Uskallettaisiinko jo sanoa ääneen, ettei WCAG-vaatimuksia pystytä noudattamaan?

Aina kun kuulen jonkun luennoivan saavutettavuudesta ja sanovan, että ”sitten vain noudatetaan näitä WCAG-kriteereitä”, minä saan ahdistuskohtauksen. On suhteellisen helppoa tehdä saavutettavia verkkosisältöjä, mutta WCAG-kriteerien kirjaimellinen noudattaminen on käytännössä mahdotonta.

North Patrol on suunnitteluun erikoistunut konsulttitoimisto. Suunnittelemme, autamme teknologiavalinnoissa, kilpailutamme. Emme myy toteutusprojekteja, emmekä lisenssejä, olemme aidosti asiakkaan puolella.

29.11.2022

Virpi Blom

Tätä ei oikein sovi sanoa ääneen, koska saavutettavuusdirektiivi edellyttää kaikilta julkishallinnon palveluntarjoajilta, että näiden verkkosisällöissä noudatetaan A- ja AA-tasoisia WCAG-kriteereitä. Julkishallinnon verkkopalveluissa on siis lainvastaista julkaista sisältöjä, jotka eivät noudata noita WCAG-vaatimuksia.

Kaikissa julkishallinnon verkkopalveluissa on myös oltava saavutettavuusseloste, jossa sanotaan, että verkkosivustolla noudatetaan niitä WCAG-vaatimuksia. Ja jos joltain osin ei noudateta, selosteessa pitää sanoa tähän jokin syy, ja kertoa mistä lähtien tuoltakin osin ryhdytään noudattamaan niitä WCAG-kriteereitä.

Kaikki julkishallinnon verkkopalvelujen saavutettavuusselosteet valehtelevat, koska niitä WCAG-kriteereitä ei käytännössä pystytä noudattamaan. Mutta lain kirjain ei anna mahdollisuutta sanoa tätä rehellisesti ääneen, vaan kaikkien on teeskenneltävä, että ihan juuri kohta verkkosisältömme ovat vaadittujen WCAG-kriteerien mukaisia. Vaikka eivät ne tule olemaan.

Miten tähän on tultu?

Verkkosivustojen saavutettavuuden ongelmia on tunnistettu jo 1990-luvulta lähtien: graafisiin käyttöliittymiin, ääneen ja hiiren käyttöön perustuvia verkkopalveluja on ollut alusta asti vaikea seurata, jos oma näkö, kuulo, motoriikka tai käyttövälineet ovat toisenlaisia kuin oletetulla ”peruskäyttäjällä”.

Jo vuosituhannen vaihteessa julkishallinnon suositukset (kuten JHS 129) antoivat neuvoja ja suosittelivat parhaita käytäntöjä siihen, kuinka verkkopalvelujen toteutuksessa otetaan tasa-arvoisesti ja syrjimättä huomioon erilaiset käyttäjät kaikenlaisine aisteineen ja välineineen.

Kun kehittyvillä selainteknologioilla sitten saatiin aikaan yhä fantsumpia käyttökokemuksia, alkoi käyttöliittymien visuaalisuus ja nokkeluus jyrätä saavutettavuuden ja toimintavarmuuden yli. Suositukset lensivät ulos ikkunasta ja verkkoon alkoi syntyä palveluita, joita oli täysin mahdotonta käyttää ilman hiirtä tai vaikkapa kuuntelemalla ruudunlukuohjelmistolla.

Tähän epätasa-arvoiseen ja syrjivään tilanteeseen osuva ratkaisu oli lainsäädännöllinen uudistus: saavutettavuusdirektiivi teki koko EU:n tasolla pakolliseksi sen, että verkkopalveluista tehdään saavutettavia (Yhdysvalloissa on myös oma lainsäädäntönsä, ns. pykälä 508).

Tämä on tasa-arvoisessa kansalaisyhteiskunnassa tärkeä ja välttämätön lähtökohta: kansalaisten pitää saada yhteiskunnalta hyödykseen yhtäläiset tiedot ja palvelut huolimatta siitä, millaisia ominaisuuksia omiin aisteihin, motoriikkaan tai tietoteknisiin välineisiin liittyy.

Nyt pari vuotta lainsäädännön voimaantulon jälkeen direktiivi on saanut aikaan paljon paremmin saavutettavia verkkopalveluja ja sisällöntuottajien osaamista, mutta myös suuren määrän liiallista paniikkia, kohtuutonta ylimääräistä työtä – ja tosiaankin, noita valheellisia saavutettavuusselosteita :-)

Mikä meni pieleen?

