Extranet-tekemisen edelläkävijät ovat teleoperaattoreita

Teleoperaattorit ovat olleet aina eturintamassa asiakaspalvelun tehostamisessa, joten heidän panostuksensa digitaalisiin itsepalvelukanaviin ovat loogista jatkumoa, mutta viime aikoina on nähty myös esimerkkejä näiden kanavien laajentumisesta itsepalvelusta parempaan ja monipuolisempaan palveluun.Esimerkiksi Grand Onessa kisannut DNA:n Minun palveluni on esimerkki extranet-kanavasta, jossa tehokas asioiden hoitaminen on kärjessä, mutta rinnalla on myös palveluiden käytössä opastamista ja omien asiakasetujen tuomista esiin.

North Patrol on suunnitteluun erikoistunut konsulttitoimisto. Suunnittelemme, autamme teknologiavalinnoissa, kilpailutamme. Emme myy toteutusprojekteja, emmekä lisenssejä, olemme aidosti asiakkaan puolella.

extranet-dna-ipad-kehystetty

DNA:n Minun palveluni -konseptiin voi tutustua esimerkiksi palvelun UX-prototyyppidemoa klikkailemalla. >> Siirry demoon

DNA:n extranet toimii myös tyylikkäästi kännykässä, ja navigaatiomalliksi on valittu hyvin sovellusmainen navigaatio. Erillisiä mobiiliappseja ei DNA:lla asiointikanavastaan ole, mikä onkin tällä hetkellä vallitseva trendi. Web-pohjaisista palveluista saadaan aivan loistavasti toimivia ilman appsejakin, eikä asiointipalveluissa yleensä ole pakottavia syitä tehdä aitoja appseja.

Tosin erilaisiakin strategioita on, kuten esimerkiksi Telian case todistaa. Telia panostaa aitoihin mobiiliappseihin voimakkaasti ja pyrkii hakemaan kilpailuetua älykkäästi toimivalla asiointiappsilla. Teliankin visiossa on, että appsi olisi paljon muutakin kuin pelkkää itsepalvelua. Esimerkiksi älykäs chatti asiakkaiden kanssa on luonteva visioinnin kohde teleoperaattoreiden bisneksessä, jossa marginaalit ovat pieniä, mutta asiakkailla on kuitenkin paljon kysymyksiä ja tuen tarvetta liittyen palveluihinsa.

Viime aikoina North Patrolissa usein käytetty esimerkki on myös Elisan Yrityksille -palvelu, joka sisältää verkkokaupan ja ideapankin yrityksille heidän toimintansa kehittämiseen. Näin Elisa pyrkii tarjoamaan yrityksille yrityskohtaista tuote- ja palvelutarjontaa, ja myös tukemaan yrityksiä heidän toiminnan kehittämisessä sisältöjen avulla.

Elisan mallissa yritysten itsepalvelu on jäänyt jo taka-alalle, ja kärjessä on uusien palveluiden myyminen ja näihin tutustuminen. Tämä kertonee lähinnä siitä, että Elisan asiakkaille itsepalveluna asioiden hoitaminen digikanavan kautta on jo varsin tavallista ja tällöin ei tarvitse tämän osa-alueen olla välttämättä aivan kärjessä.

Sama kehitys näkyy muillakin aloilla North Patrolin asiakkuuksissa, kun perinteisestä itsepalvelusta aletaan siirtyä yhä enemmän myynti- ja palvelukanavien suuntaan, jossa extranetin avulla hoidetaan asiakassuhdetta, säädetään sopimuksia, ostetaan uusia palveluita ja tehdään lisätilauksia. Näissä tosin puhutaan lähes poikkeuksetta B2B-extranet-kanavista. Kuluttajapalveluiden saralla kehitys on yleisesti ottaen ollut maltillisempaa konseptikehityksen osalta.

Kuluttajien suuntaan tarjottavien itsepalvelukanavien alueella teleoperaattorit ovatkin ehkä ainoita valopilkkuja extranet-palveluiden aktiivisessa kehityksessä, eivätkä heidänkään palvelunsa vielä mitään erityisen monipuolisia asiakaskokemuksia tarjoa.

