North Patrol on suunnitteluun erikoistunut konsulttitoimisto. Suunnittelemme, autamme teknologiavalinnoissa, kilpailutamme. Emme myy toteutusprojekteja, emmekä lisenssejä, olemme aidosti asiakkaan puolella.
North Patrol auttoi Työterveyslaitosta hankinnan valmistelussa sekä kilpailutuksen läpiviennissä. Esiselvityksen aikana toteutettiin suhteellisen laaja tarvekartoitus, jonka tulosten pohjalta laadittiin keväällä 2020 Työterveyslaitoksen uusi verkkopalvelukonsepti.
Työterveyslaitos konkretisoi palvelukonseptia edelleen kesän 2020 aikana erillisen kumppanin kanssa.
Kun uusi konsepti oli hyväksytty, jatkettiin yhteistyötä soveltuvan teknologian valinnalla ja vaatimusten tarkentamisella valittua teknologiaa vasten. Tämän jälkeen North Patrol laati julkiseen hankintaan tarvittavat kilpailutusasiakirjat, tuki Työterveyslaitosta kilpailutuksen läpiviennissä sekä arvioi saadut tarjoukset.
Kilpailutus toteutettiin avoimella menettelyllä loppuvuodesta 2020. Vähimmäisvaatimuksiksi tarjoajilta odotettiin EU-kynnysarvon ylittävien kilpailutusten pakollisten vaatimusten lisäksi soveltuvia referenssitoteutuksia sekä riittävän kokenutta asiantuntijatiimiä. Kaikki vastaanotetut tarjoukset täyttivät asetetut kelpoisuusvaatimukset.
Tarjousten vertailuperusteet ja niiden painoarvot olivat:
- Ratkaisukuvaus, jossa arvioitiin tarjotun ratkaisun soveltuvuutta Työterveyslaitoksen tavoitteisiin ja vaatimuksiin (painoarvo 45%).
- Toimitussuunnitelma, jossa arvioitiin esitetyn projektisuunnitelman ja toimittajan palvelukyvyn selkeyttä ja soveltuvuutta tarjouspyynnössä kuvattuun tarpeeseen (painoarvo 20%).
- Hinta, joka muodostui toteutusprojektin, mahdollisten ohjelmistolisenssien, sovellushallinta- ja tukipalveluiden, käyttöpalveluiden sekä arvioitujen lisä- ja jatkokehitystöiden kustannuksista (painoarvo 35%).
Uudistusprojekti on käynnistynyt ja Työterveyslaitoksen tavoitteena on saada uusi ttl.fi-verkkopalvelu julkaistua Q4/2021 aikana.
Exove on vuonna 2006 perustettu suunnittelu- ja ohjelmistoyritys, joka on erittäin kokenut Drupal-toimisto. Exovella työskentelee 90 henkilöä ja vaikka toiminnan pääpaino on Suomessa, on heillä kuusi toimistoa neljässä eri maassa. Suomen konttorit sijaitsevat Helsingissä, Tampereella ja Oulussa. Exoven liikevaihto on kokonaisuudessaan n. 7 miljoonaa euroa.
Kaipaatko neuvoa omaan verkkopalvelu-uudistukseesi? » Ota yhteyttä!
Huoleton Hilma-kilpailutus?
Julkishallinnon kilpailutuksissa hankintalaki antaa omat reunaehtonsa tarjouskilpailun läpivientiin. North Patrolin vankka kokemus julkisten hankintojen konsultoinnissa vapauttaa sinut keskittymään digipalvelusi olennaisuuksiin, kun me huolehdimme lakisääteisten velvoitteiden täyttymisestä.
PS. Sinua voisi kiinnostaa tulossa oleva ilmainen webinaarimme:
Digitaaliset asiointipalvelut – Erilaiset konseptit ja toteutuksen eri vaihtoehdot (11.12.2024 klo 10:00).
Ilmoittaudu webinaariin
Lue palveluistamme
Pyydä tarjous