SharePoint hallitsee Tanskan intranet-markkinaa

Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 9 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreempana lukemisena sinua voisi kiinnostaa vaikkapa jokin näistä artikkeleista:

Kurt Kragh Sørensen, yksi Intranätverk 2014 -seminaarin järjestäjistä, on työskennellyt Tanskassa intranettien parissa jo 2000-luvun alusta saakka. Jututin Kurtia Intranätverk-seminaarin yhteydessä ja kyselin häneltä, miten hän näkee intranet-markkinan Tanskassa, millaisia intranetteja Tanskassa tehdään ja millaisia haasteita tanskalaisilla intranet-managereilla on.

North Patrol on suunnitteluun erikoistunut konsulttitoimisto. Suunnittelemme, autamme teknologiavalinnoissa, kilpailutamme. Emme myy toteutusprojekteja, emmekä lisenssejä, olemme aidosti asiakkaan puolella.

Kurt Kragh Sørensen

Vuodesta 2004 Kurt on vetänyt IntraTeam -yritystään Åarhusista käsin. Yritys on keskittynyt intranet-ammattilaisille suunnattujen vertaisryhmien pyörittämiseen. Vertaisryhmät ovatkin yksi Tanskan intranet-scenen erikoisuuksista, koska maassa näitä vertaisryhmiä pyörittää jo pelkästään intranetteihin liittyen kolme eri konsulttiyritystä.

SharePoint jyrää Tanskassa

2000-luvun alkupuolella Tanskassakin intranetteja tehtiin kovin monilla eri tavoilla, mutta SharePoint 2007 -version myötä Microsoft alkoi vallata Tanskan markkinaa merkittävästi. Tällä hetkellä intranet-kenttää hallitsee SharePoint erittäin vahvasti. Kurtilla ei ole tilastoja käytössään, mutta käytännössä Tanskassa ei kuulemma oikein muista järjestelmistä edes puhuta. Kurtin keskeisin tietolähde ovat 18 verkostoryhmää, joita hänen yrityksensä IntraTeam DK pyörittää.

SharePointin valintaa puoltaa tosin Kurtin mukaan myös moni epäsuora tekijä, kuten SharePointin tarjoamat hyvät uramahdollisuudet, etenkin IT-yksiköiden puolella.

Tanskassa SharePoint-intranetteja saa myös ”pakettimaisesti”, kuten Suomessakin. Tanskassa hyvin pärjäävä tällainen pakettitoimittaja on esimerkiksi Wizdom.

Organisaatiot haaveilevat SharePointin uusimmasta versiosta ja mobiilista

Kysyttäessä minkälaiset asiat pohdituttavat IntraTeamin vertaisryhmäverkostossa mukana olevia asiakasorganisaatioita, niin Kurt toteaa napakasti, että päivittäminen uusimpaan SharePointin versioon ja mobiilin saaminen mukaan ovat ehdottomasti isoimmat teemat.

Sosiaalisuuskin on hänen mukaansa agendalla, mutta Kurt itse sanoo olevansa melkein ärsyyntynyt koko sanasta jo nykyisin. Sosiaalisuutta kun on niin vaikea määritellä tarkemmin, ja lisäksi asiakasorganisaatioiden johtoa ei pelkkä sosiaalisuus kuitenkaan kiinnosta.

Haasteena johdon sitouttaminen

Isoimmaksi asiakkaiden kokemaksi haasteeksi Kurt nostaa johdon sitoutumisen ja ymmärryksen lisäämisen intranet-asioissa. Liian monessa organisaatiossa Kurtin mukaan edelleen puhutaan vain viestinnästä tai tiedonhallinnasta. Kurtin mukaan pitäisi puhua enemmän asioista, jotka ovat muutenkin johdon agendalla – esimerkiksi kustannussäästöt, sisäinen tehokkuus tai päätöksenteko. Hän pitää Intranätverk-seminaarissa Martin Whiten esiinnostamaa ”päätöksentekokone” -ajatusta oikein hyvänä lähestymisenä.

Aiemmin seminaarissa Martin White on esittänyt, että intranetin tärkein tehtävä tulisi olla päätöksenteon helpottaminen, ja tällä tavalla intranetin roolista pitäisi puhua etenkin johdon suuntaan.

Ruotsi elää CMS-maailmassa, Tanska ymmärtää jo intranettien erilaisuuden

Kurtin mukaan Tanskan ja Ruotsin markkinat ovat täysin erilaiset. Tanskassa asiakkaat ovat Kurtin mukaan jo ymmärtäneet aikaa sitten intranettien olevan aivan eri asioita kuin verkkosivustot – eikä palveluita myöskään hallinnoida ja johdeta samalla tavalla. Kurt ihmettelee kovasti ruotsalaisten organisaatioiden tapaa tehdä intranettinsa EPiServerillä ja muilla web-julkaisujärjestelmillä.

