Finanssialan Keskusliitto on Suomessa toimivien pankkien, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöiden sekä rahasto- ja rahoitusyhtiöiden ja arvopaperivälittäjien edunvalvoja ja yhteinen äänitorvi. Liiton uusi sivusto finanssiala.fi julkaistiin helmikuussa 2016.Verkkosivustouudistuksen päätavoitteena oli tehostaa finanssialan kannanottojen viestimistä päättäjille, poliitikoille ja medialle.Finanssialan Keskusliitto oli jo vahvistanut uutistuotantoon. Prosessit ja resurssit olivat siis kunnossa, mutta teknologia ei.
North Patrol on suunnitteluun erikoistunut konsulttitoimisto. Suunnittelemme, autamme teknologiavalinnoissa, kilpailutamme. Emme myy toteutusprojekteja, emmekä lisenssejä, olemme aidosti asiakkaan puolella.
– Sivusto, joka ei ollut mobiilioptimoitu, ei tavoittanut liikkuvaa kohdeyleisöämme, viestintäpäällikkö Maija-Reetta Mannismäki korostaa.
– Lisäksi tarvitsimme järjestelmän, joka yhdistäisi automaattisesti saman aihepiirin uutiset, kannanotot ja sisältösivut. Tämä on tärkeää esimerkiksi silloin, kun otamme kantaa lainsäädäntöuudistuksiin sen eri vaiheissa. Aiemmin jouduimme tekemään nämä linkitykset käsin.
Uusia näkökulmia
Tästä tavoiteasetannasta North Patrol pyydettiin tarkentamaan sivuston konseptia FK:n kanssa sekä arvioimaan tavoitteiden toteutettavuutta eri teknologiavaihtoehdoilla ja niiden soveltuvuutta Finanssialan Keskusliiton it-arkkitehtuuriin.
– North Patrolin avulla saimme järjestettyä valtavaa tietomassaa uudella tavalla ja mietittyä uudenlaisia ratkaisuja – pääsimme eroon vanhasta. Löysimme meille sopivat tavat toimia, Maija-Reetta Mannismäki kiittää, mutta jatkaa: – Voi toki miettiä, oltaisiinko voitu olla vieläkin rohkeampia ja tehdä jotain vieläkin erottuvampaa.
North Patrolin fasitoimien, projektiryhmän kanssa pidettyjen työpajojen perusteella päädyttiin julkaisualustana käyttämään edelleen SharePointia (tosin uusinta 2013-versiota), mikä on nykyisin varsin poikkeuksellista. SharePoint ei ole verkkojulkaisujärjestelmänä se helpoin ja yksinkertaisin.
– Lopulta valinnan vahvimpana vaikuttimena oli SharePoint 2010:lle viisi vuotta sitten rakennettu julkaisuputki, jolla pystymme päivittämään dokumentteja – kuten lausuntoja – yhdessä paikassa ja julkaisemaan ne näppärästi monikanavaisesti intranetiin, extranetiin ja julkiselle verkkosivustolle. Verkkosivustollammekin on satoja tällaisia dokumentteja, Maija-Reetta Mannismäki kertoo.
North Patrol laati toteutuksen vaatimusmäärittelyn, jonka pohjalta FK pyysi muutamalta kumppaniehdokkaalta tarjoukset toteutustyöstä.
Ketterä toteutus vaatii työaikaa
– Vaikka muillakin oli loistavia ideoita, valitsimme lopulta toteuttajaksi Sinisen Meteoriitin, joka toimii kumppaninamme myös extranet- ja intranet-palveluissamme. He tuntevat myös julkaisuputken, Maija-Reetta Mannismäki kuvaa.
Sopimukset allekirjoitettiin kesäkuussa ja graafisen ilmeen hahmottelu aloitettiin. Heinäkuu lomailtiin ja elokuussa käynnistettiin toteutustyö ketteränä projektina.
