North Patrol on suunnitteluun erikoistunut konsulttitoimisto. Suunnittelemme, autamme teknologiavalinnoissa, kilpailutamme. Emme myy toteutusprojekteja, emmekä lisenssejä, olemme aidosti asiakkaan puolella.
Seurakuntien yhteinen verkkojulkaisualusta Lukkari on yksi Suomen laajimmista verkkopalvelukokonaisuuksista. Ennen uudistusta noin 96 prosenttia Suomen evankelis-luterilaisista seurakunnista julkaisi verkkosivustonsa Lukkarilla. Alusta on siten keskeinen osa seurakuntien verkkoviestintää koko Suomessa.
Vuosina 2026 ja 2027 yli 300 seurakuntaa siirtyy vaiheittain uudelle Lukkari-alustalle. Näin laajan ja monimuotoisen kokonaisuuden uudistaminen vaati huolellista valmistelua. North Patrol tuki Kirkkohallitusta teknologiavaihtoehtojen arvioinnista vaatimusmäärittelyyn, kilpailutukseen ja toimittajavalinnan valmisteluun.
Uudistuksen lähtökohdat
Vuodesta 2014 käytössä ollut Liferay-ratkaisu oli teknisesti toimiva, ja sivustojen ylläpitäjät olivat siihen pääosin tyytyväisiä. Uudistusta ajoivat ennen kaikkea korkeat ylläpito- ja jatkokehityskustannukset, kehittämisen jäykkyys ja kaventunut Liferay-toimittajien kenttä. Samalla seurakunnat kaipasivat uudistuksia sivustojen konseptiin, navigaatioon ja ilmeeseen.
Kirkkohallitus pyysi North Patrolia selvittämään, miten Lukkari kannattaisi uudistaa. Työssä arvioitiin eri julkaisualustojen soveltuvuutta, toimittajamarkkinaa ja elinkaarikustannuksia. Samalla hahmoteltiin uuden ratkaisun arkkitehtuuria ja sivustomalleja sekä hankkeen vaiheistusta, aikataulua, budjettia ja resurssitarpeita.
WordPress osoittautui selvityksessä sopivimmaksi vaihtoehdoksi. Sen vahvuuksia olivat laaja toimittajakenttä, joustavat sisällönhallintatyökalut, tuki monisivustoratkaisuille ja Liferaytä pienemmiksi arvioidut elinkaarikustannukset.
Samalla tunnistettiin hankkeen vaativuus. Satojen sivustojen hallinta, yhteisten sisältöjen jakaminen, tuhansien käyttäjien käyttöoikeudet ja suuret kävijäpiikit edellyttivät tavallista WordPress-toteutusta perusteellisempaa suunnittelua.
Selvityksen perusteella Kirkkohallitus päätti käynnistää Lukkari-uudistuksen ja valitsi uuden alustan teknologiaksi WordPressin.
Vaatimusmäärittely loi pohjan kilpailutukselle
Teknologiavalinnan jälkeen North Patrol valmisteli yhdessä Kirkkohallituksen asiantuntijoiden kanssa uuden Lukkarin vaatimusmäärittelyn.
Keskeinen suunnittelukysymys oli yhteisen teknisen perustan ja seurakuntakohtaisen liikkumavaran yhdistäminen. Ratkaisun piti palvella sekä itsenäisiä seurakuntia että monitasoisia seurakuntayhtymiä. Kaikkien sivustojen tuli hyödyntää yhteisiä ratkaisuja, mutta seurakunnille haluttiin jättää vapautta sisältörakenteisiin, navigaatioon, kieliversioihin ja paikalliseen ilmeeseen.
Vaatimusmäärittelyssä kuvattiin ratkaisun olennaiset toiminnalliset ja tekniset vaatimukset sekä linjattiin, miten WordPressin omia ominaisuuksia, lisäosia ja tarvittavia räätälöintejä hyödynnetään kokonaisuudessa. Määrittely tehtiin riittävän tarkaksi kilpailutusta ja myöhempää hyväksyntätestausta varten, mutta toteuttajalle jätettiin tilaa tarkentaa arkkitehtuuria, käyttöliittymiä ja toteutustapoja yhteistyössä asiakkaan kanssa.
Ennen tarjouskilpailua suunnitelmia testattiin potentiaalisten toimittajien kanssa markkinavuoropuhelussa. Sen avulla voitiin vielä tarkentaa hankinnan sisältöä ja varmistaa, että suunniteltu kokonaisuus oli toteuttamiskelpoinen.
Kilpailutuksessa haettiin pitkäaikaista kumppania
Kilpailutus toteutettiin julkisena hankintana avoimella menettelyllä. Tarjousvertailussa arvioitiin tarjoajien ehdottamaa kokonaisratkaisua, projektimallia, osaamista sekä projektin, ylläpidon ja jatkokehityksen kustannuksia.
Tarjoajien piti kuvata muun muassa sivustomallien keskitetty kehittäminen, seurakuntakohtaisten variaatioiden toteuttaminen, tapahtumien hallinta, käyttöoikeudet sekä palvelun suorituskyky ja skaalautuvuus. Erikseen arvioitiin projektin vaiheistusta, yhteistyötapoja, testausta, käyttöönoton tukea ja jatkuvien palvelujen järjestämistä.
Tavoitteena oli löytää pitkäaikainen kumppani yhteisen alustan ylläpitoon ja kehittämiseen, ei vain yksittäisen projektin toteuttajaa.