Lainsäädännön henki ja tavoite on juuri oikea, mutta kompastuskohtana on se, kuinka määritellään ”saavutettava verkkopalvelu”. Direktiiviä varten ei ryhdytty itse keksimään jotakin kriteeristöä ”tasa-arvoisesti saavutettaville palveluille”, vaan lähtökohtana päätettiin käyttää alan tunnustetuinta auktoriteettia eli W3C-konsortion tuottamaa saavutettavuuskäsikirjaa ”Web Content Accessibility Guidelines” eli WCAG.

WCAG-ohjeisto on vuosikymmenien ajan rakennettu, kattava ja laaja dokumentaatio kaikenlaisista saavutettavuusongelmista, joihin eri tavoin rajoittuneet käyttäjät voivat törmätä, ja kaikenlaisista ratkaisuista, joilla noita ongelmia on mahdollista taklata. Ohjeistossakin todetaan, että ihan kaikkia ongelmia ei välttämättä pystytä kokonaan taklaamaan.

Ohjeisto määrittelee 13 hyvän suunnittelun ”ohjeperhettä”, jotka kohdistuvat verkkosisällön hahmotettavuuden erilaisiin osa-alueisiin (erottuvuus, näppäinkäyttö, tarpeeksi aikaa, navigoitavuus, ennakoitavuus, syötteen avustaminen jne.). Näitä suunnitteluperiaatteita tarkentavat 78 eri kohtaa (”onnistumiskriteeriä”), jotka erittelevät niitä mekanismeja, joilla suunnitteluperiaate voidaan saada toteutumaan käytännössä.

Onnistumiskriteerit on jaoteltu jollakin melko vaikeasti ymmärrettävällä periaatteella kolmeen tasoon, joista A-taso on ikään kuin ”vähimmäistaso” WCAG-kriteeristön noudattamiseen. AA-tasoisten onnistumiskriteerien noudattaminen tekee verkkosisällöistä vielä kattavammin saavutettavia, ja AAA-tason kriteereitä noudatettaessa on taklattu vielä laajempi setti mahdollisia saavutettavuusongelmia.

Lainsäädännössä on linjattu, että direktiivin alaisten palveluntarjoajien on noudatettava verkkosisällöissään A- ja AA-tasoisia onnistumiskriteereitä. Näitä onnistumiskriteereitä on tämänhetkisessä WCAG-ohjeistossa (versio 2.1) yhteensä 50, joista yksi on päätetty jättää pois lain vaatimuksista: suorien video- ja äänilähetysten tekstitystä (WCAG-kriteeri 1.2.4) ei vaadita.

Pätkä alkuperäisestä WCAG-ohjeistosta.
Kolme esimerkkiä A-tasoisista onnistumiskriteereistä ja niiden tulkinnallisuudesta: pystyisitkö vastaamaan, toteutuvatko nämä omassa verkkopalvelussasi?

49 ehdotonta kriteeriä kaikkeen verkkosisältöön

Saavutettavuusdirektiivin noudattamisen ratkaiseva ongelma on juuri tämä ehdottomuus ja ”neuvotteluvaran” puute: jokaista 49 onnistumiskriteeriä on lain kirjaimen mukaan noudatettava. Vaikka jonkin WCAG-kriteerin noudattamatta jättämisestä seuraa loppukäyttäjälle vain pientä epämukavuutta ja toisesta seuraa tuhoisia saavutettavuuden esteitä, nämä kaikki ovat lain silmissä yhtäläisesti ehdottomia vaatimuksia.

Laki ei myöskään mitenkään erottele toisistaan ”yhteiskunnassa toimimisen kannalta välttämättömiä kansalaispalveluja” ja ”nice-to-have”-palveluja: samojen 49 kriteerin on toteuduttava veroilmoituksen täyttämisessä, suurpetohavainnon ilmoittamisessa, lätkäjunnujen hallivuoron varaamisessa ja kaivoveden laaduntarkkailun laboratorio-ohjeissa.

Siis minkä tahansa sisällön, jonka julkishallinnon toimija laittaa verkkoon, on kaikilta osin täytettävä samat 49 kriteeriä: jokaisen verkkosivuston jokaisella sivulla, sen kaikissa elementeissä ja sen kaikissa liitetiedostoissa on kaikilta osin noudatettava samaa kriteeristöä.

Julkishallinnon julkaiseman verkkosisällön määrä on ääretön

Suomessa on yli 300 kuntaa ja parisataa erilaista virastoa, tuhansia oppilaitoksia ja lukemattomia kirjavia julkisoikeudellisia tai julkista hallintotehtävää hoitavia laitoksia. Näistä jokaisella on useampi verkkopalvelu, ja monilla myös kymmenittäin erilaisia hankkeita, projekteja, kohderyhmäpalveluja ja kampanjoita, joiden viestinnän tukena julkaistaan oma verkkosivusto.

