Magenton Open Source -version lopun alku?

Magento Open Source -version kehittäjäyhteisö jakautunee kahtia. Nykyisestä Adobe-vetoisesta yhteisöstä aikoo erota merkittävä joukko Open Source -kehittäjiä omaan organisaatioonsa. Samalla tämä merkitsee Magento-tuotteen jakautumista. Iso osa kehittäjistä on kyllästynyt viivyttelyyn uusien ominaisuuksien ja jopa bugikorjausten hyväksymisessä ja julkaisussa. Kehittäjäyhteisö on pienentynyt. Ohjelmistolle ei ole julkaistu road mapia.  Yhteisön syyttävät sormet osoittavat Adoben suuntaan. Näkemyserot arkkitehtuurin kehityksestä ovat lisänneet  ristiriitoja. Mikä tämän kaiken vaikutus on Magenton Open Source -versiolle? Sitä pohditaan tässä artikkelissa.

North Patrol on suunnitteluun erikoistunut konsulttitoimisto. Suunnittelemme, autamme teknologiavalinnoissa, kilpailutamme. Emme myy toteutusprojekteja, emmekä lisenssejä, olemme aidosti asiakkaan puolella.

1.10.2021

Heikki Toivo


Mahdollisten vaikutusten mittakaava on huomattava. Suurin osa Suomessa käytössä olevista Magento-pohjaisista verkkokaupoista perustuu Open Source -tuotteeseen. Tämän vuoden suuressa verkkokauppaselvityksessämme Magentoja edustaa 42 Open Source ja 11 Commerce -asennusta. Selvitykseen on otettu mukaan vain yli miljoonan liikevaihtoa tekeviä yrityksiä. Kannattaa huomioida, että myös Commerce-kannasta iso osa on asennettu omille palvelimille eikä kyse ole välttämättä Commerce Cloudista.

Eron taustaa

Torontolainen Magento-konsultti Talesh Seeparsan valottaa videollaan yhteisön kokemia ongelmia. Hänen mukaansa jakautumista on suunniteltu jo kuukausia. Suunnittelu on saanut lisäpontta 27.4.2021 Igor Miniailon ja Nishant Kapoorin pitämästä Adoben webinaarista, jossa he valottavat mikropalveluarkkitehtuurin roolia tulevassa Adobe Commerce Cloud -kehityksessä. Miniailo ja Kapoor kertovat, miten Magenton tarjoamia logiikoita voidaan vaihtaa rajapintojen avulla ja miten Adobe I/O functions -palveluja voidaan käyttää rikastamaan verkkokaupan toimintaa. Kyseessä on ns. Strangler Pattern, jolla monolliittisia ohjelmistoja voidaan vähittäin muokata modulaarisemmiksi. Kehittäjäyhteisön ja Adoben välillä on selvä näkemysero kehityssuunista. Adoben hyödyntämät serverless funktiot soveltuvat erittäin hyvin juuri pilvipalveluihin, mutta saattavat muodostaa pullonkaulan palvelimella ajattevalle ohjelmistolle. Kehittäjäyhteisö taas pitää monoliittista ratkaisua erittäin toimivana verkkokauppa-alustana. Tätä juttua kirjoitettaessa, yli 1500 henkilöä oli allekirjoittanut avoimen kirjeen Magento-yhteisölle, jossa eroa käydään läpi tarkemmin.

Eron merkitys on-premise Magento -asiakkaille

Miten ero näkyy Magento-asiakkaille, jotka ajavat ohjelmistoa omilla palvelimillaan? Luultavasti aluksi ei mitenkään, mutta pidemmällä aikavälillä Magento Open Source:n painoarvo markkinoilla vähenee. Hajanainen kehittäjäyhteisö ei pysty toteuttamaan samanalaisia markkinointiponnistuksia kuin kaupallinen toimija. Otetaanpa esimerkiksi vaikkapa Linux. Sen suosio räjähti erilaisten kaupallisten distribuutioiden myötä. Mm. Red Hat, jonka omistaa nykyään IBM, oli avittamassa nousua. Drupalin kehitykseen investoi ja vaikuttaa merkittävästi Acquia. Myös WordPressin kehitystä rahoittaa ja tukee aktiivisesti Automattic. Investoinnin ja lobbauksen ohella kannattaa muistaa yhtiöiden merkitys markkinoinnissa ja uskottavuuden luonnissa. Edellä mainitut yritykset ovat massiivista liiketoimintaa pyörittäviä firmoja, joilla ei ole oikeastaan mitään tekemistä aatteellisen Open Source -toiminnan kanssa. Entä pystyvätkö Magento Open Sourcen käyttäjät auttamaan tässä tilanteessa ottamalla vastuuta kehityksestä? Vastaus on hyvin todennäköisesti jyrkkä ei. Magento Open Sourcen käyttäjäkunnassa on huomattavan paljon sellaisia verkkokauppiaita, joilla ei ole halua eikä kykyä syvällistä taitoa ja sitoutumista vaativaan ohjelmistokehitykseen. He haluavat vain saada edullisen ja monipuolisen verkkokauppajärjestelmän.

Omituisimmassa tilanteessa ovat Magento Commercea omilla palvelimillaan ajavat kauppiaat. Mitä tapahtuu heidän alustalleen, kun kehityspanokset pannaan pilvipohjaiseen järjestelmään? Jo nykyisin asiakkaiden kokemus on, että tukea tulee hitaasti, vaikka tilanne olisi tukala. Arvattavaa onkin, että käyttäjille tarjotaan päivityspolkua Commerce Cloudiin ja sitten tuote ajetaan alas.

