Hakuratkaisun anatomia – millainen hakukone tukemaan tiedon löydettävyyttä?

Verkkopalveluiden suunnittelun yhteydessä keskitytään usein siihen, miten palvelun sisällöt tulisi jäsentää ja miten käyttäjälle voidaan tarjota toimivat käyttäjäpolut juuri häntä kiinnostavaan tietoon. Verkkopalvelusta riippumatta, käyttäjät ja heidän tiedontarpeensa ovat kuitenkin aina keskenään erilaisia, joten kaikkia yhtäläisesti palvelevaa ja autuaaksi tekevää jäsennysmallia ei ole olemassakaan.

Jos verkkopalvelun rakenne ei puhuttele käyttäjää ja sivuston selaaminen johtaa yrityksistä huolimatta väärille poluille, käyttäjän on tukeuduttava palvelun sisäiseen hakuun. Hyvin hakuorientoituneet käyttäjät vähät välittävät muutenkin palvelun navigaatioista tai sisäisistä linkeistä, vaan lähestyvät sisältöjä joka tapauksessa niin Googlea kuin palveluiden sisäisiä hakutoiminnallisuuksiakin hyödyntäen.

North Patrol on suunnitteluun erikoistunut konsulttitoimisto. Suunnittelemme, autamme teknologiavalinnoissa, kilpailutamme. Emme myy toteutusprojekteja, emmekä lisenssejä, olemme aidosti asiakkaan puolella.

Oli verkkopalvelun sisäisiin hakutoimintoihin tukeutuminen sitten käyttäjän ensisijainen selaamisen keino tai vihoviimeinen oljenkorsi, haun toimivuus vaikuttaa käyttäjän käyttökokemukseen – niin hyvässä kuin pahassakin.

Mitä huomioida eri hakuratkaisuja arvioitaessa?

Hakuratkaisujen suunnittelu on hyvä käynnistää määrittämällä, mitä verkkosisältöjä hakuun halutaan mukaan ja minne kaikkialle hakutoiminnot tuodaan käyttäjien saataville.

Kun hallinnoitavana on laajempi verkkopalvelukokonaisuus, voi olla järkevää rakentaa ns. yhteinen ”megahaku”, jota voidaan käyttää useassa kokonaisuuteen kuuluvassa verkkopalvelussa, ja jonka haut kohdistuvat useisiin, jopa eri julkaisualustoilla hallinnoitaviin sivustoihin.

Esimerkiksi Salon kaupungin verkkopalvelukokonaisuuden eri sivustot hyödyntävät yhteistä hakutoimintoa, jossa hakutuloksia esitetään kaupungin Salo.fi-pääsivustoilta, VisitSalo.fi-matkailusivustolta sekä kaupungin tapahtumasivustosta. Hakutuloksissa nostetaan kärkeen aina sen sivuston hakutulokset, josta käsin käyttäjä on haun käynnistänyt.

Laaja, useita sivustoja koskeva hakupalvelu voidaan toteuttaa myös kokonaan omana erillisenä hakusivustonaan, jonne käyttäjä ohjataan kokonaisuuteen kuuluvista eri palveluista. Jotta käyttökokemus pysyisi yhtenäisenä, hakusivusto voidaan tyyleiltään ja rakenteeltaan toteuttaa siten, ettei käyttäjä edes huomaa siirtyvänsä erilliseen hakupalveluun. Tämäntyyppisten hakujen pohjana käytetään usein erilaisia julkaisujärjestelmästä erillisiä SaaS-hakuratkaisuja, kuten Algoliaa tai kotimaisia Klevua tai AddSearchiä.

Mikäli verkkopalvelukokonaisuuteen kuuluu useita eri sivustoja, mutta niillä ei juurikaan ole yhteisiä käyttäjiä tai niiden välille ei muuten ole tarpeen luoda tiivistä linkitystä, on ehkä kannattavampaa tarjota käyttäjille yksinkertaisemmat sivustokohtaiset haut. Näin verkkopalvelukokonaisuuteen kuuluvat sivustot eivät kilpaile keskenään samoista käyttäjistä, vaan sivustolle saatu käyttäjä saadaan varmemmin myös pysymään juuri kyseisellä sivustolla.

