Verkossa voi myydä monella tapaa

Verkkokaupasta puhutaan juuri nyt paljon, mutta useimmiten keskitytään varsin kapeasti maksuvaiheeseen. Usein puhutaan vain siitä, voiko yritys ottaa vastaan maksuja suoraan sivustonsa kautta. Mediassakin puhutaan välillä omituisesti. Esimerkiksi MTV3:n haastattelussa* toimittaja alleviivaa sitä, että ”on erikseen olemassa yrityksen nettisivut ja se on eri asia kuin yrityksen verkkokauppa”.

North Patrol on suunnitteluun erikoistunut konsulttitoimisto. Suunnittelemme, autamme teknologiavalinnoissa, kilpailutamme. Emme myy toteutusprojekteja, emmekä lisenssejä, olemme aidosti asiakkaan puolella.

Asiakkaan ja ostajan kannalta on aika lailla sama, onko sivusto teknisesti verkkokauppa vai verkkosivusto vai jotain muuta. Asiakas joko haluaa ja pystyy ostamaan asioita tai ei halua tai ei pysty. Aika harvoin todellinen ongelma on siinä, voiko maksun tehdä. Yleensä isoimmat haasteet ovat siinä, uskaltaako asiakas tehdä ostopäätöksen.

Ostopäätöksen tueksi tarvitaan usein todella paljon sisältöjä

Siksi pitäisikin puhua enemmän myymisestä verkossa, ei pelkästään verkkokaupasta. Esimerkiksi tässä blogissa on kirjoitettu useammankin kerran Kojamon Lumo-verkkokaupasta, joka toi aikanaan ensimmäisenä markkinoille mahdollisuuden vuokrata asuntoja suoraan verkosta, ilman fyysistä tapaamista tai vierailua kohteessa. Lumo-verkkokaupankin tapauksessa isoin haaste ei koskaan ollut se, miten saadaan rahat siirrettyä asiakkaalta myyjän pankkitilille.

Suurin haaste oli viedä asunnon ”fiilistelyprosessi” verkkoon. Potentiaalisen ostajan piti saada sivustolta kaikki tiedot joita aiemmin asunnon esittelijä kertoi potentiaalisille vuokraajille. Vuokrattavien kohteiden myyntisivuille tarvittiin todella paljon lisää tietoa, todella paljon lisää kuvia, lisää videoita ja lisää kaikenlaista muuta tukimateriaalia, jotta ostaja uskaltautuu tekemään rahallisesti erittäin ison päätöksen täysin digitaalisesti, tapaamatta ketään.

Myyminen verkossa edellyttää usein merkittäviä panostuksia sisältöihin. Nykyisin Kojamon asunnoista jo yli puolet vuokrataan suoraan verkossa.

Moni sivusto myy, vaikka ei ota vastaan rahaa

North Patrolissa olemme myös tehneet paljon töitä koulutussektorin kanssa ja olleet suunnittelemassa erilaisia koulutusten verkkokauppoja. On ollut kiinnostavaa havaita, mikä on koulutusmyynnin alueella vaikeata ja mikä ei. Esimerkiksi lyhyiden videokoulutusten myynti verkossa ei ole kovin vaikea temppu. Paljon vaikeampaa on myydä kokonaista elämänmuutosta.

Koulutusta ei voi suoraan ostaa Turun yliopiston sivustolta, mutta päivittäin moni nuori tekee sivuston perusteella yhden elämänsä isoimman päätöksen.

Esimerkiksi Turun yliopisto myy monelle nuorelle opiskelijan alulle käytännössä todella isoa elämänmuutosta, koska useimmat opiskelijat tulevat jostain muualta kuin Turusta. Opiskelijat joutuvat näin etsimään uuden asunnon, uuden ystäväpiirin, uudet harrastukset ja paljon muuta. Nuoret käyttävät Turun yliopiston sivustoa arvioidakseen, olisiko Turku oikea paikka asua ja elää, löytyisikö Turun yliopiston tarjonnasta itselle kiinnostavaa opiskeltavaa, onko opetus laadukasta, millaiseen ammattiin voisi valmistua ja työllistyykö koulun jälkeen hyvin.

