Rautalankamallit ja prototyypit – valitse oikea työkalu oikealla hetkellä

Monesti kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, ja me North Patrolissa olemme huomanneet tämän myös lukuisissa projekteissamme. Ajatustyön visualisoinnint, kuten rautalankamallit ja prototyypit, lisäävät paremmin yhteistä ymmärrystä siitä, mitä ollaan tekemässä, ja ne helpottavat hyväksynnän saamista päättäviltä tahoilta sekä auttavat ja ohjaavat toteutustyötä.

North Patrol on suunnitteluun erikoistunut konsulttitoimisto. Suunnittelemme, autamme teknologiavalinnoissa, kilpailutamme. Emme myy toteutusprojekteja, emmekä lisenssejä, olemme aidosti asiakkaan puolella.

11.6.2024

Tuija Latva

Rautalankamallit voivat olla hyvinkin pelkistettyjä niin ulkoasullisesti kuin sisällöllisestikin.
Esimerkki karkeasta Figma -rautalankamallista, joka on tehty hyödyntämällä North Patrolin oman design-systeemin komponentteja.

Käytämme North Patrolilla rautalankamalleja ja prototyyppejä konkretisoimaan projektin edetessä tekemäämme ajatustyötä. Toki erilaisten prosessien kuvaamiseen on paljon muitakin työkaluja (mm. service blueprintit ja muut erilaiset vuokaaviot), mutta rautalangat ja protot soveltuvat nimenomaisesti käyttöliittymätason toiminnallisuuksien kuvaamiseen. Näiden visualisointimallien avulla voimme nopeasti pallotella ja punnita useita ideoita yhtä aikaa tai perehtyä huolella jonkin yksittäisen toiminnallisuuden testaamiseen loppukäyttäjillä. Niitä voi myös ajatella välineinä saman asian tarkastelemiseen eri näkökulmista, konkretian lisääntyessä rautalangoista prototyyppeihin siirryttäessä. Terminologialla ei käytännössä ole väliä vaan sillä, kuinka hyvin malli kuvaa ideaa.

Mitä tarkoitamme puhuessamme rautalangoista ja protoista?

Rautalankamallit voivat nimensä mukaisesti olla ulkoasultaan karuja, vaikkapa vain paperinpalalle nopeasti kuulakärkikynällä piirrettyjä laatikoita ja viivoja. Rautalankojen vahvuus on nimenomaan se, että niiden avulla voidaan generoida nopeasti paljon erilaisia ideoita – ensimmäisenä mieleenjuolahtanut ajatus ei yleensä ole se oikeasti paras vaihtoehto. Ja koska turhien yksityiskohtien hiomiseen ei ole uhrattu aikaa, voidaan tarpeettomat ehdotukset hylätä ilman sen suurempia tunnontuskia ja hyvällä omatunnolla sanoa, että ”mietittiin tätäkin vaihtoehtoa, mutta se ei ollut meille sopiva, koska…”. Mitä nopeammin löydetään ne olennaiset asiat, joihin keskittyä, sen parempi.

Prototyypit ovat rautalankoihin verrattuna yleensä paljon hiotumpia, joskus jopa brändättyjä, kokonaisuuksia, joissa voi olla pikkutarkkojakin interaktioita ja animaatioita. Prototyypeillä voidaan testata jo pitkälle mietittyjä toiminnallisuuksia loppukäyttäjillä tai muilla sidosryhmillä. Ne myös auttavat rautalankoja paremmin visualisoimaan, millaiselta palvelu voisi tulevaisuudessa näyttää; ihminen on visuaalinen olento ja moni hahmottaa tietyt asiat paremmin oikeassa kontekstissa. Lopulta kuitenkin prototyyppien perimmäinen tarkoitus on tehtyjen päätösten toimivuuden ja oikeellisuuden validointi.

North Patrolin projektimallissa rautalangoista on eniten hyötyä esiselvitys- ja vaatimusmäärittelyvaiheissa. Prototyypit puolestaan tukevat paremmin vaatimusmäärittelyvaihetta sekä kilpailutusta. Palvelun jatkokehitykseen, ongelmien ratkaisuun ja toteutusvaiheen tukemiseen sekä rautalangoista että prototyypeistä on hyötyä, mutta ehkä hieman pienemmässä määrin.
Rautalankamallien ja prototyyppien käyttö North Patrolin projektimallin eri vaiheissa

Rautalankojen kertakäyttöisyys on itsestään selvää, mutta prototyyppikin on tarkoitus voida hylätä sen jälkeen, kun se on täyttänyt tehtävänsä. Kummankaan ei ole pakko näyttää lopulliselta palvelulta. Ei siis pidä sekoittaa prototyyppejä pikselilleen hiottuihin ja uudelleenkäytettäviin design-systeemeihin. Tottakai, jos käytettävissä on jo oma design-systeemi, sitä kannattaa ehdottomasti hyödyntää – valmiit komponentit nopeuttavat visualisointityötä huomattavasti. Olemme mekin North Patrolilla rakentaneet itsellemme rautalankojen ja protojen rakentamista helpottavan ja nopeuttavan geneerisen design-systeemin, jota käytämme asiakasprojekteissa. Mutta mikään pohjavaatimus sellainen ei ole.