Kussakin näistä tuhansista verkkopalveluista on sadoittain verkkosivuja. Ja tyypillisesti verkkosivuilla esitettäviä tietosisältöjä vielä täydennetään kaikenlaisilla raporteilla, selvityksillä ja muilla asiakirjoilla, jotka on julkaistu verkkosivujen liitetiedostoina.

Rehellisesti sanoen noita sisältöjä ei lueta kovin paljon. Julkishallinnon eriytyneiden tehtävien vuoksi käy useinkin niin, että jokin tieto tai artikkeli koskettaa vain pientä määrää asiaan vihkiytyneitä asiantuntijoita: verkkosivu tai liiteraportti saa ehkä muutamia kymmeniä lukijoita koko elinkaarensa aikana.

Julkishallinnon toimijoiden, palvelujen määrän ja niiden sisältöjen laajuuden pohjalta voinee tehdä laskelman siitä, miten hillitöntä määrää verkkosisältöjä lainsäädäntö koskee. Ja kaikista niistä edellytetään lakisääteisesti, että niiden jokaisessa julkaistussa elementissä täyttyvät vaaditut 49 saavutettavuuskriteeriä. Tämän koko sisältömassan muovaaminen sellaiseksi, että WCAG-kriteerit täyttyvät niissä, vaatii aivan valtavan määrä työtä. Eikä tuo vaiva ole mitenkään tarkoituksenmukaista.

Minä kannatan saavutettavuusperiaatteita intohimoisesti, mutta veronmaksajana on vaikeaa hyväksyä sitä, että julkishallinnossa pitäisi käyttää tolkuton määrä ylimääräistä työaikaa siihen, että nyperretään WCAG-kriteerien vaatimia yksityiskohtia kuntoon verkkosisällöistä, joita kansalainen ei mitenkään tarvitse voidakseen osallistua yhteiskuntaan.

Kehitetäänkö saavutettavuutta käyttäjien vai lakipykälien vuoksi?

Julkista keskustelua hallitsee sellainen asenne, että saavutettavuuden periaatteen kunnioittamiseksi on arvokkainta tehdä kaikki mahdolliset verkkosisällöt saavutettaviksi, koska se on ylipäätään tehtävissä (ja lakisääteistä).

Jos yksittäinen tutkija, asiantuntija, opettaja tai virkamies sitten yrittää parahtaa, että onko minun nyt oikeesti tehtävä tämä tutkimuspaperini matemaattinen kaava, kaavoitusraporttini kaavio, webinaaritallenteeni, Yammer-keskusteluni, some-postaukseni, mittausarvotaulukkoni, tilastopiirakkani tai muu sisältöni (jonka tulee verkossa näkemään ehkä 12 ihmistä) kaikilta osin WCAG-kriteerien mukaiseksi, niin vastaus on aina että ”kyllä”.

Oman näkemykseni mukaan kunnollinen käyttäjälähtöinen keskustelu saavutettavuuden periaatteista on kadonnut, kun keskustelun on kaapannut WCAG-kriteereistä saivartelu. Julkishallinnon verkkosivuista vastaavia ei kannusteta ajattelemaan ja priorisoimaan kohderyhmälähtöisesti sitä, millaisia tiedontarpeita olisi vaikkapa sokealla meidän tietojemme ja palvelujemme suhteen, tai millaiset ihmiset näitä meidän videoitamme katselevat/kuuntelevat, ja sen mukaisesti tekemään priorisointeja ja testauksia siitä, missä olisivat tärkeimmät korjattavat kohdat.

Saavutettavuuspanostukset menevät siis väärään paikkaan, kun niitä ei kohdisteta palvelujen saavutettavuuden parantamiseen, vaan WCAG-kriteerien kanssa nypertämiseen. Ja lopulta kuitenkaan niitä WCAG-kriteereitä ei pystytä noudattamaan.


No mitkä nyt sitten ovat ne WCAG-vaatimukset, jotka ovat täysin kohtuuttomia suomalaisessa julkishallinnossa? Seuraavat ainakin:

Videoiden tekstittäminen (1.2.2)

Lainsäädäntö edellyttää, että kaikki julkishallinnon julkaisemat videot tekstitetään viimeistään kahden viikon kuluessa julkaisemisesta A-tasoisen WCAG-vaatimuksen 1.2.2 mukaisesti. Videon tekstittäminen on suhteellisen helppoa, jos videolla kuultavista vuorosanoista on olemassa jonkinlainen käsikirjoitus.

