Hankintapäätös: Creuna Finland voitti Porvoon kaupungin verkkopalvelu-uudistuksen

Kirjoitimme aiemmin Porvoon kaupungin laajasta kilpailutuksesta, jossa North Patrol on toiminut konsulttina. Nyt kisa on virallisesti päätöksessä ja voittajaksi valikoitui Creuna Finland. Varsin laajan ja tavallista monimutkaisemman WordPress-pohjaisen toteutuksen kilpailutukseen saapui neljä tarjousta.

North Patrol on suunnitteluun erikoistunut konsulttitoimisto. Suunnittelemme, autamme teknologiavalinnoissa, kilpailutamme. Emme myy toteutusprojekteja, emmekä lisenssejä, olemme aidosti asiakkaan puolella.

Hankinnan kokoluokaksi on jälki-ilmoituksessa määritetty 190 000 euroa. Tämä summa koostuu ensimmäisessä vaiheessa tehtävästä projektista, palvelun ylläpidosta neljän vuoden ajan sekä palvelun mahdollisesta jatkokehityksestä.

Varsinainen projekti sisältää porvoo.fi - pääsivuston sekä lukuisia erillissivustoja, joita on yhteensä viisi eri tyyppiä. Pääsivusto ja erillissivustot jakavat yhteisiä sisältöjä. Jatkokehitykselle on kilpailutusta varten tehty suuntaa antava arvio, joka antaa raamit verkkopalvelukokonaisuuden kehittämiselle seuraavalle neljälle vuodelle. Hankinnan kokoluokka on siis arvio siitä, kuinka paljon uuden verkkopalvelukokonaisuuden rakentaminen ja kehittäminen tulee yhteensä maksamaan Porvoon kaupungille seuraavan neljän vuoden ajan.

Kilpailutus toteutettiin avoimella menettelyllä kesällä 2020. Kilpailutukseen osallistuvilta toimittajilta edellytettiin vähintään kolme referenssitoteutusta vastaavista laajoista WordPress-toteutuksista. Kilpailutuksen pisteytyksessä annettiin eniten painoarvoa laadullisille tekijöille, kuten ratkaisukuvauksille ja toimituskuvauksille. Hinnan painoarvo oli kilpailutuksessa 40 prosenttia.

Kilpailutuksessa määritellyn aikataulun mukaan, tavoitteena on julkaista uusi sivustokokonaisuus vuoden 2021 aikana.

Creuna Finland

Creuna Finland on osa pohjoismaiden suurinta itsenäistä digitoimistoa Creunaa, jonka Suomen yksikkö koostuu Episerver-osaajista ja WordPress-tiimistä. Suomessa WordPress-tiimi tunnettiin aiemmin Byroona. Creunan Finlandin liikevaihto on reilu 2 miljoonaa euroa, joten Creunaa voi pitää keskikokoisena digitoimistona Suomessa. Creuna-konserni myytiin äskettäin ruotsalaiselle KnowIt:lle ja Suomen yhtiö myös yhdistyy KnowIt Finlandiin. Täten siinä vaiheessa, kun uusi Porvoon verkkopalvelu julkaistaan, toiminee Creuna Finland Knowit Experience -brändin alaisuudessa.

Camilla Heikkilä

VTM, IT-Tradenomi Camilla Heikkilä on verkkoviestinnän ja verkkopalveluiden asiantuntija. Camillalla on laaja kokemus viestinnästä ja erityisesti verkkoviestinnästä.

Camillalla on kokemusta verkkosivukonseptoinnista, projektien vetämisestä, käytettävyystestauksista, sisältöstrategioiden laatimisesta sekä kouluttamisesta. Camillalla on vahva sisältöpuolen osaaminen ja osaa auttaa kiteyttämään organisaation sisällön toimivaksi verkkosivukokonaisuudeksi, jossa käyttäjän tarpeet ovat huomioitu.

Camilla on työskennellyt yli 10 vuotta erilaisissa verkkoviestintätehtävissä järjestöissä ja julkishallinnossa. Työuran aikana hänellä on ollut lukuisia vastuutehtäviä erikokoisissa verkkosivuprojekteissa.

Tietosivustot

Laajojen tietomassojen muovaaminen verkkosivustoksi vaatii tietorakenteiden, käyttöliittymien ja toimintojen muotoilua palveluksi, joka tähtää tietojen löydettävyyteen, miellyttävään käyttökokemukseen ja tiedolla vaikuttamiseen. Helppokäyttöisillä ylläpitotyökaluilla varmistetaan tietojen pysyminen ajantasaisina.

Lue palveluistamme

Pyydä tarjous

Tämä on North Patrol

Meitä on kymmenen konsulttia, olemme kokeneita suunnittelijoita ja teknologia-asiantuntijoita. Olemme vuosittain suunnittelemassa ja valmistelemassa yli 50:a erilaista digipalvelu-uudistusta ja tietojärjestelmää. Asiakastyytyväisyytemme on erittäin korkea (9,5/10), ja monia asiakkaitamme olemme auttaneet jo useiden erilaisten digipalveluiden uudistamisessa.

Lue lisää yrityksestämme

Miten erotumme kilpailijoistamme?

  • Erikoistumme suunnitteluun

    Olemme erikoistuneet digipalveluiden laadukkaaseen suunnittelutyöhön ja vaatimusmäärittelyyn. Missiomme on auttaa asiakkaita onnistumaan hankkeissaan luomalla mahdollisimman hyvät lähtökohdat toteutusvaiheelle – oli sitten kyse ketterästä toteutuksesta omalla tiimillä tai kumppanin kanssa tehtävästä hankkeesta tai julkisesti kilpailutettavasta urakasta.

  • Emme myy koodausta, emme lisenssejä

    Moni ohjelmistotalo suosittelee asiakkailleen ratkaisuja, joita sama talo myös toteuttaa. Meillä ei ole näin. Meiltä ei voi ostaa toteutusprojektia, meillä ei ole kumppanuuksia teknologiatoimittajien kanssa. Meidän näkökulma markkinaan on laaja-alainen, kuten asiakkaillakin on syytä olla. Tavoitteena on aina löytää parhaiten sopiva ratkaisu, oli se sitten räätälöity ratkaisu, saas-palvelu, avoimen koodin alusta tai näiden yhdistelmä.

  • Olemme realistinen ja kaukonäköinen

    Suunnittelemme palvelukonsepteja, toteutustapoja ja arkkitehtuureja, jotka kestävät aikaa ja jatkokehittämistä. Meille tärkeätä on ratkaisujen toteutettavuus, hyvien kumppaneiden olemassaolo ja kustannusten ennustettavuus.

Siirry takaisin sivun alkuun