Suunta on kuitenkin selvä, asiointi menee erilaisiin digitaalisiin itsepalvelukanaviin, ja mitä enemmän tämä tapahtuu, sitä enemmän näitä kanavia voidaan käyttää myös palveluiden käytön ja lisämyynnin tuessa.

Perttu Tolvanen

KTM Perttu Tolvanen on digitaalisten palveluiden suunnittelun, arkkitehtuuriratkaisujen ja kumppanivalintojen asiantuntija. Perttu konsultoi asiakkaita hankkeiden valmistelussa ja vaatimusten määrittelyssä sekä tukee asiakkaita teknologia- ja toteuttajakumppaneiden valinnassa.

Pertulla on yli viidentoista vuoden kokemus erilaisista web-, extranet- ja intranet-projekteista mm. projektipäällikön, suunnittelijan ja konsultin rooleissa. Aiemmassa työhistoriassaan Perttu on toiminut tilaajana ja projektipäällikkönä suuressa mediayhtiössä, sisällönhallintajärjestelmien konsulttina isossa IT-alan yrityksessä sekä itsenäisenä, riippumattomana konsulttina omassa yrityksessään. Hän on myös tunnettu kouluttaja ja bloggaaja. Perttu on myös päätoimittaja web-aiheisessa Vierityspalkki.fi -blogissa.

Asiointipalvelut ja ekstranetit

Rakennatko jäsenpalvelua, valitulle ryhmälle suunnattua kohderyhmäpalvelua tai yksittäisen asiointiprosessin läpivientiin tarkoitettua verkkopalvelua? Me North Patrolissa autamme löytämään oikeat ratkaisut ja teknologiavalinnat, joilla asiakkaat sitoutetaan, prosessit virtaviivaistetaan, asiakaspalvelun työtaakkaa helpotetaan ja elinkaarikustannukset minimoidaan.

Lue palveluistamme

Pyydä tarjous

North Patrol lyhyesti

Meitä on kymmenen konsulttia, kaikki kokeneita suunnittelijoita tai teknologia-asiantuntijoita. Vuosittain meillä suunnitellaan ja valmistellaan yli 50 erilaista digipalvelu-uudistusta ja tietojärjestelmähanketta. Asiakkaamme ovat olleet erittäin tyytyväisiä työhömme (arvosana 9,5/10), ja monet heistä palaavat asiakkaiksi yhä uudestaan.

Lue lisää meistä

Miten erotumme kilpailijoistamme?

  • Digipalveluiden suunnitteluun erikoistuminen

    Olemme erikoistuneet digipalveluiden laadukkaaseen suunnittelutyöhön ja vaatimusmäärittelyyn. Missiomme on auttaa asiakkaita onnistumaan hankkeissaan luomalla mahdollisimman hyvät lähtökohdat toteutusvaiheelle – oli sitten kyse ketterästä toteutuksesta omalla tiimillä tai kumppanin kanssa tehtävästä hankkeesta tai julkisesti kilpailutettavasta urakasta.

  • Emme myy koodausta emmekä lisenssejä

    Moni teknologiakonsultti suosittelee asiakkailleen teknisiä ratkaisuja, joita sama talo myös toteuttaa. Meillä tätä vinoumaa ei ole, koska meiltä ei voi ostaa koodausta tai lisenssejä eikä meillä ole riippuvuuksia teknologiatoimittajiin. Näkökulmamme ohjelmistomarkkinaan on laaja-alainen. Tavoitteena on aina löytää asiakkaalle parhaiten soveltuva ohjelmistoratkaisu, oli se sitten räätälöity ratkaisu, saas-palvelu, avoimen lähdekoodin alusta tai näiden yhdistelmä.

  • Realistisuus ja kaukonäköisyys

    Suunnittelemme digipalveluiden palvelukonsepteja, toteutustapoja ja arkkitehtuureja, jotka kestävät aikaa ja jatkokehittämistä. Me painotamme ratkaisujen toteutuskelpoisuutta, hyvien kumppaniehdokkaiden löytymistä ja kustannusten ennustettavuutta.

Siirry takaisin sivun alkuun