Miten hyödynnämme rautalankoja ja protoja suunnitteluprosessin aikana?

Rautalankamallit ja prototyypit sujahtavat North Patrolin projektimalliin luontevasti. Usein suunnittelu aloitetaan jo esiselvitysvaiheessa, ja sitä jatketaan konseptisuunnittelun ja vaatimusmäärittelyn yhteydessä. Näissä vaiheissa visualisoinnit ovat erityisen isossa roolissa, mutta myös prosessin loppupuolella rautalankoja ja protoja kannattaa hyödyntää yhteisen ymmärryksen lisäämiseksi.

Esiselvitys ja konseptisuunnittelu

Esiselvitysvaiheessa on erityisen tärkeää, että voidaan nopeasti generoida yhtäaikaisesti monia ideoita ja pohtia sekä niiden hyviä että huonoja puolia. Tähän rautalankamallit sopivat erinomaisesti. Esimerkiksi verkkopalvelun konseptointia varten rautalankojen avulla voidaan nopeasti havainnollistaa useita erilaisia sivutyyppejä ja niiden kytkökset toisiinsa ylätasolla, löytää vielä lisäselvittelyä kaipaavat kohdat sekä haudata epäolennaiset vaihtoehdot. Avainsanoja ovat määrä ja nopeus, jotta ne oikeat ideat saadaan pikaisesti jatkojalostettaviksi.

Vaatimusmäärittely

Harva meistä on selkeän yleiskielen suvereeni taitaja tai Päätalon veroinen sanaseppä, jolloin vaatimusmäärittelyyn vuodatettu teksti saattaa olla selvää yhdelle, mutta toiselle ei. Ihmiset hahmottavat asioita eri tavoin, joten tekstisisällön selventäminen ja täydentäminen visuaalisin keinoin on tärkeää ja dokumentin lukijan huomioon ottavaa.

Sisältörakenteen kuvaamisessa kirjallisesti on omat haasteensa, jolloin rautalankamalli, johon on rakennettu siirtymät eri tasojen/sivujen välillä, on kullanarvoinen navigaation toimintalogiikan esiintuomisessa. Tai vaatimusmäärittelyn lisänä toimitettava klikkailtava prototyyppi auttaa projektiryhmää hahmottamaan paremmin sovittuja asioita.

Ennen kuin palvelun toimittajaa on edes valittu tai yhtäkään koodiriviä vielä kirjoitettu, voidaan prototyypin avulla jo testata suunniteltuja toiminnallisia ratkaisuja vaikka ihan oikeilla käyttäjillä. Mitä monimutkaisempi toiminnallisuus, sen tarkemmin se pitää miettiä ja testata, ja sen paremmin myös prototyyppi puolustaa paikkaansa suunnittelun apuvälineenä.

Kilpailutus ja toteutusvaiheen tuki

Jos vaatimusmäärittelyn liitteenä on havainnollistavia rautalankoja tai protoja, helpottavat ne potentiaalisia toimittajia antamaan sopivampia ratkaisuehdotuksia jo tarjousvaiheessa, ja sitten toteutusvaiheessa tekemään informoidumpia päätöksiä eikä heidän tarvitse aloittaa tyhjältä pöydältä. Toteutuksen näkökulmasta rautalankojen ja prototyyppien ei ole tarkoitus olla kiveen hakattuja eikä pilkulleen noudatettavia säännöstöjä, mutta ne ovat hyviä lähtöpisteitä ja tarjoavat perustelut sille, miksi asiakas haluaa jonkin tietyn osion toimivan niin kuin se on määritelty. Suunnitelmat kuitenkin aina muuttuvat ja tarkentuvat matkan varrella, mutta ei jo valmiiksi tehtyä ajattelutyötä kannata hukkaankaan heittää.

Palvelun jatkuva kehittäminen ja ongelmatilanteiden ratkaisu

Silläkin uhalla, että kuulostan rikkinäiseltä levyltä: rautalangat ja protot ovat erinomaisia työkaluja myös palvelun jatkokehittämisessä sekä matkan varrella ilmaantuvien käyttöliittymäongelmien ratkaisemisessa. Mittakaava voi olla pienempi ja pistemäisempi, mutta työkalujen avulla saatavat oivallukset ovat yhtä hyödyllisiä läpi koko palvelun elinkaaren.

Lopuksi

Tässä kirjoituksessa olen kuvannut, miten käytämme rautalankamalleja ja prototyyppejä North Patrolin projektimallin eri vaiheissa, jotka pääosin ajoittuvat aikaan ennen projektin varsinaisen toteutustyön aloittamista. Mutta myös toteutusprojektin aikana rautalangat ja protot ovat tärkeässä roolissa niin käyttöliittymätestauksessa, suunnittelijoiden ja koodareiden välisen kommunikaation helpottamisessa kuin toteutustiimin ja sen sidosryhmien kartalla pitämisessäkin.

