-palvelu, avoimen lähdekoodin alusta tai näiden yhdistelmä.

  • Projekti etenee aikataulussa

    Toimeksiannoillemme sovitaan aina konkreettinen lopputuotos, jonka avulla asiakas pääsee hankkeessaan eteenpäin. Hioutuneiden menetelmiemme ja kokeneiden konsulttiemme ansiosta pystymme tuottamaan sen tehokkaasti, yllättävän vähäisillä työmäärillä, ja rahallesi syntyy vastinetta. Me myös pidämme huolen, että oma organisaatiosi tekee päätöksiä sovitussa aikataulussa ja dokumentit valmistuvat annetuissa työmäärissä.

Siirry takaisin sivun alkuun