Koulutusta ei voi suoraan ostaa Turun yliopiston sivustolta, mutta päivittäin moni nuori tekee sivuston perusteella yhden elämänsä isoimman päätöksen, ja näitä valintoja ja elämänpolkuja yliopisto myy.

Joskus konfiguraattorit auttavat

Erilaiset konfiguraattorit ovat tuttuja monille esimerkiksi uusia autoja myyviltä sivustoilta, mutta niitä käytetään nykyisin monenlaisissa verkkokaupoissa. Esimerkiksi Pauligin räätälöidyt kahvipaketit saivat huomattavan nousun myyntimäärissä, kun ostamisen tueksi rakennettiin monipuolinen sovellus, jolla oman kahvipaketin sai suunnitella fonteista ja kansikuvista lähtien.

Myös Framery-puhelinkoppien konfiguraattori auttaa asiakkaita suunnittelemaan itselleen parhaiten sopivan ratkaisun. Tällaiset konfiguraattorit ovat erityisen sopivia tilanteissa, joissa tuotteet ovat räätälöitäviä, mutta vain tiettyyn pisteeseen saakka.

Kaupanteko voi olla monivaiheinen prosessi myös verkossa

Moni myy myös jotain niin monimutkaista tuotetta tai erilaisilla variaatioilla, että täysin omatoiminen ostaminen ei asiakkaalta onnistu helposti. Esimerkiksi Laattapiste on jo aiemminkin käyttänyt verkkopalveluansa vahvasti myyntitapaamisten hankkimiseen tarjoten esimerkiksi ilmaista keittiön tai kylpyhuoneen suunnittelupalvelua. Asiakasta autetaan ostamaan, koska ostettavan tuotteen variaatioita voi olla kymmeniä tuhansia. Tämäkin on esimerkki siitä, että verkkokauppa voi olla hyvin monimuotoista, ja aina se ei ole myöskään täysin itsepalveluostamista.

Esimerkkejä astetta haasteellisemmista ostoprosesseista löytyy lopulta varsin paljon. Esimerkiksi Bassadonen Autoverkkokauppa.fi on myynyt menestyksekkäästi autoja verkossa jo vuosia, ja heille ratkaiseva askel oli, kun vaihdossa tulevasta autosta ryhdyttiin antamaan sitovia tarjouksia automaattisesti ostoprosessin aikana (perustuen aiemmin myytyjen autojen hinta- ja ominaisuustietoihin). Tämäkin on hyvä esimerkki siitä miten uniikkeja monien alojen verkkokauppamallit voivat olla, ja miksi on hyvin vaikea puhua verkkokaupasta jotenkin yksittäisenä, selvästi rajattuna asiana.

Verkkokaupan voi perustaa nopeasti, myyminen verkossa on paljon isompi asia

Moni myy verkossa. Vaikka kaupanteko ei aina tapahdu saman sivuston sisällä, eikä välittömästi, mutta digitaalista myyntiä se on silti. Isoimmat kehitysaskeleet ovat myös usein ihan jotain muuta kuin luottokorttimaksun mahdollistaminen. Usein on kyse sisällöistä, hyvästä verkkopalvelun muotoilusta tai oman alan erityistoiminnallisuuksista, jotka on huomioitava mahdollisimman asiakaslähtöisesti.

PS. Jälkihuomautus: Vuonna 2022 teimme perusteellisen Maksutavat verkkokaupoissa Suomessa -selvityksen. Kannattaa tutustua tuloksiin!