Rautalankamallit ja prototyypit helpottavat projektia niin monessa vaiheessa, että niiden hyödyntämättä jättäminen on kuin niittaisi oman paidanhihansa pöytään kiinni – miksi ihmeessä kukaan tekisi niin? Molempien metodien on tarkoitus nopeuttaa ajattelutyötä, jolloin ne myös piirretään nopealla aikataululla eivätkä ne näin ollen ole lopulta mikään ylitsepääsemätön kustannuseräkään. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty – ja nähty vaiva maksaa itsensä nopeasti takaisin niin rahassa kuin selkeydessäkin.

PS. Sinua voisi kiinnostaa tulossa oleva ilmainen webinaarimme: Intranet ja digitaalinen työympäristö 2024 -selvityksen tulokset (11.9.2024 klo 10:00). Ilmoittaudu webinaariin

Lue palveluistamme Pyydä tarjous

Tuija Latva

IT-tradenomi Tuija Latva on käytettävyyden, saavutettavuuden ja digipalvelujen toteutuksen asiantuntija. Tuija konsultoi asiakkaita hankkeiden valmistelussa, käyttökokemuksen muotoilussa ja tarkoituksenmukaisten toteutusratkaisujen määrittelyssä.

Tuijan osaaminen kattaa käyttökokemuksen kaikki ulottuvuudet asiakasymmärryksestä käyttöliittymien esitystapoihin, toiminnallisuuksiin, visuaaliseen ulkoasuun ja tekniseen toteutukseen. Tuija on kokenut käyttöliittymien, design systeemien, mallinnusten, saavutettavuusratkaisujen ja käyttäjätestausten suunnittelija.

Tuija on ollut IT-alalla yli 20 vuotta ja taustanaan hänellä on koodarin kokemus niin verkkopalveluista kuin taustajärjestelmistäkin. Vuodesta 2016 lähtien hän on keskittynyt käyttöliittymien suunnitteluun, visualisointiin ja toteutukseen. Uransa aikana hän on toiminut sekä konsultin roolissa että myös osana toteutustiimejä.

Tietosivustot

Autamme laajojen tietosivustojen suunnittelussa, määrittelyssä ja kilpailuttamisessa. Muotoilemme konseptin, tietorakenteet, käyttökokemuksen ja toiminnot hyötypalveluksi, jota on miellyttävä käyttää, helppoa ylläpitää ja kustannustehokasta kehittää koko elinkaarensa ajan.

Lue palveluistamme

Pyydä tarjous

North Patrol auttaa onnistumaan

Meitä on kymmenen konsulttia, kaikki kokeneita suunnittelijoita tai teknologia-asiantuntijoita. Joka vuosi viemme läpi yli 50 projektia, joissa autamme hankkeensa eri vaiheissa olevia asiakkaitamme luomaan uusia digipalveluja ja tietojärjestelmiä. Asiakkaamme ovat olleet erittäin tyytyväisiä työhömme (arvosana 9,5/10), ja monet heistä palaavat asiakkaiksi yhä uudestaan.

Olemme apunasi, kun kaipaat puolueetonta näkemystä teknologiavalintoihin, kirkastusta palvelukonseptin ideaan, tarkennusta vaatimusten määrittelyyn, konkreettista tukea tarjouskilpailuun tai ohjausta toteutusprojektin läpivientiin.

Ota selvää firmastamme

Miten erotumme kilpailijoistamme?

  • Digipalveluiden suunnitteluun erikoistuminen

    Olemme erikoistuneet digipalveluiden laadukkaaseen suunnittelutyöhön ja vaatimusmäärittelyyn. Missiomme on auttaa asiakkaita onnistumaan hankkeissaan luomalla mahdollisimman hyvät lähtökohdat toteutusvaiheelle – oli sitten kyse ketterästä toteutuksesta omalla tiimillä tai kumppanin kanssa tehtävästä hankkeesta tai julkisesti kilpailutettavasta urakasta.

  • Emme myy koodausta emmekä lisenssejä

    Moni teknologiakonsultti suosittelee asiakkailleen teknisiä ratkaisuja, joita sama talo myös toteuttaa. Meillä tätä vinoumaa ei ole, koska meiltä ei voi ostaa koodausta tai lisenssejä eikä meillä ole riippuvuuksia teknologiatoimittajiin. Näkökulmamme ohjelmistomarkkinaan on laaja-alainen. Tavoitteena on aina löytää asiakkaalle parhaiten soveltuva ohjelmistoratkaisu, oli se sitten räätälöity ratkaisu, saas-palvelu, avoimen lähdekoodin alusta tai näiden yhdistelmä.

  • Tehokkuus, tavoitteellisuus ja tuloksellisuus

    Toimeksiannoillemme sovitaan aina konkreettinen lopputuotos, jonka avulla asiakas pääsee hankkeessaan eteenpäin. Hioutuneiden menetelmiemme ja kokeneiden konsulttiemme ansiosta pystymme tuottamaan sen tehokkaasti, yllättävän vähäisillä työmäärillä, ja rahallesi syntyy vastinetta.

Siirry takaisin sivun alkuun