Uudistimme vuosittaisen raporttimme verkkokauppateknologioista. Se käsittelee suurimpia suomalaisia verkkokauppoja. Tämän vuoden tulokset ovat yllättäviä: Magento ei ole enää suurin verkkokauppa-alusta. Muutos on täsmälleen North Patrolin ennustaman mukainen, mutta tapahtui aiemmin kuin osasimme arvioida. Mitä muuta tapahtui verkkokauppa-alustamarkkinoilla näinä turbulentteina aikoina? Mitkä alustat ovat hyötyneet Magenton sukelluksesta? Löydät vastaukset kysymyksiin tästä artikkelista.
North Patrol on suunnitteluun erikoistunut konsulttitoimisto. Suunnittelemme, autamme teknologiavalinnoissa, kilpailutamme. Emme myy toteutusprojekteja, emmekä lisenssejä, olemme aidosti asiakkaan puolella.
Keräsimme dataa 406 suomalaisesta yrityksestä, joiden vuosittainen liikevaihto on yli 1 000 000 €. Monet niistä olivat mukana jo aiemmissa selvityksissämme. Monet niistä ovat uusia verkkokauppa-alalla ja monet niistä ovat vastikään ylittäneet vaaditun liikevaihtorajan. Jouduimme myös poistamaan lukuisia yrityksiä aiemmin käyttämältämme listalta. Jotkin niistä olivat fuusioituneet toisiin yrityksiin, jotkin olivat poistuneet markkinoilta, ainakin verkkokauppamarkkinoilta, ja joillakin oli liikevaihto pudonnut alle vaaditun rajan. On hyvä ymmärtää, että nämä muutokset käyttämässämme datassa vaikuttavat eri vuosien tulosten vertailtavuuteen.
Ensimmäinen sija: räätälöidyt alustat
Ensimmäinen sija menee räätälöidyille verkkokauppa-alustoille 19,2 prosentin markkinaosuudella. Viime vuonna osuus oli 16 prosenttia.
Mikä oikeastaan on räätälöity alusta? Räätälöissä ratkaisussa on tyypillisesti käytössä lukuisia teknologioita ilman vihjeitä tuotepohjaisesta verkkokauppa-alustasta. Tämä ei välttämättä tarkoita, että räätälöintiin perustuvissa projekteissa ei olisi käytetty lisensoitua verkkokauppaohjelmistoa. Mutta se on pikemminkin yhtenä osana ratkaisua kuin kokonaisuuden määrittävänä moottorina. Yleensä käyttöliittymäkerros on raskaasti räätälöity ja liiketoiminta antaa vihiä erikoisista liiketoimintaprosesseista. Joissain tapauksissa valmista verkkokaupparatkaisua käytetäänkin vain maksuvaiheen toteutuksessa.
Yleensä liiketoimintamalli ja verkkokaupan käyttämät taustajärjestelmät aiheuttavat päätöksen toteuttaa räätälöity verkkokauppa. Matkatoimistoilla ja lentoyhtiöillä, esimerkiksi Aurinkomatkoilla, on integraatioita lukuisiin eri sisäisiin ja ulkoisiin järjestelmiin. Ne tarvitsevat lentoaikatauluja, autonvuokrausyritysten dataa jne. Lippupisteellä on suuri määrä asiakasorganisaatioita ja tarve reaaliaikaiselle kommunikaatiolle niiden järjestelmien kanssa. Autolle on integroitunut myynninohjausjärjestelmään ja rahoitusjärjestelmiin. Elisa myy data- ja mobiililiittymiä sekä laitteita kuukausimaksulla. K-Ruoka myy tuotteita, joita ei välttämättä ole saatavilla keräilyn hetkellä, ja jotka voidaan korvata jollain muulla tuotteella.
Toinen sija: Magento
Magenton markkinaosuus tipahti huomattavat 9 prosenttiyksikköä ollen tänä vuonna 14 prosenttia.
Pääsyy tähän on tuen loppuminen 1.X-versioille viime vuonna. Silti yhäkin aineistomme verkkokauppiailla on joitain tuettomia versioita käytössään. Magento-käyttäjät ovat selkeästikin uskoneet neuvomme siitä, ettei automaattisesti kannata vaihtaa Magento 2:een, vaan pohtia ensin verkkokauppa-alustaan kohdistuvia vaatimuksia ennen seuraavan järjestelmän valintaa. Jotkin Magentoa käyttäneet kauppiaat ovat jopa päätyneet lopettamaan verkkokauppansa. Suurin näistä on Lidl joka sulki Sporty feel -verkkokauppansa.