Mutta kun videona on tallenne jostakin live-tilaisuudesta – esitelmästä, kokouksesta, kaupunginvaltuuston istunnosta, webinaarista, konferenssista – on tilaisuudessa pidettyjen puhe-esitysten litterointi älyttömän aikaavievää puuhaa. Taitavaltakin ihmiseltä vie päiviä aikaa kirjoittaa tekstiksi tuntikausia kestävissä tilaisuuksissa esitetyt puheenvuorot ja synkronoida ne videotallenteeseen.

On päivänselvää, ettei julkishallinnon organisaatioiden niukoista resursseista irtoa työaikaa näiden tekstitysten luomiseen. Koska videotallenteet eivät saa olla tekstittämättöminä julkaistuina yli kahta viikkoa, on käytännöksi tullut se, että videot poistetaan internetistä pari viikkoa julkaisun jälkeen.

Kun siis osallistuminen kunnanvaltuuston kokoukseen tai johonkin erityisaiheen seminaariin voisi olla aiheesta kiinnostuneille paremmin saavutettavissa sillä, että tilaisuudesta on jälkikäteen videotallenne verkossa, ei tätä mahdollisuutta enää ole. Lainsäädännön ehdoton vaatimus WCAG 1.2.2 -kriteeristä on tehnyt julkisista tilaisuuksista huonommin saavutettavia!

Julkishallinnon palveluiden saavutettavuuden parantamiseksi olisi siis syytä ryhtyä toimimaan tämän vaatimuksen vastaisesti. Niin kauan kuin suomen kielen automaattinen tekstitys ei onnistu järkevästi, ei ole realistista edellyttää, että kaikki videotallenteet olisi tekstitetty. Tietenkin tärkeät tallenteet on tekstitettävä, ja organisaatiolla pitää olla hyvä käsitys siitä, mitkä ovat noita tärkeitä tallenteita. Ja eikö saavutettavuuspalautteita kerätä juuri siitä syystä, että käyttäjä voi pyytää palvelua – esimerkiksi tekstityksen tiettyyn häntä kiinnostavaan videoon?

Videoiden kuvailutulkkaus (1.2.5)

Jos videoiden tekstittäminen tuntuukin vähän haastavalta ponnistukselta, niin muistitkos myös tehdä niistä kuvailutulkatut versiot?

WCAG-kriteeri 1.2.5 on AA-tasoinen eli lakisääteisesti vaadittu kriteeri, ja se edellyttää, että kaikista julkishallinnon julkaisemista videoista on saatavilla myös kuvailutulkkaus näöltään rajoittuneita varten. Eli videoon pitää lisätä ääniraita, joka kertoo sokealle tai hyvin huonosti näkevälle, mitä videossa näkyy tai tapahtuu, millaisia tekstejä videokuvassa näkyy, ja millaisessa kontekstissa videolta kuultavat äänet tuotetaan.

Eli siis sen seminaarin, webinaarin tai kunnanvaltuuston kokouksen videotallenteesta pitää tuottaa myös sellainen versio, jossa joku kuvailee sanallisesti tilaisuuden tapahtumat ja esimerkiksi ne demonstraatiot tai esityskalvot, joita esitelmöitsijä näyttää.

Jos live-tilaisuuksien tallenteista voidaankin (lainsäädännön kirjainta venyttämällä) ajatella, että sokea pystyy ehkä seuraamaan videon tapahtumia pelkästään tilaisuudessa nauhoitettua ääntä kuunnellen, niin tämä ei ulotu muihin julkishallinnon videoihin. Käsikirjoitettuja ”videokertomuksia” ei sokea pysty ymmärtämään kuvaa näkemättä – niinpä laki velvoittaa tuottamaan niihin myös kuvailutulkkauksen.

Kuvailutulkkauksen tekemiseen on julkishallinnon organisaatioilla vielä vähemmän osaamista tai resursseja kuin tekstityksiin, niin tämä on todella kova vaatimus. Ja useimmiten melko turha panostus.

Tyypillisestihän virasto tai asiantuntijaorganisaatio panostaa videon teettämiseen vain silloin, kun jokin tieto on vaikeaa välittää sanallisesti: videon tarkoitus on nimenomaan näyttää, demonstroida, havainnollistaa ja ”maalailla” visuaalisesti asiaa, jota yritetään selittää.

Yleisellä elämänkokemuksella pystyt kuvittelemaan, miten vahvasti perustuvat juuri näkemiseen sellaiset videot kuin ”Miltä näyttää säähavaintoasemalla?”, ”Näin teet passiivisen aldehydimittauksen”, ”Vipu-ohjelmiston käyttö maatilan valvontatapahtumissa”, ”Tunnista ja torju rikkakananhirssi”. Epäilen vahvasti, että kukaan pystyisi tulkkaamaan ja kääntämään sanoiksi sen, mitä videoilla näkyy. Ja vielä epätodennäköisempää on, että näiden videoiden tarjoama tietosisältö olisi jonkun sokean kipeästi kaipaamaa informaatiota.