North Patrol osallistui myös tarjousten arviointiin ja pisteytykseen sekä hankintapäätöksen valmisteluun. Hinta- ja laatuvertailun perusteella uuden Lukkarin toteuttajaksi valittiin Poutapilvi Web Design Oy.
Pilotit rakensivat pohjan yhteiselle ratkaisulle
Tekninen toteutus käynnistyi vuoden 2025 alussa. Ensimmäisinä uuden Lukkarin ottivat käyttöön pilotteina toimineet Vantaan, Oulun ja Tampereen seurakuntayhtymät.
Pilottivaiheessa suunniteltiin, toteutettiin ja testattiin yhteiset sivustomallit ja toimintatavat, joita voitaisiin myöhemmin hyödyntää myös muiden seurakuntien käyttöönotoissa.
Pilottivaiheessa tarkennettiin käytännössä koko ratkaisua: sivustomallien rakennetta, seurakuntayhtymien ja yksittäisten seurakuntien tarpeiden yhteensovittamista, sisällönhallintaa, käyttöoikeuksia, integraatioita sekä käyttöönoton toimintamalleja. Samalla varmistettiin, että yhteistä teknistä perustaa voidaan kehittää keskitetysti ilman, että seurakuntien paikallinen liikkumavara katoaa.
Yksi pilotoinnissa tarkentuneista kokonaisuuksista oli tapahtumien hallinta. Tapahtumia ylläpidetään sekä Lukkarissa että seurakuntien Katrina- ja Prime-järjestelmissä, ja tietoja pitää voida hyödyntää useilla sivustoilla. Pilotoinnin aikana tapahtumatietojen välittämistä varten rakennettiin keskitetty tietovarasto, jonka kautta tiedot kulkevat eri järjestelmien ja seurakuntien sivustojen välillä. Ratkaisu luo samalla pohjaa koko kirkon yhteiselle tapahtumakalenterille.
Pilotoinnin tuloksena syntyi yhteinen tekninen ja toiminnallinen malli, jonka pohjalta Lukkarin laajat käyttöönotot seurakunnissa voitiin käynnistää.
Yhteinen malli vauhdittaa käyttöönottoja
Pilottien jälkeen uuden Lukkarin käyttöönotot ovat laajentuneet vaiheittain eri puolille Suomea. Useita kymmeniä seurakuntasivustoja on jo julkaistu, ja uusia sivustoja siirtyy tuotantoon tasaisella tahdilla. Ensimmäisten käyttöönottajien palaute on ollut myönteistä.
Kaikki sivustot käyttävät samaa koodipohjaa ja yhteisiä sivustomalleja, mutta seurakunnat voivat sovittaa rakenteen, navigaation, sisällöt ja visuaaliset valinnat omiin tarpeisiinsa. Näin kokonaisuutta voidaan kehittää keskitetysti ilman, että seurakuntien paikallinen liikkumavara katoaa.
Uusi sivusto perustetaan valmiin esimerkkisivuston pohjalta, jolloin mukana tulevat valmiit rakenteet ja pohjasisällöt. Sivuston tekninen perustaminen vie nykyisellä toimintamallilla vain noin tunnin.
Tämän jälkeen painopiste siirtyy seurakunnan omaan sisältötyöhön ja käyttöönoton valmisteluun. Seurakunnan pitää suunnitella sivustonsa rakenne, käydä vanhat sisältönsä läpi ja tuottaa uudet sisällöt. Valmis tekninen pohja vähentää toteuttajan työmäärää ja antaa seurakunnalle selkeän lähtökohdan uudistukseen.
Uusi Lukkari vakiintuu käyttöön
Uuden Lukkarin tekninen ratkaisu on osoittautunut vakaaksi, ja hankkeen budjetti on alittumassa selvästi. Yhteinen koodipohja ja monistettava sivustomalli ovat pitäneet sivustojen teknisen perustamisen työmäärän ja kustannukset alhaisina.
Satojen sivustojen kokonaisuus jaetaan useaan WordPress Multisite -ympäristöön, jotta se pysyy suorituskyvyn ja ylläpidon kannalta hallittavana.
Käyttöönottojen edetessä painopiste siirtyy vähitellen ylläpidon ja jatkokehityksen toimintamallin vakiinnuttamiseen sekä uusiin kehityskohteisiin, kuten koko kirkon yhteiseen tapahtumakalenteriin.
Viimeiset seurakunnat ottavat uutta alustaa käyttöön elokuussa 2027. Tavoitteena on ajaa vanha Liferay-ympäristö alas kaikkien seurakuntien siirryttyä uuteen Lukkariin.
Lukkari-uudistus osoittaa, että laajan uudistushankkeen onnistumisen edellytykset rakennetaan jo ennen toteutusprojektia. Teknologiaselvitys loi perustan uudistuspäätökselle, ja huolellinen määrittely ja kilpailutus loivat toteutukselle selkeät lähtökohdat. Nyt valmistelussa tehdyt ratkaisut näkyvät alustana, jolla satojen seurakuntasivustojen käyttöönotto ja ylläpito voidaan toteuttaa hallitusti.
PS. Sinua voisi kiinnostaa tulossa oleva ilmainen webinaarimme: Tilaajan roolit ja vastuut tietojärjestelmähankkeen toteutusvaiheessa (7.10.2026 klo 10:00). Ilmoittaudu webinaariin!