Sivuston yleishakua varten tehtyjä toiminnallisuuksia voidaan hyödyntää myös siten, että eri puolilla sivustoa esitetään erilaisia rajattuihin sisältöihin tai sisältötyyppeihin liittyviä hakunäkymiä ja -listauksia, esimerkiksi Yhteystiedot-osiossa vain henkilöitä ja toimipaikkoja koskeva haku tai oppilaitoksen Koulutukset-osiossa haku, joka kohdistuu vain oppilaitoksen koulutustarjontaan. 

Kuva: Helsingin yliopiston verkkopalvelun Hakeminen ja opetus -osion koulutushaku (helsinki.fi/fi/hakeminen-ja-opetus/etsi-koulutus).

Hakutoimintojen teknisiä vaatimuksia määritettäessä on otettava kantaa myös mm. siihen millaisiin sisältöihin haku ulottuu, esimerkiksi ovatko sivustojen tiedostoliitteet mukana hauissa. Kunkin palvelukokonaisuuden luonne huomioiden on myös pohdittava, miten hakutulokset ryhmitellään ja halutaanko niille määrittää jokin tärkeysjärjestys.

Etusijalla täsmätietoon navigointi vai tutkiskeleva selailu?

Hakutoiminnallisuuteen tarttunut käyttäjä odottaa pääsevänsä käsiksi etsimäänsä sisältöön helposti ja nopeasti. Yksi merkittävä kysymys on kuitenkin se, halutaanko hakuratkaisulla tukea navigointia johonkin tiettyyn sisältöön vai onko tärkeämpää mahdollistaa sen avulla sisältöjen tutkiskelevampi selailu.

Esimerkiksi Vierityspalkki.fin AddSearch-pohjainen ennakoiva haku tuottaa hakutuloksia näkyviin jo hakuehtoja syötettäessä tukien näin nimenomaan sivustolla navigointia. Verkkokauppa.comin haku puolestaan tukee molempia tarpeita – ennakoiva täsmätulosten, eli hakuun sopivien tuotteiden, esittäminen suoraviivaistaa sivustolla navigointia ja tarkentavien hakutermien tarjoaminen tukee tutkiskelevampaa sisällön ja tarjooman selailua.

eQ Toimitilojen hakupalvelussa puolestaan käyttäjää ohjataan vaiheittain eteenpäin esittämällä tarkentavia sijaintiin, toimitilan tyyppiin ja kokoon liittyviä kysymyksiä. Hakutulokset esitetään käyttäjälle vasta monivaiheisen polun päässä. Kyseinen hakuratkaisu palvelee parhaiten käyttäjää, jolla on selkeästi rajattavissa oleva tarve ja jolle sopivia kohteita on myös tarjolla löydettäväksi. Tutkivan selailijan työkalu tällainen haku ei todellakaan ole.

Millainen rooli hakuratkaisulla onkin omassa verkkopalvelussasi, hakutulosnäkymässä kohdesisällöistä on esitettävä sellaiset kuvailevat tiedot, joiden perusteella käyttäjän on mahdollista arvioida itselleen osuvin hakutulos. Verkkopalvelukokonaisuudesta ja sen sisältötyypeistä riippuen perustietojen lisäksi käyttäjän kannalta kiinnostavia tietoja voivat ovat kuvituskuva, sisällön tarkempi kuvaus, julkaisuajankohta tai muut sisällön kategoria- ja luokittelutiedot.

Myös hakutulosnäkymän esitystapoja suunniteltaessa on hyvä tunnistaa, onko oma verkkopalvelu sisällöltään ja funktioltaan lähempänä visuaalisesti houkuttelevaa matkatoimiston sivustoa (esim. tui.fi) vai vahvasti asialinjalla palvelevaa Vero.fi:tä, vai ehkä jotain siltä väliltä.

Erilaisissa asuntohauissa on esimerkiksi tärkeää näyttää hyvinkin laajat tiedot kohteesta, unohtamatta kuitenkaan laadukkaiden kuvien merkitystä huomion herättelyssä.

Kuva: M2-Kotien vuokra-asunnot -haku (m2kodit.fi/vuokra-asunnot).