Tänä vuonna Magentoa käyttävien yritysten mediaaniliikevaihto on 22,1 miljoonaa euroa, kun se vuosi sitten oli 16,2 miljoonaa euroa. Magento on siirtänyt katseensa isompiin jälleenmyyjäyrityksiin sekä B2B-yrityksiin.
Kolmas sija: WordPress
Kolme vuotta peräkkäin WordPress on ottanut kolmannen sijan meidän verkkokauppaselvityksessämme. Tänä vuonna se saa 13,5 prosentin markkinaosuuden, joka on kunnioitettavat 5,2 prosenttiyksikköä enemmän kuin viime vuonna. Rako WordPressin ja Magenton välillä on vain noin 1,5 prosenttiyksikköä, kun viime vuonna se oli 15 prosenttiyksikköä.
Jotkut lukijat saattavat ihmetellä, miksi me käytämme termiä WordPress mieluummin kuin WooCommerce. WordPress voi olla verkkokauppa-alustana riippumatta siitä, käytetäänkö Woocommerce-liitännäistä vai ei. WooCommerce, vaikkakin on suosituin liitännäinen, ei ole lopultakaan ainoa vaihtoehto.
WordPress on selvästi yksi hyötyjistä, kun Magento on menettänyt markkinaosuuttaan. Esimerkiksi Pihla, Lohikari ja Promart ovat vaihtaneet Magentosta WordPressiin. WordPressiä käyttävien yritysten mediaaniliikevaihto on vain 3,7 miljoonaa euroa. Aineistossamme on kuitenkin paljon suurempiakin yhtiöitä. Esimerkiksi Kekkilä, Sinituote, Helkama Velox ja Etola ovat yrityksiä, joiden liikevaihto on 40 miljoonasta 400 miljoonaan euroa ja ne ovat valinneet WordPressin parhaiten tarpeitaan tyydyttäväksi verkkokauppa-alustaksi.
Muut maininnan arvoiset alustat
Flowvyn markkinaosuus, 9,3 prosenttia, kasvoi vaikuttavat 4,3 prosenttiyksikkö viime vuodesta, joka on toiseksi suurin nousu heti WordPressin jälkeen. Tämä on erityisen huomioitavaa, sillä Flowvyn käyttäjillä on yleensä jo aiemmin käytössään muita taustajärjestelmiä samasta tuoteperheestä. Nethit Systems Oy, yritys Flowvyn taustalla, on kyennyt hyödyntämään täysin verkkokauppaliiketoiminnan kasvun korona-pandemian aikana. Flowvy on suunniteltu tukkureiden ja jälleenmyyjien käyttöön, mikä osaltaan vaikuttaa sitä käyttävien organisaatioiden korkeaan liikevaihtoon. Myös Flowvy on hyötynyt Magenton hylkäämisistä. Pääkaupunkiseudun kierrätyskeskus ja Häijään Urheilutarvike Oy ovat hiljattain vaihtaneet Magentosta Flowvyyn.
Shopifylla on 5,2 prosentin markkinaosuus. Se kasvoi 0,8 prosenttiyksikköä viime vuodesta. Shopify näyttäisi olevan helppo verkkokaupan aloitusratkaisu erityisesti jälleenmyyjille, mutta sen B2B-kyvykkyyksissä on rajoitteita. Pentik, Kalevalan koru ja Laatukoru ovat hiljattain vaihtaneet Magentosta Shopifyhin. Nanso Group on vaihtanut SAP Hybriksestä Shopifyhin. Näiden yritysten liikevaihto on 9,7 miljoonasta 24,4 miljoonaan euroon vuodessa, joten ne eivät ole aivan pienimmästä päästä otostamme. Shopify on mitä luultavimmin saanut paljon enemmän uusia käyttäjiä pandemian aikana, kuin meidän tutkimuksemme osoittaa. Kuka tahansa voi aloittaa uuden Shopify-kaupan muutamassa tunnissa. Suurin osa niistä ei vain täytä otoksemme liikevaihtovaatimusta.