Eron merkitys Adobe Commerce Cloud -asiakkaille

Adobe Commerce Cloud -asiakkaille tämä voi olla hyvä uutinen. Adobe voi keskittää resurssit isojen asiakkaidensa tarpeiden tyydyttämiseen. Adobe Commerce Cloudin asiakkaiden verkkoliiketoiminnan liikevaihdot ovat Adoben mukaan tyypillisesti yli viisi miljoonaa euroa vuodessa. Niillä on taatusti erilaisia vaatimuksia, kuin yrityksillä, joiden verkkoliikevaihto on kymmeniä tuhansia tai satoja tuhansia euroja vuodessa. Ristiritaisten vaatimusten ylläpito saman tuoteperheen ohjelmistoissa on pitkän päälle mahdotonta. Omille palvelimille asennettavia Magenton Open Source tai Commerce-versioita silmällä pitäen tilanne on ongelmallisempi. Jos jompikumpi niistä löytyy yrityksen tulevaisuuden suunnitelmista, kannattaa harkita asiaa vielä kerran.

Eron merkitys Adobelle

Adobelle Magento Open Sourcen siirtyminen pois sen valvonnasta saattaa olla tässä vaiheessa helpotus. Se on saanut siltä paljon, ehkä jopa riittävästi. Miksi Adobella olisi erilainen strategia yhden tuoteensa kohdalla? Sehän voisi näyttää jopa hieman omituiselta. Mietitäänpä vielä Adobe Commerce Cloudin asiakkaita. Mitä heille merkitsee, jos Magento Open Sourcen kehitysvastuu loppuu Adobelta? Ei mitään. Adoben asiakkaat luottavat enemmän juuri Adobeen, kun hajanaiseen kehittäjäyhteisöön. Sen takia he ovat hakeutuneet Adoben asiakkaiksi.

Eron merkitys kehittäjäyhteisölle

Kehittäjäyhteisö kokee tulleensa huijatuiksi. Heidän kunniakkaalle projektilleen täytyy toivottaa onnea, mutta samalla pelätä pahinta. Saavatko he edes käyttöönsä Magento-nimeä, jää nähtäväksi.


Teknologiavalinta on vuosikymmenen investointi

Teknologiaratkaisuissa ei kannata tehdä valintojaan kuumimpien trendien mukaan, vaan soveltuvuuden, skaalautuvuuden, ylläpitokokemuksen, yhteensopivuuden ja elinkaarikustannuksien ehdoilla. North Patrol auttaa näkemään teknologiavaihtoehtojen plussat ja miinukset puolueettomasti, konkreettisesti ja kaukonäköisesti.

PS. Sinua voisi kiinnostaa tulossa oleva ilmainen webinaarimme: Hakukoneoptimointi sisällöntuottajille ja uuden sivuston suunnittelijalle (30.10.2024 klo 10:00). Ilmoittaudu webinaariin

Lue palveluistamme Pyydä tarjous

Verkkokaupat

Autamme verkkokaupan suunnittelussa, määrittelyssä ja kilpailutuksessa. Etsimme tavoitteisiisi oikeat strategiat, kanavat ja teknologiat - olit sitten uudistamassa tai jatkokehittämässä, voimme auttaa sinua.

Lue palveluistamme

Pyydä tarjous

North Patrol auttaa onnistumaan

Meitä on kymmenen konsulttia, kaikki kokeneita suunnittelijoita tai teknologia-asiantuntijoita. Joka vuosi viemme läpi yli 50 projektia, joissa autamme hankkeensa eri vaiheissa olevia asiakkaitamme luomaan uusia digipalveluja ja tietojärjestelmiä. Asiakkaamme ovat olleet erittäin tyytyväisiä työhömme (arvosana 9,5/10), ja monet heistä palaavat asiakkaiksi yhä uudestaan.

Olemme apunasi, kun kaipaat puolueetonta näkemystä teknologiavalintoihin, kirkastusta palvelukonseptin ideaan, tarkennusta vaatimusten määrittelyyn, konkreettista tukea tarjouskilpailuun tai ohjausta toteutusprojektin läpivientiin.

Ota selvää firmastamme

Miten erotumme kilpailijoistamme?

  • Digipalveluiden suunnitteluun erikoistuminen

    Olemme erikoistuneet digipalveluiden laadukkaaseen suunnittelutyöhön ja vaatimusmäärittelyyn. Missiomme on auttaa asiakkaita onnistumaan hankkeissaan luomalla mahdollisimman hyvät lähtökohdat toteutusvaiheelle – oli sitten kyse ketterästä toteutuksesta omalla tiimillä tai kumppanin kanssa tehtävästä hankkeesta tai julkisesti kilpailutettavasta urakasta.

  • Emme myy koodausta emmekä lisenssejä

    Moni teknologiakonsultti suosittelee asiakkailleen teknisiä ratkaisuja, joita sama talo myös toteuttaa. Meillä tätä vinoumaa ei ole, koska meiltä ei voi ostaa koodausta tai lisenssejä eikä meillä ole riippuvuuksia teknologiatoimittajiin. Näkökulmamme ohjelmistomarkkinaan on laaja-alainen. Tavoitteena on aina löytää asiakkaalle parhaiten soveltuva ohjelmistoratkaisu, oli se sitten räätälöity ratkaisu, saas-palvelu, avoimen lähdekoodin alusta tai näiden yhdistelmä.

  • Tehokkuus, tavoitteellisuus ja tuloksellisuus

    Toimeksiannoillemme sovitaan aina konkreettinen lopputuotos, jonka avulla asiakas pääsee hankkeessaan eteenpäin. Hioutuneiden menetelmiemme ja kokeneiden konsulttiemme ansiosta pystymme tuottamaan sen tehokkaasti, yllättävän vähäisillä työmäärillä, ja rahallesi syntyy vastinetta.

Siirry takaisin sivun alkuun