Hakunäkymissä suurten tietomassojen selaamisen tueksi tarjotaan usein erilaisia hakusuodattimia, joilla haku voidaan rajata kohdistumaan vain käyttäjälle relevantteihin sisältöihin. Vastaavasti hakutulosten selaamista helpotetaan usein erilaisin lajittelumahdollisuuksin, esimerkiksi sisältöjen tuoreuden mukaan tai otsikon mukaan aakkostaen. Rajaamalla kerralla näkymässä esitettävien hakutulosten määrää tai ryhmittelemällä hakutuloksia, voidaan myös helpottaa hakutulosten selaamista. Laajojen sivustokokonaisuuksien yhteisissä megahauissa voidaan esimerkiksi esittää sivustoittain ryhmitellyt hakutulokset niin, että kaikki kokonaisuuden pääsivuston sisällöt esitetään aina listan kärjessä. Hakutuloksia voidaan myös ryhmitellä esimerkiksi sisältötyypeittäin, esimerkiksi sivumuotoisia sisältöjä tai ajankohtaissisältöjä priorisoiden.

Ennakoivalla haulla voidaan käyttäjää ohjata hyödyntämään kyseisen palvelun sisältöjen kannalta osuvimpia hakusanoja. Muun muassa erilaiset verkkokaupat hyödyntävät laajasti ennakoivaa hakua ohjatessaan käyttäjää hauissa. Kun ennakoiva haku otetaan käyttöön suomenkielisellä sivustolla, kannattaa se virittää siten, että haku tunnistaa tekstistä myös suomenkielisten sanojen taivutetut muodot.

Useampia kieliversioita sisältävissä verkkopalveluissa on myös pohdittava, onko tarkoituksenmukaista, että esimerkiksi suomenkielisen pääsivuston haun kautta pääsee käsiksi sivuston englanninkielisen kieliversion sisältöihin. Käyttäjien kannalta voi olla monesti selkeämpää noudattaa mallia, jossa kussakin kieliversiossa tehty haku rajautuu vain kyseisellä kielellä julkaistuun sisältöön.

Monta reittiä suunnitelmista toteutukseen

Hakutoiminnot voidaan toteuttaa monin erilaisin teknisin ratkaisuin. Esimerkiksi julkaisujärjestelmän omia hakutoimintoja voidaan hyödyntää sellaisenaan. Monet toimittajat ovat myös tuotteistaneet julkaisujärjestelmän toiminnallisuuksiin perustuvia omia ratkaisuja, joissa on jo huomioitu yleisimmin tarvittavat perusominaisuuksien laajennukset ja räätälöintitarpeet.

Julkaisujärjestelmän kylkeen toteutetut hakutoiminnot voivat toisaalta olla hyvinkin räätälöityjä ratkaisuja, ja niissä voidaan hyödyntää erilaisia hakurobotteja (crawler) tai esimerkiksi hakuindeksiä voidaan päivittää erilaisilla ohjelmakoodeilla.

Useamman eri sivuston kattavat keskitetyt hakuratkaisut ja ns. megahaut toimivat parhaiten silloin kun verkkopalvelukokonaisuus pitää sisällään sivustoja, jotka ovat vähintään riittävällä tasolla keskenään samankaltaisia. Muun muassa sivustojen keskenään yhtenäiset sisältölajit tai metatietomallit edesauttavat keskitettyjen hakuratkaisujen toimivuutta. Yhä useammin haku nähdään omana itsenäisenä palveluna, eikä se enää ole välttämättä teknisesti sidoksissa mihinkään sivustoon, vaan oma kokonaisuutensa, jota kehitetään erillään varsinaisista sivustoista. Tämän kehityksen myötä yhä useammin hakuratkaisu pohjautuukin johonkin erilliseen teknologiaan, kuten organisaation omassa hallinnassa olevaan ElasticSearch-asennukseen tai jo edellä mainittuihin Algolian tai AddSearchin tyyppisiin SaaS-ratkaisuihin.

Kysy lisää! Kaipaatko apua digihankkeen valmisteluun, suunnitteluun, kilpailutukseen tai läpivientiin? Ota yhteyttä North Patroliin

Lue lisää aiheesta

PS. Sinua voisi kiinnostaa tulossa oleva ilmainen webinaarimme: Digitaaliset asiointipalvelut – Erilaiset konseptit ja toteutuksen eri vaihtoehdot (11.12.2024 klo 10:00). Ilmoittaudu webinaariin

Lue palveluistamme Pyydä tarjous

Noora Linnermo

KTM Noora Linnermo on verkkopalvelustrategioiden ja palvelukonseptien asiantuntija. Noora konsultoi asiakkaita verkkopalveluiden konseptoinnissa, hankkeiden valmistelussa sekä optimaaliseen käyttäjäkokemukseen tähtäävien vaatimusten määrittelyssä.