– En ollut itse aiemmin tehnyt ketterällä projektimallilla, mutta pääsin hyvin mukaan.
– Mielestäni projektin suurin voitto olikin luonteva ja joustava yhteistyö toteuttajan kanssa. Sininen Meteoriitti ymmärsi tarpeemme kuten olimme ajatelleetkin. Ketterä malli mahdollisti sen, että koko projektin ajan oli läpinäkyvää, mitä tehdään. Pystyin pienessäkin asiassa vaikuttamaan ja kertomaan, mikä olisi meidän käytäntöjen kautta paras tapa käyttää SharePointia, kun useita vaihtoehtoja oli pöydällä.
– Toimintatapa onnistui, koska työaikaani oli resursoitu projektille riittävästi; pystyin asiakkaan projektipäällikkönä käyttämään 80 % työajastani tähän, muun muassa osallistumaan toteuttajan daily scrumeihin.
– Lisäksi saimme sattumalta projektiin saman ohjelmistoarkkitehdin kuin edellisessä projektissammekin, mikä sujuvoitti projektia huomattavasti.
Alkuperäisistä tavoitteista ei varsinaisesti jouduttu tinkimään ja sivusto oli teknisesti julkaisuvalmis jo marraskuussa 2015.
Haasteellisinta oli Mannismäen mukaan sisältörakennejumppa, varsinkin päätös päänavigaation sanamuodoista, joita viilattiin aivan loppumetreille saakka.
Aihepiirit yhdistetään metatiedoin
Uusi sivusto uudessa substanssialaa korostavassa domainissa, finanssiala.fi, on nyt uutiskeskeinen ja responsiivinen. Saman aihepiirin sisällöt yhdistetään metatietojen avulla.
– Artikkeleita kategorisoidaan kahdella eri tavalla, Maija-Reetta Mannismäki selittää.
– Sisällöntuottaja kategorisoi uutisen, sisältösivun tai dokumentin johonkin 20 aihepiiristä sekä asiasanoittaa sisällöt sopivilla termeillä. Aihepiirin avulla voimme yhdistää eri sisältötyyppejä toisiinsa SharePointin näkymillä. Lisäksi sisältöön määritellään asiasanoja. Ne näkyvät sivuston loppukäyttäjälle, joka voi klikata asiasanaa ja päätyä tällöin hakutuloslistaukseen, joka näyttää kaikki sisällöt – dokumentit, uutiset, lausunnot ja kannanotot – tähän aiheeseen liittyen.
Mannismäen mukaan uudistukseen ollaan tyytyväisiä. Muutos on vielä varsin nuori, mutta tilastojen valossa suunta on oikea.
– Sivuston käyttäjämäärät eivät varsinaisesti ole kasvaneet, mutta sivuston käyttö on kääntynyt tavoitteemme suuntaan eli uutisten ja ajankohtaistiedon kuluttamiseen. Uuden sivuston uutiset ovat saaneet enemmän lukijoita per uutinen – ja niitä myös jaetaan sosiaaliseen mediaan hieman aiempaa enemmän, Maija-Reetta Mannismäki iloitsee.
Hankkeen tiedot
finanssiala.fi (Finanssialan Keskusliitto)
Teknologia-alusta: Microsoft SharePoint 2013
Hankinnan hintaluokka: alle 100 000 €
- Loppuvuosi 2014 – Tavoitteiden asettaminen
- Alkuvuosi 2015 – Konseptointi, teknologiaevaluaatio ja vaatimusmäärittely (North Patrol)
- Maalis-huhtikuu 2015 – Kilpailutus
- Kesä-marraskuu 2015 – Toteutus (Sininen meteoriitti)
- Syksy-kevät 2015-2016 – Sisällönsuunnittelu ja -tuotanto
- Helmikuu 2016 – Julkaisu
Kaipaatko neuvoa omaan verkkopalveluhankkeeseesi? » Ota yhteyttä!