Kun kehotan rikkomaan tätä lakisääteistä vaatimusta, huomaathan että kyseessä eivät ole sokean oikeudet tiedonsaantiin, vaan sen tosiseikan kohtaaminen, että ei-näkevä on täysin epärelevanttia kohderyhmää videolle ”Näin tulkitset koronatestissä näkyviä viivoja”. On siis mieletöntä pyrkiä tekemään tuollaisesta videosta ei-näkevälle saavutettavaa kriteerin 1.2.5 mukaisesti, vaan kysymykseen siitä, kuinka sokea todentaa koronatartunnan, on vastattava jollain ihan muulla tavalla. Ajatelkaamme käyttäjää eikä WCAG-kriteeriä!

Tekstin ja taustavärin kontrasti (1.4.3 ja 1.4.11)

Graafista käyttöliittymää katselevan ihmisen – myös huonosti näkevän ihmisen – pitää pystyä lukemaan verkkopalvelun tekstejä. Jotta tekstit olisivat luettavia, on niiden värin erotuttava riittävästi taustaväristä.

”Riittävästi erottuva” tekstiväri on hyvin paljon kunkin käyttäjän omista silmistä kiinni, ja jos tekstiä on vaikea lukea, moni käyttäjä suurentaa tekstejä selaimellaan: näin tekstistä voi tulla ihan hyvin luettavaa, vaikka kontrasti olisi heikko. Heikohko värikontrasti ei siis ole ylipäätään erityisen vakava saavutettavuusriski.

Oikein huonosti näkevät ihmiset voivat myös määritellä omalle selaimelleen teksti- ja taustavärit ihan itse: selainmäärittelyillään käyttäjä voi vaikkapa päättää, että kaikilla verkkosivuilla näytetään hänelle vain mustaa tekstiä valkoisella taustalla. Tällöin palveluntarjoajan valitsemilla värikontrasteilla ei ole mitään merkitystä.

Julkishallinnon kaikissa verkkopalveluissa on kuitenkin huolehdittava siitä, että AA-tasoisen WCAG-kriteerin 1.4.3 edellyttämä laskennallinen suhdeluku 4,5:1 tekstivärin ja taustavärin välillä toteutuu. Ja tärkeiden käyttöliittymäelementtien (painikkeiden, ohjelinkkien, syöttökenttien jne.) värillä on oltava 3:1 kontrasti taustaväriinsä (WCAG 1.4.11).

Aistinvaraiselle, henkilösidonnaiselle ja olosuhteista riippuvalle ominaisuudelle ”riittävän erottuva luettavaksi” on siis annettu mittari: laskennallinen suhdeluku. Julkishallinnon verkkosisällöissä ei siis saa olla tekstejä, joiden kontrasti taustaväriin on vain 4,3:1 (paitsi jos teksti on lähtökohtaisesti kooltaan suurempaa), vaikka ero sallitun ja kielletyn välillä on hädin tuskin silmin nähtävissä. :-)

No johonkin se raja ”riittävästä kontrastista” on tietysti pakko laittaa.

WCAG-kriteeristöön määritellyn rajan ongelma on se, että siinä käytetään värien laskennalliseen kirkkauteen (eli luminanssiin eli ”valotiheyteen”) perustuvaa laskenta-algoritmia. Tämä algoritmi laskee tekstivärin ja taustavärin luminanssin välistä eroa eikä ota huomioon sitä, miten vaalealta tai tummalta tekstiväri näyttää ihmissilmälle riippuen fontin leikkauksesta tai taustavärin tummuudesta, saati sitten näytön laadusta tai muista ympäröivistä tekijöistä.

Alla olevaan kuvaan olen poiminut esimerkkejä, joissa WCAG-kriteeristön luminanssikontrastilla laskettu luettavuus on kovasti ristiriidassa oman aistinvaraisen vaikutelman kanssa:

Poimintoja kontrastiväreistä, jotka noudattavat WCAG-vaatimuksia, mutta näyttävät silmään vaikeasti luettavilta, sekä tekstiväreistä, jotka ovat selkeästi luettavissa, mutta eivät riitä täyttämään WCAG-vaatimuksia.
Miltä omaan silmääsi näyttävät WCAG-kriteerien hyväksymät, kehumat tai hylkäämät tekstit?


WCAG-vaatimuksia noudattavat tekstikontrastit eivät siis aina näytä kovin luettavilta, ja jotkin täysin selkeästi luettavat tekstikontrastit eivät kuitenkaan täytä WCAG-kriteereitä!

