Tuettomien Magentojen laaja hakkerointi alkoi

11.9.2020 Aloitettiin tuetta jääneiden Magento-versioiden laajamittainen hakkerointi. Viikonlopun aikana hyökättiin noin 2000 Magento 1.X -pohjaista verkkokauppaa vastaan ja hyökkäykset näyttäisivät jatkuvan edelleen. Adobe ei tue enää vanhoja Magento-versioita, joten paikkausta hyökkäykseen ei ole luvassa. North Patrol ja Ohjelmisto- ja e-bisness ry varoittivat tulevista hyökkäyksistä viime kesänä.

North Patrol on suunnitteluun erikoistunut konsulttitoimisto. Suunnittelemme, autamme teknologiavalinnoissa, kilpailutamme. Emme myy toteutusprojekteja, emmekä lisenssejä, olemme aidosti asiakkaan puolella.

16.9.2020

Heikki Toivo

Hakkerointiin tarkoitettua koodia myydään verkossa 5000 dollarin hintaan. Diilistä on tehty erityisen houkutteleva. Koodia luvataan myydä vain kymmenelle ensimmäiselle ostajalle. Varmana voidaan pitää, että vastaavia diilejä tulee tarjolle tulevaisuudessakin.

Maksuvälinetietojen kaappaus

Tämä hyökkäys ei ole erityisen vaarallinen suomalaisille verkkokaupoille. Se pyrkii kaappaamaan maksuvälinetiedot verkkokaupasta niiden syöttämisen yhteydessä. Suomalaisten maksupalveluvälittäjien toimintatapa poikkeaa tästä prosessista yleensä siten, että maksuvälinetieto syötetään vain maksupalveluvälittäjän järjestelmään eikä itse verkkokauppaan. Voidaanko siis huokaista helpotuksesta? Ei voida! Kyse on ensimmäisestä laajamittaisesta hyökkäysaallosta, mutta ei taatusti viimeisestä. Kyseessä on lisäksi todennäköisesti uudenlainen hyökkäysmetodi, sillä haavoittuneiden verkkokauppojen joukossa oli paljon sellaisia, jotka eivät aiemmilta listoilta löydy.

Miten ahkerasti Magento 1.X -versiota on vaihdettu?

Tarkastimme viime kesänä julkaisemamme verkkokauppaselvityksen Magento 1.X -verkkokauppojen tilanteen. Paria WordPressiin siirtynyttä ja yhtä kokonaan lopettanutta kauppaa lukuun ottamatta tilanne ei ole muuttunut. Lukuisat kauppiaat jatkavat itsepintaisesti Magento 1.X -alustan käyttöä liiketoiminnassaan. Adobe on poistanut sivustoltaan myös aiemmin tälle alustalle julkaistut päivitykset. Osa kauppiaista ei ole asentanut edes kaikkia niitä. Tämän perusteella voidaan odottaa ongelmien rantautuvan Suomeenkin pian.

Mitä sitten voisi olla odotettavissa? Maksutapahtuman yhteyteen läheisesti nivoutuu toimitusosoitteen syöttäminen. Myös suomalaisissa verkkokaupoissa se tallennetaan itse verkkokauppajärjestelmään. Väärentämällä toimitusosoitteen voi vihamielinen taho saada tilatut tavarat itselleen. Tämä ei tietysti ole lainkaan niin houkutteleva malli rikollisen kannalta kuin luottokorttitietojen anastaminen, mutta sekä asiakkaan että kauppiaan kannalta todella ikävä. Palautuksiin ja hyvityksiin liittyy myös iso riski, jota kannattaa omissa järjestelmissä tarkastella kriittisesti. Täydellistä listaa riskeistä on mahdotonta tehdä. Aika näyttää, mitä tuleman pitää.

Neuvoja Magento 1.X -alustaa käyttäville kauppiaille

Nykyinen kissa-ja-hiiri-leikki päätyy vain yhdellä tavalla. Kuinka kauan sen päättymiseen menee, sitä voidaan vain arvuutella. Vastapuolella panoksena on ajankäyttö ja viitseliäisyys, Magento-käyttäjien puollella panoksena on verkkoliiketoiminnan uskottavuus ja jatkuminen. Siksi ainoa yhteinen neuvo kaikille Magento 1.X -versiota käyttäville kauppialle on, että vaihtakaa alustaa.