MyCashflown markkinaosuus 3,4 prosenttia on 0,4 prosenttiyksikköä suurempi kuin viime vuonna. Esimerkiksi Kirami, Uunisepät ja Akku-Ässä käyttävät MyCashflowta. Presta Shop, Vilkas ja Optimizely (Aiemmin Episerver), saavuttavat kaikki 3,2 prosentin markkinaosuuden. Vilkas kasvatti pandemian alussa aggressiivisella kampanjoinnillan markkinaosuuttaan 0,5 prosenttiyksikköä. MyCashflow ja Vilkas ovat myös saaneet pienempää asiakaskuntaa, jotka eivät täytä otoksemme vaatimuksia.
Ennuste: WordPress kasvaa
North Patrolilla on arvokasta dataa kolmen vuoden peräkkäisistä tutkimuksistaan. Sen lisäksi, olemme jatkuvasti yhteyksissä verkkokauppiaiden ja alustatoimittajien kanssa. Tiedämme mihin suuntaan ja milloin verkkokauppabisneksen tuulet muuttuvat. Alla on ennusteemme verkkokauppa-alustoista ja niiden markkinaosuuksista.
Räätälöityjen verkkokauppa-alustojen markkinaosuus ei kasva merkittävästi tulevaisuudessa
Räätälöity verkkokauppajärjestelmä on perusteltu jos taustajärjestelmät ruokkivat verkkokauppaa valmiilla rajapintojen kautta käytettävällä logiikalla tai liiketoimintaprosessit ovat niin monimutkaisia, että valmiit verkkokauppaohjelmistot eivät pysty vaatimuksiin taipumaan. Kaikki taustajärjestelmät eivät ole yhtä käteviä räätälöidyn verkkokaupan kannalta eivätkä kaikki liiketoimmintaprosessit yhtä monimutkaisia. Lisäksi valmisohjelmistojen kyvykkyydet paranevat jatkuvasti ja ne pystyvät hallitsemaan vaativampiakin prosesseja.
Magenton markkinaosuus jatkaa putoamistaan. Magentoa käyttävien yritysten keskimääräinen liikevaihto kasvaa
Magentosta on tullut verrattain kallis, mutta samalla verrattain kypsä alusta B2B-liiketoiminnalle. Selkeä seuraus on, että pienemmät yritykset lopettavat sen käyttämisen, mutta isommat yritykset näkevät sen vaihtoehtona vakavan verkkoliiketoiminnan alustaksi.
WordPressin markkinaosuus kasvaa
WordPressin markkinaosuus kasvaa tulevaisuudessa riippumatta siitä, tarkastellaanko sitä verkkokauppa- vai pelkkänä julkaisualustana. Jos yrityksellä on jo WordPress julkaisujärjestelmänään, ja se on perustamassa myös verkkokauppaa, miksipä se ei antaisi sille mahdollisuutta. Lisäksi julkaisujärjestelmän ja verkkokaupan saa tässä tapauksessa luultavimmin samalta toimittajalta. Ja kyvykkäitä toimittajia Suomessa riittää. Joissain tapauksissa WordPressissä yhdistyvät omaan ympäristöön asennetun ja SaaS-palvelun hyvät puolet. Järjestelmää voidaan muokata varsin vapaasti, mutta joku toinen ottaa sen ylläpidosta vastuun. Tämä yhdistettynä siihen mitä sanoimme Magentosta, nostaa WordPressin todennäköisesti toiselle sijalle ensi vuonna ja tiputtaa Magenton kolmannelle sijalle.
Pitkälle tuotteistettujen verkkokauppa-alustojen markkinaosuus nousee
Yritysten digitaalinen maturiteetti on kasvanut. Ne ovat usein halukkaita yksinkertaistamaan liiketoimintaprosessejaan helpottaakseen verkkokauppaa. Prosessien oikaisu tekee erilaisten alustojen vertailun helpommaksi. Jopa sellaisten alustojen, jotka eivät tarjoa paljoakaan säätömahdollisuuksia. Meillä ei ole väitteemme tueksi vielä omaa dataa, mutta esimerkiksi Shopifyn suosio näyttää kasvaneen merkittävästi muutaman viime vuoden aikana. Julkaisujärjestelmämarkkinoilla pienet kotimaiset toimijat kärsivät tai ovat jo kokonaan hävinneet. Näkemyksemme mukaan sama tulee tapahtumaan verkkokauppa-alustojen markkinoilla.