Kontrastin laskennan ongelma on toki havaittu, ja ratkaisuksi on kehitetty toisenlainen laskentatapa: Advanced Perceptual Contrast Algorithm eli APCA. Tuolla algoritmilla laskettujen väriparien kontrastin riittävyys tai riittämättömyys vastaa huomattavasti paremmin omaa aistihavaintoa.

Lakisääteisen kontrastin mittarit ovat kuitenkin muutettavissa vasta sitten, kun WCAG-kriteeristö muokataan seuraavaan versioonsa, 3.0-versioon, jonka valmistuminen ei ole lähelläkään muutamaan vuoteen. Ja ohjeiston julkaisemisesta on vielä pitkä matka siihen, että saavutettavuuden lainsäädännössä viitattaisiin WCAG 3.0 -versioon.

Niinpä tällä nykyisellä kontrastien vaatimuskriteeristöllä eletään vielä vuosikausia, ja sen perusteella julkishallinnon organisaatioissa muokataan ja valitaan väripareja verkkosivuille – usein siis myös torjuen hyviä vaihtoehtoja ja valiten huonosti luettavia vaihtoehtoja.

Erityisesti valkoiset tekstit ovat sellaisia, että ne ovat väripohjalla silminnähden oikein hyvin luettavia, mutta vaadittu kontrastiraja ei täyty ennen kuin väriä on tummennettu paljon. Tämä on johtanut kaikenlaisiin dramaattisiin ja kalliisiin muutostarpeisiin – jopa organisaation brändivärien muuttamiseen, kun värit eivät ole läpäisseet kontrastivaatimuksia. Tuohon käytetty raha on ainakin mennyt täysin hukkaan, eikä ole oikeastaan parantanut saavutettavuutta yhtään :-(

Eikö siis edes tuosta väriparien laskennallisten kontrastien hieromisesta voitaisi luopua, vaikka lain kirjaimessa seisookin vanhentunut ja vääräksi osoitettu vaatimus??

Kielen vaihtumisen merkkaaminen (3.1.2)

Kun avustavat teknologiat ryhtyvät tulkitsemaan edessään olevaa verkkosivua/sisältöä, niiden pitää pystyä selvittämään, millä luonnollisella kielellä sivun teksti on tuotettu. Pääsääntöisesti tällä tuetaan sokeiden käyttämien ruudunlukuohjelmien puhesimulaattoreita: koneen täytyy tietää, ryhtyykö se pölöttämään sivulta löytyviä lauseita ääntäen suomea vai englantia vai ranskaa vai mitä.

Koneellisesti luettava kielimerkintä on kunnossa miltei kaikilla verkkosivuilla, kun julkaisujärjestelmä asettaa sen sivupohjaan sivuston kieliversion mukaan. Mutta heti silloin, kun suomenkielisellä sivulla on pätkä muuta kieltä – ruotsinkielinen seminaarin otsikko, latinankielinen lainaus, ranskankielisen laulun nimi tai saksankielisen kirjan otsikko – pitäisi tuolle tekstipätkälle olla merkattuna tieto siitä, mitä luonnollista kieltä tuo tekstipätkä on!

WCAG-kriteeri 3.1.2 on AA-tasoinen, eli kaikissa suomalaisen julkishallinnon julkaisemissa verkkosisällöissä pitäisi lakisääteisesti olla nuo sisältöjen osioiden kielitägit paikoillaan aina kun suomenkielisen tekstin seassa on muuta kieltä. Tämähän ei nyt toteudu yhtään missään, eikä todennäköisesti tulekaan toteutumaan.

Julkaisujärjestelmissä ei ole käyttäjäystävällisiä työkaluja muokattavien tekstien kielimerkintöjen tuottamiseen. Lakisääteisten vaatimusten mukaisen kielitägin paikalleen laittaminen vaatii siis HTML:n muokkaamista: lähdekoodiin on kirjoitettava käsin tekstikohdan ympärille lang-tägit, ja vielä muistettava ne oikeat kielikoodit ruotsille, latinalle, ranskalle tai saksalle.

On päivänselvää, etteivät julkishallinnon tuhansien organisaatioiden oman työn ohessa hätäpäissään verkkosivuja kirjoittavat sisällöntuottajat voi oppia tällaista HTML-koodausta. Vaikka laki sitä vaatiikin.

Onneksi tämän saavutettavuusvirheen seuraukset ovat minimaaliset: puhesimulaattori pölöttää vieraskielisen pätkän suomenkielisesti lausuen eli ”rallienglanniksi”. Tekstipätkä voi olla vähän vaikeasti ymmärrettävä, mutta ei saavuttamaton.