Vaikka ilmassa onkin aihetta paniikille, vailla suunnitelmaa ei kuitenkaan kannata lähteä toimimaan. Ensimmäiseksi pitää miettiä miten toimitaan siirtymän aikana ilmenevien uusien riskien kanssa. Varsinaista suunnitelmaa tehdessä kannattaa kartoittaa nykyisen järjestelmän hyvät ja huonot puolet sekä liiketoiminnan asettamat vaatimukset nykytilassa sekä tulevaisuudessa. Kokonaisarkkitehtuuria on syytä pohtia. Lisäksi pitää pohtia hankkeeseen käytettävää budjettia ja valita tuleva järjestelmä. Näiden vaiheiden jälkeen voidaan helposti luoda aikataulu siirtymää varten ja kilpailuttaa toimittajat.

PS. Sinua voisi kiinnostaa tulossa oleva ilmainen webinaarimme: Digitaaliset asiointipalvelut – Erilaiset konseptit ja toteutuksen eri vaihtoehdot (11.12.2024 klo 10:00). Ilmoittaudu webinaariin

Lue palveluistamme Pyydä tarjous

Verkkokaupat

Autamme verkkokaupan suunnittelussa, määrittelyssä ja kilpailutuksessa. Etsimme tavoitteisiisi oikeat strategiat, kanavat ja teknologiat - olit sitten uudistamassa tai jatkokehittämässä, voimme auttaa sinua.

Lue palveluistamme

Pyydä tarjous

North Patrol auttaa onnistumaan

Meitä on kymmenen konsulttia, kaikki kokeneita suunnittelijoita tai teknologia-asiantuntijoita. Joka vuosi viemme läpi yli 50 projektia, joissa autamme hankkeensa eri vaiheissa olevia asiakkaitamme luomaan uusia digipalveluja ja tietojärjestelmiä. Asiakkaamme ovat olleet erittäin tyytyväisiä työhömme (arvosana 9,5/10), ja monet heistä palaavat asiakkaiksi yhä uudestaan.

Olemme apunasi, kun kaipaat puolueetonta näkemystä teknologiavalintoihin, kirkastusta palvelukonseptin ideaan, tarkennusta vaatimusten määrittelyyn, konkreettista tukea tarjouskilpailuun tai ohjausta toteutusprojektin läpivientiin.

Ota selvää firmastamme

Miten erotumme kilpailijoistamme?

  • Digipalveluiden suunnitteluun erikoistuminen

    Olemme erikoistuneet digipalveluiden laadukkaaseen suunnittelutyöhön ja vaatimusmäärittelyyn. Missiomme on auttaa asiakkaita onnistumaan hankkeissaan luomalla mahdollisimman hyvät lähtökohdat toteutusvaiheelle – oli sitten kyse ketterästä toteutuksesta omalla tiimillä tai kumppanin kanssa tehtävästä hankkeesta tai julkisesti kilpailutettavasta urakasta.

  • Emme myy koodausta emmekä lisenssejä

    Moni teknologiakonsultti suosittelee asiakkailleen teknisiä ratkaisuja, joita sama talo myös toteuttaa. Meillä tätä vinoumaa ei ole, koska meiltä ei voi ostaa koodausta tai lisenssejä eikä meillä ole riippuvuuksia teknologiatoimittajiin. Näkökulmamme ohjelmistomarkkinaan on laaja-alainen. Tavoitteena on aina löytää asiakkaalle parhaiten soveltuva ohjelmistoratkaisu, oli se sitten räätälöity ratkaisu, saas-palvelu, avoimen lähdekoodin alusta tai näiden yhdistelmä.

  • Tehokkuus, tavoitteellisuus ja tuloksellisuus

    Toimeksiannoillemme sovitaan aina konkreettinen lopputuotos, jonka avulla asiakas pääsee hankkeessaan eteenpäin. Hioutuneiden menetelmiemme ja kokeneiden konsulttiemme ansiosta pystymme tuottamaan sen tehokkaasti, yllättävän vähäisillä työmäärillä, ja rahallesi syntyy vastinetta.

Siirry takaisin sivun alkuun