PS. Sinua voisi kiinnostaa tulossa oleva ilmainen webinaarimme: Webin teknologiat ja digimarkkinoinnin työkalut 2024 – ja mikä sopii mihinkin tilanteeseen? (29.5.2024 klo 10:00). Ilmoittaudu webinaariin

Lue palveluistamme Pyydä tarjous

Perttu Tolvanen

KTM Perttu Tolvanen on digitaalisten palveluiden suunnittelun, arkkitehtuuriratkaisujen ja kumppanivalintojen asiantuntija. Perttu konsultoi asiakkaita hankkeiden valmistelussa ja vaatimusten määrittelyssä sekä tukee asiakkaita teknologia- ja toteuttajakumppaneiden valinnassa.

Pertulla on yli viidentoista vuoden kokemus erilaisista web-, extranet- ja intranet-projekteista mm. projektipäällikön, suunnittelijan ja konsultin rooleissa. Aiemmassa työhistoriassaan Perttu on toiminut tilaajana ja projektipäällikkönä suuressa mediayhtiössä, sisällönhallintajärjestelmien konsulttina isossa IT-alan yrityksessä sekä itsenäisenä, riippumattomana konsulttina omassa yrityksessään. Hän on myös tunnettu kouluttaja ja bloggaaja. Perttu on myös päätoimittaja web-aiheisessa Vierityspalkki.fi -blogissa.

Myynti verkossa

Autamme verkkokaupan suunnittelussa, määrittelyssä ja kilpailutuksessa. Etsimme tavoitteisiisi oikeat strategiat, kanavat ja teknologiat, jotta voit ryhtyä pyörittämään menestyvää verkkokauppaa.

Lue palveluistamme

Pyydä tarjous

North Patrol auttaa onnistumaan

Meitä on kymmenen konsulttia, kaikki kokeneita suunnittelijoita tai teknologia-asiantuntijoita. Joka vuosi viemme läpi yli 50 projektia, joissa autamme hankkeensa eri vaiheissa olevia asiakkaitamme luomaan uusia digipalveluja ja tietojärjestelmiä. Asiakkaamme ovat olleet erittäin tyytyväisiä työhömme (arvosana 9,5/10), ja monet heistä palaavat asiakkaiksi yhä uudestaan.

Olemme apunasi, kun kaipaat puolueetonta näkemystä teknologiavalintoihin, kirkastusta palvelukonseptin ideaan, tarkennusta vaatimusten määrittelyyn, konkreettista tukea tarjouskilpailuun tai ohjausta toteutusprojektin läpivientiin.

Ota selvää firmastamme

Miten erotumme kilpailijoistamme?

  • Digipalveluiden suunnitteluun erikoistuminen

    Olemme erikoistuneet digipalveluiden laadukkaaseen suunnittelutyöhön ja vaatimusmäärittelyyn. Missiomme on auttaa asiakkaita onnistumaan hankkeissaan luomalla mahdollisimman hyvät lähtökohdat toteutusvaiheelle – oli sitten kyse ketterästä toteutuksesta omalla tiimillä tai kumppanin kanssa tehtävästä hankkeesta tai julkisesti kilpailutettavasta urakasta.

  • Emme myy koodausta emmekä lisenssejä

    Moni teknologiakonsultti suosittelee asiakkailleen teknisiä ratkaisuja, joita sama talo myös toteuttaa. Meillä tätä vinoumaa ei ole, koska meiltä ei voi ostaa koodausta tai lisenssejä eikä meillä ole riippuvuuksia teknologiatoimittajiin. Näkökulmamme ohjelmistomarkkinaan on laaja-alainen. Tavoitteena on aina löytää asiakkaalle parhaiten soveltuva ohjelmistoratkaisu, oli se sitten räätälöity ratkaisu, saas-palvelu, avoimen lähdekoodin alusta tai näiden yhdistelmä.

  • Tehokkuus, tavoitteellisuus ja tuloksellisuus

    Toimeksiannoillemme sovitaan aina konkreettinen lopputuotos, jonka avulla asiakas pääsee hankkeessaan eteenpäin. Hioutuneiden menetelmiemme ja kokeneiden konsulttiemme ansiosta pystymme tuottamaan sen tehokkaasti, yllättävän vähäisillä työmäärillä, ja rahallesi syntyy vastinetta.

Siirry takaisin sivun alkuun