Lain silmissä kuitenkin moinen saavutettavuusrikkomus on yhtä vakava kuin vaikkapa sellainen sivu, jonka tietosisältöjä ei lainkaan pysty kuuntelemaan. Jotta saavutettavuusselosteeseen voisi kirjoittaa, että palvelumme noudattaa A- ja AA-tasoisia WCAG-kriteerejä, kai myös tämän 3.1.2-kriteerin pitäisi toteutua? Kun se ei toteudu, seloste esittää todenvastaisia lauseita.

Kriteeri toteutuu / ei toteudu

Tämähän on tosiaan WCAG-kriteeristön noudattamisen isoimpia ongelmia: yksittäinen kriteeri sisältää laajan skaalan verkkosisältöihin kohdistuvia vaatimuksia, ja julkishallinnon organisaation on pystyttävä tuhansien verkkosivujensa osalta vastaamaan yksiselitteisen mustavalkoisesti, että kyllä, tämä kriteeri toteutuu verkkosisällöissämme.

Ja kriteerin pitää toteutua jokaisessa verkkosisällön pätkässä tai elementissä, vaikka siinä ei olisi mitään järkeä tai siitä ei olisi mitään hyötyä.

Tähän onneksi on WCAG 3.0 -versio tuomassa uudistusta, kun siihen on suunniteltu uudenlaista kriteerin täyttymisen porrastusta: sen sijaan että vaikkapa tekstivastineiden pitää olla paikallaan joka ikisessä kuvaelementissä (kuten nyt), riittää hyväksyttäväksi saavutettavuuden tasoksi se, että tietty prosenttiosuus verkkopalvelun kuvaelementtien tekstivastineista on kunnossa.

Tuo 3.0-versio sisältää myös määrittelyjä kriittisistä virheistä eli niistä tuhoisista saavutettavuusongelmista, jotka estävät palvelun käytön kokonaan. Nämä ovat sellaisia virheitä, joita ehdottomasti ei saa palvelussa olla, kun taas muita, niitä lievempiä saavutettavuusriskejä, voidaan sietää jonkin prosenttiosuuden verran. Tällainen kriteeristö tuntuu ilman muuta kuvaavan osuvammin yksittäisen verkkopalvelun saavutettavuuden tilaa.

Mutta tosiaan saamme vielä odottaa vuosikausia sitä että WCAG-ohjeisto ja lainsäädäntö muuttuisi. Ja siihen asti joudumme elämään tässä omituisessa tilanteessa: meillä on vaatimuskriteeristö, jota ei pysty noudattamaan, ja meidän on pakko valehdella, että noudatamme sitä.

Vaatimusmäärittely on digiprojektissa keskeinen dokumentti, jonka avulla konkretisoidaan tietojärjestelmän tai verkkopalvelun suunnittelu, hahmotetaan tekniset ratkaisut, pyydetään toteuttajalta perusteltu työmäärä- tai kustannusarvio ja ohjataan ketterän toteutustyön työtehtäviä. North Patrolin vetämässä määrittelytyössä vaatimukset saadaan kirjattua laadukkaasti, asiantuntevasti ja kustannustehokkaasti.

Uskaltaisimmeko elää laittomasti?

Olisiko mahdollista lakata teeskentelemästä ja hymistelemästä? Voitaisiinko sanoa ihan ääneen, että emme ikävä kyllä pysty noudattamaan WCAG-kriteereitä? Ja keskityttäisiin mieluummin siihen, että tehtäisiin paremmin saavutettavia verkkopalveluja rajoittuneille käyttäjille?

Toistan vielä sen, että minä olen henkeen ja vereen saavutettavuusihminen. En missään nimessä ehdota sitä, että heitetään saavutettavuuskriteerit romukoppaan, vaan nimenomaan haluaisin, että ryhdyttäisiin kiinnittämään enemmän huomiota siihen, kuinka tarjotaan verkossa tietoja ja palveluja mahdollisimman inklusiivisesti ja käyttäjälähtöisesti palvellen!

Minun on vaikea kestää sitä, että julkishallinnon fiksut ja ylityöllistetyt virkamiehet, viestijät, asiantuntijat ja asiakaspalvelijat pistetään WCAG-kriteerien tankkaamisen vuoksi nysväämään joidenkin tilastopiirakoiden värikontrastien kimpussa, kun paukut pitäisi laittaa saavutettavuuden varsinaisten esteiden kaatamiseen: näppäinkäytöstä huolehtimiseen, asiointipalvelujen digitalisointiin, käytettävyyden korjaamiseen ja palvelujen saavutettavuuden testaamiseen todellisten testikäyttäjien avulla.

Nämähän eivät lopulta ole edes yksittäisen sisällöntuottajan vastuulla, vaan kuuluisivat jollekin strategiselle saavutettavuussuunnittelijalle, jota ei taida roolina tai vastuuhenkilönä löytyä monestakaan suomalaisesta julkishallinnon organisaatiosta?

