Uskaltaisitko vuokrata asunnon suoraan verkosta?

Aika moni uskaltaa. Muutama vuosi sitten autoimme Kojamoa (silloin vielä VVO) heidän uuden Lumo-brändinsä verkkokaupan suunnittelussa ja toteutuksessa. Täysin uudenlainen asunnon vuokrausprosessi sai varsin hyvän vastaanoton, koska pääkaupunkiseudulla vuokra-asuntojen saatavuus oli (ja on) heikkoa. Etenkin ulkopaikkakunnilta tulevat kokivat aivan järkevänä ajatuksena vuokrata kämppänsä verkon yli näkemättä.

North Patrol on suunnitteluun erikoistunut konsulttitoimisto. Suunnittelemme, autamme teknologiavalinnoissa, kilpailutamme. Emme myy toteutusprojekteja, emmekä lisenssejä, olemme aidosti asiakkaan puolella.

Nyt vuonna 2018 on kuitenkin jo ihan toinen tilanne. Kauppalehti kertoo Kojamoa käsittelevässä jutussaan, että marraskuun puolivälissä Lumon kautta on tehty 7500 vuokrasopimusta.

”Lumo-verkkokaupassa on tehty yhteensä jo yli 7500 vuokrasopimusta, kun niitä kesäkuun lopussa oli 4000. Kuukausitasolla kaikista uusista Lumo-vuokrasopimuksista 30 prosenttia ja uudiskohteiden sopimuksista jopa 80 prosenttia tehdään verkossa.”

Nopean laskennan perusteella ihan vielä ei olla tuhannen sopimuksen kuukausivauhdissa, mutta ei siitä paljon jäädä. Joka tapauksessa vauhti on luokkaa 100-200 vuokrasopimusta verkon kautta viikossa. Tätä voi pitää melkoisena määränä, kun kyse on kuitenkin tuhansien eurojen arvoisista sopimuksista.

Jos joku vielä epäilee, että kuluttajat eivät ole valmiita tekemään isoja hankintoja pelkästään verkossa tapahtuvan perehtymisen perusteella, niin kannattaa ajatella uudestaan.

>> Lue muutaman vuoden takaisesta case-tarinastamme miten Lumo-verkkokauppa syntyi.

Perttu Tolvanen

KTM Perttu Tolvanen on digitaalisten palveluiden suunnittelun, arkkitehtuuriratkaisujen ja kumppanivalintojen asiantuntija. Perttu konsultoi asiakkaita hankkeiden valmistelussa ja vaatimusten määrittelyssä sekä tukee asiakkaita teknologia- ja toteuttajakumppaneiden valinnassa.

Pertulla on yli viidentoista vuoden kokemus erilaisista web-, extranet- ja intranet-projekteista mm. projektipäällikön, suunnittelijan ja konsultin rooleissa. Aiemmassa työhistoriassaan Perttu on toiminut tilaajana ja projektipäällikkönä suuressa mediayhtiössä, sisällönhallintajärjestelmien konsulttina isossa IT-alan yrityksessä sekä itsenäisenä, riippumattomana konsulttina omassa yrityksessään. Hän on myös tunnettu kouluttaja ja bloggaaja. Perttu on myös päätoimittaja web-aiheisessa Vierityspalkki.fi -blogissa.

Myynti verkossa

Menestyvä verkkokauppa edellyttää asiakkaiden tarpeiden ymmärtämistä, liiketoiminnan vaatimusten ja tahtotilan selvittämistä, sekä näihin vastaavien digitaalisten ratkaisujen löytämistä. Parhaat edellytykset onnistumiselle saadaan, kun katsotaan kokonaiskuvaa ja valitaan oikeat keinot, kanavat ja tekniset ratkaisut tavoitteiden mukaisesti – tarvittavia resursseja unohtamatta.

Lue palveluistamme

Pyydä tarjous

North Patrol lyhyesti

Meitä on kymmenen konsulttia, kaikki kokeneita suunnittelijoita tai teknologia-asiantuntijoita. Vuosittain meillä suunnitellaan ja valmistellaan yli 50 erilaista digipalvelu-uudistusta ja tietojärjestelmähanketta. Asiakkaamme ovat olleet erittäin tyytyväisiä työhömme (arvosana 9,5/10), ja monet heistä palaavat asiakkaiksi yhä uudestaan.

Lue lisää meistä

Miten erotumme kilpailijoistamme?

  • Digipalveluiden suunnitteluun erikoistuminen

    Olemme erikoistuneet digipalveluiden laadukkaaseen suunnittelutyöhön ja vaatimusmäärittelyyn. Missiomme on auttaa asiakkaita onnistumaan hankkeissaan luomalla mahdollisimman hyvät lähtökohdat toteutusvaiheelle – oli sitten kyse ketterästä toteutuksesta omalla tiimillä tai kumppanin kanssa tehtävästä hankkeesta tai julkisesti kilpailutettavasta urakasta.

  • Emme myy koodausta emmekä lisenssejä

    Moni teknologiakonsultti suosittelee asiakkailleen teknisiä ratkaisuja, joita sama talo myös toteuttaa. Meillä tätä vinoumaa ei ole, koska meiltä ei voi ostaa koodausta tai lisenssejä eikä meillä ole riippuvuuksia teknologiatoimittajiin. Näkökulmamme ohjelmistomarkkinaan on laaja-alainen. Tavoitteena on aina löytää asiakkaalle parhaiten soveltuva ohjelmistoratkaisu, oli se sitten räätälöity ratkaisu, saas-palvelu, avoimen lähdekoodin alusta tai näiden yhdistelmä.

  • Realistisuus ja kaukonäköisyys

    Suunnittelemme digipalveluiden palvelukonsepteja, toteutustapoja ja arkkitehtuureja, jotka kestävät aikaa ja jatkokehittämistä. Me painotamme ratkaisujen toteutuskelpoisuutta, hyvien kumppaniehdokkaiden löytymistä ja kustannusten ennustettavuutta.

Siirry takaisin sivun alkuun