Video: Intranetit ja digityöympäristöt Suomessa 2020 -selvityksen tulosjulkistus

Katso tallenne

North Patrolin laajassa Intranetit ja digitaaliset työympäristöt 2020 -selvityksessä kartoitettiin mitä järjestelmiä organisaatioissa käytetään sisäiseen vuorovaikutukseen ja tiedonjakamiseen, miten eri työkaluja hyödynnetään ja kuinka hyvin ne palvelevat tarkoitustaan.Laajaan kyselyyn osallistui yhteensä 111 vastaajaa. Selvitys on jatkoa vuosina 2018, 2016 ja 2014 tehdyille selvityksille.

North Patrol on suunnitteluun erikoistunut konsulttitoimisto. Suunnittelemme, autamme teknologiavalinnoissa, kilpailutamme. Emme myy toteutusprojekteja, emmekä lisenssejä, olemme aidosti asiakkaan puolella.

Merkittävin havainto on, että Microsoftin markkina-asema on vain vahvistunut entisestään Teamsin käytön räjähdysmäisen lisääntymisen ansiosta. Selvityksen mukaan 85 % organisaatioista käyttää Teamsiä, kun luku kaksi vuotta sitten oli 30 %. Vaikka Teams on työkaluna otettu laajasti käyttöön, monessa organisaatiossa haasteita aiheuttaa edelleen yhteisesti sovittujen hallintamallien ja käyttötapojen puuttuminen.

North Patrolin Camilla Heikkilä ja Perttu Tolvanen esittelivät kyselyn tulokset ja keskustelivat havainnoistaan 9.6.2020 järjestetyssä webinaarissa.

Julkistuswebinaarin videolla selvityksen tuloksia käsitellään seuraavin teemoin:

  • Viestinnällinen intranet
  • Vuorovaikutus ja tiedon jakaminen
  • Etätyö ja käyttöönoton tuki
  • Onnistumiset ja haasteet
  • Yhteenveto ja tärkeimmät havainnot

Webinaarin tallenne on katsottavissa Youtubessa:

> Katso tulosjulkistuksen tallennevideo

Intranetit ja digitaaliset työympäristöt 2020 -selvityksen tulosjulkistuksen tallenne GoToWebinarissa

Webinaarissa näytetyt slaidit ovat myös ladattavissa: Webinaarin esitysmateriaali SlideSharessa

Noora Linnermo

KTM Noora Linnermo on verkkopalvelustrategioiden ja palvelukonseptien asiantuntija. Noora konsultoi asiakkaita verkkopalveluiden konseptoinnissa, hankkeiden valmistelussa sekä optimaaliseen käyttäjäkokemukseen tähtäävien vaatimusten määrittelyssä.

Nooralla on vuosien kokemus erilaisten verkkopalveluhankkeiden johtamisesta ja hän osaa auttaa hankkeiden suunnittelussa huomioiden sekä organisaation, loppukäyttäjien että ylläpitäjien tarpeet. Noora osaa tukea verkkopalvelun koko organisaatiolle tuomien hyötyjen tunnistamisessa, hankkeen vaiheistuksessa ja tavoitteiden asetannassa.

Aiemmin työurallaan Noora on osallistunut verkkopalveluprojekteihin sekä tilaajan, toimittajan että konsultoivan asiantuntijan rooleissa. Projekteissaan hän on vastannut mm. tarvekartoituksista, toiminnallisista sekä teknisistä määrityksistä, käyttäjätestauksista ja käyttöönotoista sekä koulutuksista. Hän on toiminut myös teknisenä tuotepäällikkönä sekä järjestelmä- ja kehityspäällikkönä osallistuen organisaation IT-ratkaisuiden kokonaisvaltaiseen suunnitteluun ja kehitykseen.

Digitaaliset työympäristöt

Digitaalinen työympäristö tarjoaa hyvin toteutettuna työntekijöille välineet viestintään, tiedon etsimiseen, työtehtävien hallintaan, sisäiseen vuorovaikutukseen ja yhteistyöhön. Intranet erityisesti on sisäisen viestinnän väline, mutta mahdollistaa myös työn johtamisen ja mahdollistaa osaamisen jakamisen ja sitouttaa työntekijöitä.

Lue palveluistamme

Pyydä tarjous

Tämä on North Patrol

Meitä on kymmenen konsulttia, olemme kokeneita suunnittelijoita ja teknologia-asiantuntijoita. Olemme vuosittain suunnittelemassa ja valmistelemassa yli 50:a erilaista digipalvelu-uudistusta ja tietojärjestelmää. Asiakastyytyväisyytemme on erittäin korkea (9,5/10), ja monia asiakkaitamme olemme auttaneet jo useiden erilaisten digipalveluiden uudistamisessa.

Lue lisää yrityksestämme

Miten erotumme kilpailijoistamme?

  • Erikoistumme suunnitteluun

    Olemme erikoistuneet digipalveluiden laadukkaaseen suunnittelutyöhön ja vaatimusmäärittelyyn. Missiomme on auttaa asiakkaita onnistumaan hankkeissaan luomalla mahdollisimman hyvät lähtökohdat toteutusvaiheelle – oli sitten kyse ketterästä toteutuksesta omalla tiimillä tai kumppanin kanssa tehtävästä hankkeesta tai julkisesti kilpailutettavasta urakasta.

  • Emme myy koodausta, emme lisenssejä

    Moni ohjelmistotalo suosittelee asiakkailleen ratkaisuja, joita sama talo myös toteuttaa. Meillä ei ole näin. Meiltä ei voi ostaa toteutusprojektia, meillä ei ole kumppanuuksia teknologiatoimittajien kanssa. Meidän näkökulma markkinaan on laaja-alainen, kuten asiakkaillakin on syytä olla. Tavoitteena on aina löytää parhaiten sopiva ratkaisu, oli se sitten räätälöity ratkaisu, saas-palvelu, avoimen koodin alusta tai näiden yhdistelmä.

  • Olemme realistinen ja kaukonäköinen

    Suunnittelemme palvelukonsepteja, toteutustapoja ja arkkitehtuureja, jotka kestävät aikaa ja jatkokehittämistä. Meille tärkeätä on ratkaisujen toteutettavuus, hyvien kumppaneiden olemassaolo ja kustannusten ennustettavuus.

Siirry takaisin sivun alkuun