Tivi haastatteli North Patrolia Google Analyticsin oudosta tilanteesta

Tuoreessa jutussaan Tivi avaa Google Analyticsin haastavaa tilannetta, ja haastattelee North Patrolin konsultti Perttu Tolvasta. North Patrolin asiakkaita on viime aikoina askarruttanut Google Analyticsin tilanne, kun samaan aikaan on iso versionvaihto käynnissä ja koko palvelun yksityisyyshaasteet ovat myös saaneet paljon julkisuutta. Perttu kommentoi tuoreessa artikkelissa erityisesti Googlen uuden GA4-version tilannetta ja sen eurooppalaisia vaihtoehtoja.

North Patrol on suunnitteluun erikoistunut konsulttitoimisto. Suunnittelemme, autamme teknologiavalinnoissa, kilpailutamme. Emme myy toteutusprojekteja, emmekä lisenssejä, olemme aidosti asiakkaan puolella.

”Googlen analytiikkapalvelut muuttuvat merkittävästi, kun yhtiö lakkauttaa nykyisen Universal Analytics -palvelunsa vuoden 2023 aikana. Tilalle tuleva Google Analytics 4 eli GA4 on kokonaan erillinen tuote, eikä se ole taaksepäin yhteensopiva. Se on myös edeltäjäänsä nähden järeämpi ammattityökalu.

Alun perin Google Analyticsin liiketoiminnallinen idea oli houkutella asiakkaita Googlen mainosratkaisujen pariin”, sanoo North Patrolin konsultti Perttu Tolvanen.

Lue artikkeli: Google Analytics mullistuu täysin - tuhannen taalan paikka vaihtaa palvelua (Tivi, 16.5.2022) (huom. maksumuurin takana)

Tarve ajatella vaihtoehtoisia ratkaisuja tulee juuri nyt monesta suunnasta. Tivikin avaa jutussa EU:n ja USA:n epäselvää sopimuksellista tilannetta, joka on ehdottomasti yksi isoimpia vaikuttajia.

”EU-oikeus kumosi kesällä 2020 mannertenvälisen Privacy Shield -sopimuksen, joka takasi EU-kansalaisten tiedoille GDPR-tasoisen tietosuojan myös Yhdysvaltoihin siirrettäessä. Tämän niin kutsutun Schrems II -päätöksen myötä useat amerikkalaispalvelut ovat joutuneet Euroopassa kyseenalaisiksi. Nykyisessä maailmantilanteessa uuden sopimuksen syntyminen on epätodennäköistä.”

Pitkittyvän epäselvän tilanteen välttämiseksi Perttukin suosittelee artikkelissa vahvasti eurooppalaisten vaihtoehtojen kartoittamista.

”Tietosuojariskeistä huolestuneelle organisaatiolle Universal Analyticsin lakkautus on tuhannen taalan paikka hankkia analytiikkajärjestelmä, jonka tietosuoja pitää vettä tulevinakin vuosina. Eurooppalaisen analytiikkaratkaisun valinta takaa, että data on valmiiksi Euroopassa, mikäli EU tiukentaa sääntelyä. Tolvasen mukaan kaikkein varminta on valita eurooppalainen palveluntarjoaja.”

Jutussa käsitellään myös Google Analyticsin keskeisiä haastajia ja näiden eroja hinnoittelun ja asennusvaihtoehtojen näkökulmasta.

”Googlen merkittävimmät haastajat Euroopassa ovat avoimeen lähdekoodin perustuva Matomo sekä Piwik Pro. Vaikka Matomon taustayhtiö on Uudessa-Seelannissa, sen pilvipalvelu toimii kokonaisuudessaan Frankfurtista käsin. Puolalaisen Piwik Pron käyttäjä voi valita haluamansa palvelinkeskuksen Euroopasta. Omille palvelimille tallentaminen on molemmissa myös mahdollista, joskin kallista ja monimutkaista.”