Verkkokauppa-alustojen kokonaismäärä vähenee hitaasti
Kaksi vuotta sitten kolmen suosituimman verkkokauppa-alustan yhteenlaskettu markkinaosuus oli 40 prosenttia. Tänä vuonna se on 47 prosenttia. 10 suurinta alustaa saavat 76 prosentin markkinaosuuden ja loput 38 alustaa vain 24 prosenttia. Alustojen kokonaismäärä ei ole vähentynyt viime vuodesta, mutta markkinoiden painopiste siirtyy hiljalleen pieneen joukkoon voittaja-alustoja.
Teknologiavalinta on vuosikymmenen investointi
Teknologiaratkaisuissa ei kannata tehdä valintojaan kuumimpien trendien mukaan, vaan soveltuvuuden, skaalautuvuuden, ylläpitokokemuksen, yhteensopivuuden ja elinkaarikustannuksien ehdoilla. North Patrol auttaa näkemään teknologiavaihtoehtojen plussat ja miinukset puolueettomasti, konkreettisesti ja kaukonäköisesti.
Näin tutkimus tehtiin
Tietosisältö
Iso osa käytetystä tietosisällöstä on kerätty kaksi vuotta sitten. Joitain uusia tietoja lisättiin jo viime vuonna. Tänä vuonna lisättiin reilusti yli 100 tietuetta. Seuraamme jatkuvasti markkinoita ja teemme tarvittavia muutoksia tietokantaamme. On oletettavaa, että koronapandemia on vaikuttanut verkkokaupojen lisääntymiseen.
Kriteerit
Tietokantamme sisältää tietoja verkkokaupoista, joita pyörittävien organisaatioiden liikevaihto on yli 1 000 000 €. Liikevaihto ei muodostu kokonaisuudessaan välttämättä yksinomaan verkkokaupasta, vaan on yrityksen kokonaisliikevaihto. Yrityksen on raportoitava talouslukunsa Suomessa. Yksittäinen yritys voi ilmetä tietokannassa useita kertoja, jos sillä on useampia kuin yksi verkkokauppa. Myös verkkokaupalle on vaatimuksia. Sen tarjooman täytyy käsittää useita myytäviä asioita ja siinä täytyy olla maksuominaisuus. Myös tilausominaisuus on sallittu B2B-kaupoille. Esimerkiksi verkkokauppaa, joka myy yksinomaan lahjakortteja, ei hyväksytä tietosisältöön. Verkkokaupan täytyy olla tarkoitettu suomalaisille asiakkaille, mutta ei välttämättä pelkästään suomalaisille.
Luokittelu
Iso osa tuloksista on kerätty käyttäen kahta teknologiatutkaa. Tutkat tunnistavat noin puolet tuloksista. Loput tiedot ovat North Patrolin konsultit keräänneet manuaalisesti. Noin 1,9 prosenttia tuloksista jäi tunnistamatta. Räätälöityjen ratkaisujen kriteeristöä muutettiin viime vuonna, ja samaa kriteeristöä käytettiin myös tänä vuonna. Räätälöity alusta ei tarkoita välttämättä verkkokauppaa, joka on kokonaan itse ohjelmoitu. Käyttämämme tutkat sen paremmin kuin konsulttimmekaan eivät pääse verkkokaupan käyttöliittymäkerroksen taakse. Jos teknologiapino antaa viitteitä räätälöinnistä ja tarkasteltavan yrityksen liiketoimintaprosessit ovat voimakkaasti riippuvaisia taustajärjestelmistä (esim. ERP), päätyy luokittelu nykyisen analyysimallimme mukaan useimmin räätälöityyn ratkaisuun.
Käsittelimme selvityksen tuloksia webinaarissa, jossa markkinatilannetta analysoivat ja tulevaa ennustivat North Patrolin verkkokauppa-asiantuntijat Perttu Tolvanen ja Heikki Toivo. Webinaari pidettiin 27.10.2021 ja sen kesto on noin tunti.
PS. Sinua voisi kiinnostaa tulossa oleva ilmainen webinaarimme: Digitaaliset asiointipalvelut – Erilaiset konseptit ja toteutuksen eri vaihtoehdot (11.12.2024 klo 10:00). Ilmoittaudu webinaariin