Kuka omistaa intranetin?

Kurt nostaa esiin myös intranetin omistajuuden, jonka hän näkee nykyisin olevan hyvin hajallaan ja pahimmillaan ei-kenelläkään. Hän pitää yhteistä ohjausryhmää viestinnän, IT:n, HR:n ja liiketoimintojen kanssa ”ihan ok” -mallina, mutta hänen mielestään ainut todellinen ratkaisu olisi tehdä intranetin pyörittämisestä erillinen liiketoimintaa tukeva funktio organisaatioon. Vasta tällöin intranet saisi hänen mukaansa johdolta selkeän tehtävän, ja myös muut tukitoiminnot (esim. IT) joutuisivat todella palvelemaan intranet-kehityksen tarpeita.

Lisätietoja

Perttu Tolvanen

KTM Perttu Tolvanen on digitaalisten palveluiden suunnittelun, arkkitehtuuriratkaisujen ja kumppanivalintojen asiantuntija. Perttu konsultoi asiakkaita hankkeiden valmistelussa ja vaatimusten määrittelyssä sekä tukee asiakkaita teknologia- ja toteuttajakumppaneiden valinnassa.

Pertulla on yli viidentoista vuoden kokemus erilaisista web-, extranet- ja intranet-projekteista mm. projektipäällikön, suunnittelijan ja konsultin rooleissa. Aiemmassa työhistoriassaan Perttu on toiminut tilaajana ja projektipäällikkönä suuressa mediayhtiössä, sisällönhallintajärjestelmien konsulttina isossa IT-alan yrityksessä sekä itsenäisenä, riippumattomana konsulttina omassa yrityksessään. Hän on myös tunnettu kouluttaja ja bloggaaja. Perttu on myös päätoimittaja web-aiheisessa Vierityspalkki.fi -blogissa.

Digitaaliset työympäristöt

Digitaalinen työympäristö tarjoaa hyvin toteutettuna työntekijöille välineet viestintään, tiedon etsimiseen, työtehtävien hallintaan, sisäiseen vuorovaikutukseen ja yhteistyöhön. Intranet erityisesti on sisäisen viestinnän väline, mutta mahdollistaa myös työn johtamisen ja mahdollistaa osaamisen jakamisen ja sitouttaa työntekijöitä.

Lue palveluistamme

Pyydä tarjous

North Patrol lyhyesti

Meitä on kymmenen konsulttia, kaikki kokeneita suunnittelijoita tai teknologia-asiantuntijoita. Vuosittain meillä suunnitellaan ja valmistellaan yli 50 erilaista digipalvelu-uudistusta ja tietojärjestelmähanketta. Asiakkaamme ovat olleet erittäin tyytyväisiä työhömme (arvosana 9,5/10), ja monet heistä palaavat asiakkaiksi yhä uudestaan.

Lue lisää meistä

Miten erotumme kilpailijoistamme?

  • Digipalveluiden suunnitteluun erikoistuminen

    Olemme erikoistuneet digipalveluiden laadukkaaseen suunnittelutyöhön ja vaatimusmäärittelyyn. Missiomme on auttaa asiakkaita onnistumaan hankkeissaan luomalla mahdollisimman hyvät lähtökohdat toteutusvaiheelle – oli sitten kyse ketterästä toteutuksesta omalla tiimillä tai kumppanin kanssa tehtävästä hankkeesta tai julkisesti kilpailutettavasta urakasta.

  • Emme myy koodausta emmekä lisenssejä

    Moni teknologiakonsultti suosittelee asiakkailleen teknisiä ratkaisuja, joita sama talo myös toteuttaa. Meillä tätä vinoumaa ei ole, koska meiltä ei voi ostaa koodausta tai lisenssejä eikä meillä ole riippuvuuksia teknologiatoimittajiin. Näkökulmamme ohjelmistomarkkinaan on laaja-alainen. Tavoitteena on aina löytää asiakkaalle parhaiten soveltuva ohjelmistoratkaisu, oli se sitten räätälöity ratkaisu, saas-palvelu, avoimen lähdekoodin alusta tai näiden yhdistelmä.

  • Realistisuus ja kaukonäköisyys

    Suunnittelemme digipalveluiden palvelukonsepteja, toteutustapoja ja arkkitehtuureja, jotka kestävät aikaa ja jatkokehittämistä. Me painotamme ratkaisujen toteutuskelpoisuutta, hyvien kumppaniehdokkaiden löytymistä ja kustannusten ennustettavuutta.

Siirry takaisin sivun alkuun