Ja niille rivisisällöntuottajille kannattaisi tankata pikemminkin selkeän virkakielen, käytettävyyden ja kognitiivisen saavutettavuuden periaatteita, vaikka niitä ei vaaditakaan tiukalla lainsäädännöllä.

PS. Sinua voisi kiinnostaa tulossa oleva ilmainen webinaarimme: Webin teknologiat ja digimarkkinoinnin työkalut 2024 – ja mikä sopii mihinkin tilanteeseen? (29.5.2024 klo 10:00). Ilmoittaudu webinaariin

Lue palveluistamme Pyydä tarjous

Virpi Blom

FM Virpi Blom on verkkopalvelustrategioiden, käyttökokemuksen ja palvelukonseptien asiantuntija. Virpi konsultoi asiakkaitaan strategisten linjausten, konseptoinnin, määrittelyn ja suunnittelun kysymyksissä. Hänen erityisosaamistaan on verkkopalvelujen hyötyodotusten kirkastaminen, positiivisen käyttäjäkokemuksen varmistaminen sekä hankittavien ratkaisujen konseptointi ja määrittely siten, että niin loppukäyttäjien kuin ylläpitäjienkin tarpeet täyttyvät.

Virpin 25-vuotinen kokemus verkkopalvelujen suunnittelusta sisältää satojen internet-, intranet- ja extranet-palvelujen määrittelyä, suunnittelua, toteutusta, käytettävyystestausta ja kehittämistä. Aiemmissa työpaikoissaan hän on mm. toiminut johtavana konsulttina, konsultoinut verkkopalvelujen suunnittelua ja toteutusta lukuisissa eri rooleissa ja vetänyt User Experience -tiimiä.

Tietosivustot

Autamme laajojen tietosivustojen suunnittelussa, määrittelyssä ja kilpailuttamisessa. Muotoilemme konseptin, tietorakenteet, käyttökokemuksen ja toiminnot hyötypalveluksi, jota on miellyttävä käyttää, helppoa ylläpitää ja kustannustehokasta kehittää koko elinkaarensa ajan.

Lue palveluistamme

Pyydä tarjous

North Patrol auttaa onnistumaan

Meitä on kymmenen konsulttia, kaikki kokeneita suunnittelijoita tai teknologia-asiantuntijoita. Joka vuosi viemme läpi yli 50 projektia, joissa autamme hankkeensa eri vaiheissa olevia asiakkaitamme luomaan uusia digipalveluja ja tietojärjestelmiä. Asiakkaamme ovat olleet erittäin tyytyväisiä työhömme (arvosana 9,5/10), ja monet heistä palaavat asiakkaiksi yhä uudestaan.

Olemme apunasi, kun kaipaat puolueetonta näkemystä teknologiavalintoihin, kirkastusta palvelukonseptin ideaan, tarkennusta vaatimusten määrittelyyn, konkreettista tukea tarjouskilpailuun tai ohjausta toteutusprojektin läpivientiin.

Ota selvää firmastamme

Miten erotumme kilpailijoistamme?

  • Digipalveluiden suunnitteluun erikoistuminen

    Olemme erikoistuneet digipalveluiden laadukkaaseen suunnittelutyöhön ja vaatimusmäärittelyyn. Missiomme on auttaa asiakkaita onnistumaan hankkeissaan luomalla mahdollisimman hyvät lähtökohdat toteutusvaiheelle – oli sitten kyse ketterästä toteutuksesta omalla tiimillä tai kumppanin kanssa tehtävästä hankkeesta tai julkisesti kilpailutettavasta urakasta.

  • Emme myy koodausta emmekä lisenssejä

    Moni teknologiakonsultti suosittelee asiakkailleen teknisiä ratkaisuja, joita sama talo myös toteuttaa. Meillä tätä vinoumaa ei ole, koska meiltä ei voi ostaa koodausta tai lisenssejä eikä meillä ole riippuvuuksia teknologiatoimittajiin. Näkökulmamme ohjelmistomarkkinaan on laaja-alainen. Tavoitteena on aina löytää asiakkaalle parhaiten soveltuva ohjelmistoratkaisu, oli se sitten räätälöity ratkaisu, saas-palvelu, avoimen lähdekoodin alusta tai näiden yhdistelmä.

  • Tehokkuus, tavoitteellisuus ja tuloksellisuus

    Toimeksiannoillemme sovitaan aina konkreettinen lopputuotos, jonka avulla asiakas pääsee hankkeessaan eteenpäin. Hioutuneiden menetelmiemme ja kokeneiden konsulttiemme ansiosta pystymme tuottamaan sen tehokkaasti, yllättävän vähäisillä työmäärillä, ja rahallesi syntyy vastinetta.

Siirry takaisin sivun alkuun