Nooralla on vuosien kokemus erilaisten verkkopalveluhankkeiden johtamisesta ja hän osaa auttaa hankkeiden suunnittelussa huomioiden sekä organisaation, loppukäyttäjien että ylläpitäjien tarpeet. Noora osaa tukea verkkopalvelun koko organisaatiolle tuomien hyötyjen tunnistamisessa, hankkeen vaiheistuksessa ja tavoitteiden asetannassa.

Aiemmin työurallaan Noora on osallistunut verkkopalveluprojekteihin sekä tilaajan, toimittajan että konsultoivan asiantuntijan rooleissa. Projekteissaan hän on vastannut mm. tarvekartoituksista, toiminnallisista sekä teknisistä määrityksistä, käyttäjätestauksista ja käyttöönotoista sekä koulutuksista. Hän on toiminut myös teknisenä tuotepäällikkönä sekä järjestelmä- ja kehityspäällikkönä osallistuen organisaation IT-ratkaisuiden kokonaisvaltaiseen suunnitteluun ja kehitykseen.

Tietosivustot

Autamme laajojen tietosivustojen suunnittelussa, määrittelyssä ja kilpailuttamisessa. Muotoilemme konseptin, tietorakenteet, käyttökokemuksen ja toiminnot hyötypalveluksi, jota on miellyttävä käyttää, helppoa ylläpitää ja kustannustehokasta kehittää koko elinkaarensa ajan.

Lue palveluistamme

Pyydä tarjous

North Patrol auttaa onnistumaan

Meitä on kymmenen konsulttia, kaikki kokeneita suunnittelijoita tai teknologia-asiantuntijoita. Joka vuosi viemme läpi yli 50 projektia, joissa autamme hankkeensa eri vaiheissa olevia asiakkaitamme luomaan uusia digipalveluja ja tietojärjestelmiä. Asiakkaamme ovat olleet erittäin tyytyväisiä työhömme (arvosana 9,5/10), ja monet heistä palaavat asiakkaiksi yhä uudestaan.

Olemme apunasi, kun kaipaat puolueetonta näkemystä teknologiavalintoihin, kirkastusta palvelukonseptin ideaan, tarkennusta vaatimusten määrittelyyn, konkreettista tukea tarjouskilpailuun tai ohjausta toteutusprojektin läpivientiin.

Ota selvää firmastamme

Miten erotumme kilpailijoistamme?

  • Digipalveluiden suunnitteluun erikoistuminen

    Olemme erikoistuneet digipalveluiden laadukkaaseen suunnittelutyöhön ja vaatimusmäärittelyyn. Missiomme on auttaa asiakkaita onnistumaan hankkeissaan luomalla mahdollisimman hyvät lähtökohdat toteutusvaiheelle – oli sitten kyse ketterästä toteutuksesta omalla tiimillä tai kumppanin kanssa tehtävästä hankkeesta tai julkisesti kilpailutettavasta urakasta.

  • Emme myy koodausta emmekä lisenssejä

    Moni teknologiakonsultti suosittelee asiakkailleen teknisiä ratkaisuja, joita sama talo myös toteuttaa. Meillä tätä vinoumaa ei ole, koska meiltä ei voi ostaa koodausta tai lisenssejä eikä meillä ole riippuvuuksia teknologiatoimittajiin. Näkökulmamme ohjelmistomarkkinaan on laaja-alainen. Tavoitteena on aina löytää asiakkaalle parhaiten soveltuva ohjelmistoratkaisu, oli se sitten räätälöity ratkaisu, saas-palvelu, avoimen lähdekoodin alusta tai näiden yhdistelmä.

  • Tehokkuus, tavoitteellisuus ja tuloksellisuus

    Toimeksiannoillemme sovitaan aina konkreettinen lopputuotos, jonka avulla asiakas pääsee hankkeessaan eteenpäin. Hioutuneiden menetelmiemme ja kokeneiden konsulttiemme ansiosta pystymme tuottamaan sen tehokkaasti, yllättävän vähäisillä työmäärillä, ja rahallesi syntyy vastinetta.

Siirry takaisin sivun alkuun