Millä verkkokaupassa maksetaan?

Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 8 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreempana lukemisena sinua voisi kiinnostaa vaikkapa jokin näistä artikkeleista:

Suomalaisissa verkkokaupoissa pidetään maksujärjestelmien toimivuutta aivan kriittisenä menestystekijänä.

North Patrol on suunnitteluun erikoistunut konsulttitoimisto. Suunnittelemme, autamme teknologiavalinnoissa, kilpailutamme. Emme myy toteutusprojekteja, emmekä lisenssejä, olemme aidosti asiakkaan puolella.

17.11.2015

Virpi Blom

Verkkokauppojen teknologiaratkaisuihin liittyvissä kysymyksissä miltei 85% vastaajista oli valmis väittämään, että heidän kaupassaan käytössä olevat maksujärjestelmät ovat toimivia. Suuri osa näistä vastaajista myös piti tätä seikkaa yhtenä tärkeimmistä syistä verkkokaupan menestykseen.

Monipuolisia maksutapoja

Miltei kaikissa (90%) kyselymme verkkokaupoissa oli käytössä maksaminen suomalaisten verkkopankkien kautta: tämä maksujärjestelmä sisältyy siis miltei oletusarvoisesti kaikkiin verkkokauppa-alustoihin, ja sen käyttöönotto on helppoa.

Luottokortilla maksaminen ei ole aivan yhtä itsestäänselvää, mutta hyvin yleistä: viisi kuudesta verkkokaupasta antaa maksaa ostoksen luottokortilla. Usein tämä maksuyhteys sisältyykin järjestelmäpakettiin, kun sen sijaan erillisten kansainvälisten maksupalvelujen (esim. PayPalin) käyttömahdollisuutta tarjoaa vain kolmannes verkkokaupoista.

Laskulla maksaminen on yllättävän sitkeästi tarjottu vaihtoehto: viisi kuudesta verkkokaupasta myy tuotteitaan laskulla. Kyselystämme ei käy selville, onko lasku todistetusti maksettava ennen tuotteiden toimittamista, mutta laskun yleisyys kertonee luottamuksesta asiakkaaseen. Postiennakko (tai vastaava järjestely) on tarjolla kolmanneksessa verkkokaupoista.

Kanta-asiakkuuden tuki on vielä harvinaista

Kyselyymme vastanneista miltei viidennes kertoi, että yksi keskeinen syy verkkokaupan perustamiseen oli ”asiakkaiden sitouttaminen ja osallistaminen”. Kuudennekselle yksi tärkeimmistä syistä oli ”asiakasrekisterin kasvattaminen”. Tähän tavoitteeseen nähden vaikuttaa ristiriitaiselta se, että vain 14% verkkokaupoista tarjoaa maksutapana bonus- tai kanta-asiakaspisteitä?

Kanta-asiakkuuteen sitouttaminen bonuksen kerryttämisellä tuntuisi melko ilmeiseltä, mutta alihyödynnetyltä keinolta. On tietysti mahdollista, että ostoskorien tekniset alustat tekevät tämän vaikeaksi? Tai kenties tunnistettu kanta-asiakas saa kyllä alennusta tuotteista, mutta ostohistoriasta ei kerry ”valuuttana” kelpaavia pisteitä? Alennuskuponkeja (tai lahjakorttia) kun voi kuitenkin käyttää maksuna miltei joka toisessa kaupassa.

Mitä maksutapoja verkkokaupassanne on käytössä?

  • 90 % — Suomalaiset verkkopankit
  • 84 % — Korttimaksaminen
  • 84 % — Lasku
  • 48 % — Osamaksu
  • 45 % — Lahjakortti/alennuskupongit
  • 33 % — Kansainväliset maksupalvelut (kuten PayPal)
  • 33 % — Postiennakko (tmv.)
  • 14 % — Bonus-/kanta-asiakaspisteet

Muu, mikä?

Rahoitus
Collector
Ennakkoon ostetut sarjaliput
Tilisiirto
Svea-lasku

Kaipaatko neuvoa omaan verkkopalvelu-uudistukseesi? » Ota yhteyttä!

Virpi Blom

FM Virpi Blom on verkkopalvelustrategioiden, käyttökokemuksen ja palvelukonseptien asiantuntija. Virpi konsultoi asiakkaitaan strategisten linjausten, konseptoinnin, määrittelyn ja suunnittelun kysymyksissä. Hänen erityisosaamistaan on verkkopalvelujen hyötyodotusten kirkastaminen, positiivisen käyttäjäkokemuksen varmistaminen sekä hankittavien ratkaisujen konseptointi ja määrittely siten, että niin loppukäyttäjien kuin ylläpitäjienkin tarpeet täyttyvät.

Virpin 25-vuotinen kokemus verkkopalvelujen suunnittelusta sisältää satojen internet-, intranet- ja extranet-palvelujen määrittelyä, suunnittelua, toteutusta, käytettävyystestausta ja kehittämistä. Aiemmissa työpaikoissaan hän on mm. toiminut johtavana konsulttina, konsultoinut verkkopalvelujen suunnittelua ja toteutusta lukuisissa eri rooleissa ja vetänyt User Experience -tiimiä.

North Patrol lyhyesti

Meitä on kymmenen konsulttia, kaikki kokeneita suunnittelijoita tai teknologia-asiantuntijoita. Vuosittain meillä suunnitellaan ja valmistellaan yli 50 erilaista digipalvelu-uudistusta ja tietojärjestelmähanketta. Asiakkaamme ovat olleet erittäin tyytyväisiä työhömme (arvosana 9,5/10), ja monet heistä palaavat asiakkaiksi yhä uudestaan.

Lue lisää meistä

Miten erotumme kilpailijoistamme?

  • Digipalveluiden suunnitteluun erikoistuminen

    Olemme erikoistuneet digipalveluiden laadukkaaseen suunnittelutyöhön ja vaatimusmäärittelyyn. Missiomme on auttaa asiakkaita onnistumaan hankkeissaan luomalla mahdollisimman hyvät lähtökohdat toteutusvaiheelle – oli sitten kyse ketterästä toteutuksesta omalla tiimillä tai kumppanin kanssa tehtävästä hankkeesta tai julkisesti kilpailutettavasta urakasta.

  • Emme myy koodausta emmekä lisenssejä

    Moni teknologiakonsultti suosittelee asiakkailleen teknisiä ratkaisuja, joita sama talo myös toteuttaa. Meillä tätä vinoumaa ei ole, koska meiltä ei voi ostaa koodausta tai lisenssejä eikä meillä ole riippuvuuksia teknologiatoimittajiin. Näkökulmamme ohjelmistomarkkinaan on laaja-alainen. Tavoitteena on aina löytää asiakkaalle parhaiten soveltuva ohjelmistoratkaisu, oli se sitten räätälöity ratkaisu, saas-palvelu, avoimen lähdekoodin alusta tai näiden yhdistelmä.

  • Realistisuus ja kaukonäköisyys

    Suunnittelemme digipalveluiden palvelukonsepteja, toteutustapoja ja arkkitehtuureja, jotka kestävät aikaa ja jatkokehittämistä. Me painotamme ratkaisujen toteutuskelpoisuutta, hyvien kumppaniehdokkaiden löytymistä ja kustannusten ennustettavuutta.

Siirry takaisin sivun alkuun