Lue artikkeli: Google Analytics mullistuu täysin - tuhannen taalan paikka vaihtaa palvelua (Tivi, 16.5.2022) (huom. maksumuurin takana)

Perttu on kirjoittanut aiheesta myös aiemmassa blogiartikkelissa, jossa hän myös toteaa juuri nyt tilanteen olevan aika haastava asiakkaiden näkökulmasta (Vierityspalkki,13.4.2022). Jos on mahdollista odottaa, pieni maltti voi tehdä juuri nyt hyvää.

Kimmo Parkkinen

FM Kimmo Parkkinen on määrittely-, suunnittelu- ja hankintavaiheen asiantuntija. Kimmo konsultoi asiakkaita tietojärjestelmien teknologia- ja toimittajavalinnoissa, toiminnallisten vaatimusten määrittelyssä sekä teknisessä suunnittelussa. Hänen erityisalueitaan ovat mm. teknisesti haastavien tietojärjestelmien suunnittelu, dokumentointi ja mallintaminen.

Kimmolla on yli 25 vuoden kokemus tietojärjestelmien ja verkkopalveluiden kehittämisestä. Aikaisemmassa työhistoriassaan Kimmo on työskennellyt mm. puolueettomana konsulttina sekä verkkopalveluja toimittavan yrityksen ohjelmistoarkkitehtina, tuotantopäällikkönä ja ohjelmistosuunnittelijoiden lähimpänä esimiehenä.

Tietosivustot

Laajojen tietomassojen muovaaminen verkkosivustoksi vaatii tietorakenteiden, käyttöliittymien ja toimintojen muotoilua palveluksi, joka tähtää tietojen löydettävyyteen, miellyttävään käyttökokemukseen ja tiedolla vaikuttamiseen. Helppokäyttöisillä ylläpitotyökaluilla varmistetaan tietojen pysyminen ajantasaisina.

Lue palveluistamme

Pyydä tarjous

North Patrol lyhyesti

Meitä on kymmenen konsulttia, kaikki kokeneita suunnittelijoita tai teknologia-asiantuntijoita. Vuosittain meillä suunnitellaan ja valmistellaan yli 50 erilaista digipalvelu-uudistusta ja tietojärjestelmähanketta. Asiakkaamme ovat olleet erittäin tyytyväisiä työhömme (arvosana 9,5/10), ja monet heistä palaavat asiakkaiksi yhä uudestaan.

Lue lisää meistä

Miten erotumme kilpailijoistamme?

  • Digipalveluiden suunnitteluun erikoistuminen

    Olemme erikoistuneet digipalveluiden laadukkaaseen suunnittelutyöhön ja vaatimusmäärittelyyn. Missiomme on auttaa asiakkaita onnistumaan hankkeissaan luomalla mahdollisimman hyvät lähtökohdat toteutusvaiheelle – oli sitten kyse ketterästä toteutuksesta omalla tiimillä tai kumppanin kanssa tehtävästä hankkeesta tai julkisesti kilpailutettavasta urakasta.

  • Emme myy koodausta emmekä lisenssejä

    Moni teknologiakonsultti suosittelee asiakkailleen teknisiä ratkaisuja, joita sama talo myös toteuttaa. Meillä tätä vinoumaa ei ole, koska meiltä ei voi ostaa koodausta tai lisenssejä eikä meillä ole riippuvuuksia teknologiatoimittajiin. Näkökulmamme ohjelmistomarkkinaan on laaja-alainen. Tavoitteena on aina löytää asiakkaalle parhaiten soveltuva ohjelmistoratkaisu, oli se sitten räätälöity ratkaisu, saas-palvelu, avoimen lähdekoodin alusta tai näiden yhdistelmä.

  • Realistisuus ja kaukonäköisyys

    Suunnittelemme digipalveluiden palvelukonsepteja, toteutustapoja ja arkkitehtuureja, jotka kestävät aikaa ja jatkokehittämistä. Me painotamme ratkaisujen toteutuskelpoisuutta, hyvien kumppaniehdokkaiden löytymistä ja kustannusten ennustettavuutta.

Siirry takaisin sivun alkuun